28.12.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä sääntöjä tulee huomioida lisäkaukovalojen määrässä ja sijoittelussa? Teksti Sini Ylivakeri Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lisäkaukovalaisimet parantavat näkyvyyttä ja ajoturvallisuutta, mutta ennen valojen asentamista on hyvä olla perillä niitä koskevista säännöistä. Lisäkaukovalojen sallittu määrä ja sijainti ovat yleinen pohdinnan aihe, mikä näkyy myös lukijoiden Moottorille lähettämissä kysymyksissä. Ei ole ihme, että lainsäädännölliset seikat ihmetyttävät, sillä varsinainen tieto on ripoteltu erilaisiin sääntöihin ja määräyksiin, joiden tulkiseminen vie aikansa. Lyhyesti voi kuitenkin sanoa, että lisäkaukovaloja voi asentaa 1-3 kappaletta auton oman kaukovaloparin lisäksi. Valot voi asentaa auton etuosaan, esimerkiksi etupuskuriin tai katolle. Lisäksi kaikkien samaan aikaan päälle kytkettävien kaukovalojen yhdistetty referenssiluku saa olla korkeintaan 100. Tieliikennekäytössä olevien lisäkaukovalojen tulee olla E-hyväksytty ja niistä tulee löytyä asianmukaiset merkinnät. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kaukovaloihin liittyvää lainsäädäntöä Ajoneuvojen ja niiden varusteiden, kuten kaukovalojen kohdalla Suomessa noudatetaan lähtökohtaisesti erilaisia direktiivejä sekä EY- ja EU-asetuksia. Näiden lisäksi on olemassa Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) laatimia sääntöjä ja standardeja, joita myös sovelletaan. Olennaisin näistä on E-sääntö nro 48, joka koskee valaisimien vaatimuksia. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom antaa tiettyjä kansallisia lakeja tarkentavia ohjeita ja määräyksiä, joista viimeisin on viime vuonna päivitetty automääräys. Siinä määritellään muun muassa ajoneuvoissa sallitut valaisimet ja heijastimet, joita käsittelevät kohdat pohjautuvat pitkälti edellä mainittuun E-sääntöön. Lisäksi on olemassa vuonna 2017 Traficomin julkaisema ohje auton ja sen perävaunun valaisinvaatimuksista. Se saattaa tosin sisältää hieman vanhentunutta tietoa esimerkiksi automääräyksen osalta, koska sitä on päivitetty ohjeen julkaisemisen jälkeen. Siinä on kuitenkin listattu olennaisimmat kohdat E-säännöstä nro 48, mikä helpottaa huomattavasti halutun tiedon etsimistä. Lisäkaukovalojen määrä Ajoneuvon kaukovalojen sallitun määrän selvittäminen edellyttää sekä automääräyksen että E-säännön nro 48 tulkintaa. E-säännön mukaan ajoneuvossa saa olla kaksi tai neljä tyyppihyväksyttyä kaukovalaisinta. Esimerkiksi, jos autossa on vakiona kaksi kaukovaloa, voi näiden lisäksi asentaa kaksi lisäkaukovalaisinta. Raskaissa kuorma-autoissa (N3-luokan ajoneuvot) sallitaan neljän kaukovalaisimen lisäksi kaksi ylimääräistä kaukovalaisinta tietyin erityisehdoin. Vuonna 2017 Suomessa otettiin käyttöön kansallinen poikkeus, joka laajensi tätä sääntöä. Sen mukaan ajoneuvossa voi olla E-säännön nro 48 salliman määrän lisäksi yksi ylimääräinen kaukovalaisin, kunhan samanaikaisesti kytkettävien kaukovalaisimien yhteinen voimakkuus ei ylitä referenssilukua 100. Käytännössä automääräyksen sallima poikkeus tarkoittaa, että autoon voi nykyisin asentaa yhdestä kolmeen lisäkaukovalaisinta auton omien kaukovalojen lisäksi. Aiemmin sallittu määrä oli rajoitettu tarkasti kahteen. Tämän sääntömuutoksen myötä liikenteessä näkeekin yhä enemmän autoja, joissa on perinteisten pyöreiden lisävalojen ohella myös moderneja lisävalopaneeleja. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mihin voi asentaa – katolle vai keulaan? Kaukovalaisimille ei ole erityisiä sijoitteluvaatimuksia leveys- tai korkeussuunnassa, mutta pituussuunnassa ne tulee kuitenkin asentaa ajoneuvon etuosaan siten, ettei valo häiritse kuljettajaa suoraan tai epäsuorasti. Käytännössä lisäkaukovalot voi siis asentaa esimerkiksi etumaskiin, katon etureunaan tai molempiin paikkoihin, jos valoja on useampi. Valaisimien tulee olla suunnattu eteenpäin, ja korkeintaan yksi kaukovalaisin kummallakin puolella voi kääntyä tuottaen kaarrevaloa. Lisäkaukovalon asentaminen etupuskuriin on käytännöllinen ratkaisu, sillä sen avulla valon voi suunnata tien pintaan häikäisemättä muita tienkäyttäjiä. Tällainen asennus on myös helppo toteuttaa, koska kaapelointimatka on lyhyt ja valo on helposti saavutettavissa huoltoa varten. Kattoasennus taas sopii tilanteisiin, joissa tarvitaan erityisen laajaa ja kauas ulottuvaa valaisua, esimerkiksi maastoajossa. Korkea asennuskorkeus auttaa valaisemaan pensaiden tai muiden maastonmuotojen yli ja mahdollistaa valon suuntaamisen tehokkaammin. Toisaalta katolle asennettu valo voi sateessa, sumussa tai lumipyryssä häikästä enemmän kuljettajaa. Kattoasennus voi myös lisätä ilmanvastusta ja ajoviimasta johtuvaa melua, mikä on syytä ottaa huomioon erityisesti pitkiä matkoja ajaessa. Lähteet: Traficom, Eur-Lex Kysy autoista Jätä meille autoaiheinen sinua askarruttava kysymys. Toimituksemme vastaa viikoittain moottori.fi:ssä tulleisiin kysymyksiin. Voit myös lähettää kysymyksesi suoraan sähköpostilla kysyautoista [ät] moottori.fi. "*" näyttää pakolliset kentät EmailKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.Nimi / Nimimerkki*Jätä kysymyksesi autoista alle* Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 11.4.2026 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi auton tuulilasissa on musta reuna ja pistekuvio? 4.4.2026 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi jotkut autot tuntuvat vakaammilta moottoritiellä kuin toiset? 28.3.2026 Kysy Autoista Kysy autoista: kuluvatko nastarenkaat nopeasti paljaalla asfaltilla – ja milloin ne kannattaa vaihtaa? 21.3.2026 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi auto puoltaa jarruttaessa – ja mitä asialle voi tehdä? 14.3.2026 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi autonvalmistajat suosivat kosketusnäyttöjä fyysisten nappien sijaan? 7.3.2026 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi tietyt auton osat pitää vaihtaa pareittain? 28.2.2026 Kysy Autoista Kysy autoista: miten kuuluu toimia, kun auto lähtee luisumaan liukkaalla tiellä? 21.2.2026 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi joitain teitä suolataan, kun toisia vain aurataan? 14.2.2026 Kysy Autoista Kysy autoista: saako ihmisiä laillisesti kuljettaa tilapäisesti minkään ajoneuvon tavaratilassa tai perävaunussa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin