16.4.2017 Ajoneuvot Ladattuja odotuksia – Formula 1 Bahrainin osakilpailu Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jossitella voidaan aina seuraavaan kilpailuun asti, mutta suomalaisittain tulos oli hiukan tympeä. Suomalaisittain Bahrainin osakilpailun odotukset olivat korkealla, olihan Valtteri Bottas saavuttanut upeasti ensimmäisen paalupaikkansa jo kolmannessa kilpailussa Mercedeksellä. Upeasti startanneen suomalaisen kilpailu kuitenkin oli laskusuuntainen, joten Bottakselle tuloksena oli kolmas sija. Myös toinen suomalaistoivo, Kimi Räikkönen, kärsi nihkeästä kilpailusta. Suurin syy neljänteen sijaan löytyi tälläkin kertaa Ferrarin varikkopilttuusta, jossa aikailtiin suomalaisen varikkopysähdyksen kanssa. Lopulta radiossa sadatellut Räikkönen sai haluamaansa rengaspalvelua, mutta eroa kärkikolmikkoon oli jo ennättänyt kertyä. Räikkönen hävisi myös kilpailussa aikaa eläkeläiskuljettaja Felipe Massan takana, sillä Williams-kuljettaja oli verkkaisemmasta tahdistaan huolimatta tuttuun tapaan vaikea ohitettava. Kilpailun voitosta pelattiin tuttuun tapaan Lewis Hamiltonin ja Sebastian Vettelin kesken. Vettel ilmoittautui mukaan kärkikamppailuun heti lähtösuoralta saakka, mutta Ferrarin erinomainen varikkotaktiikka nosti saksalaiskuljettajan kärkeen. Hamilton taasen sotki kilpailuaan jarruttelemalla varikkosuoralla Daniel Ricciardon etenemistä, mistä brittikuljettajalle seurasi 5 sekunnin aikarangaistus. Kilpailun loppupuolella Bottas joutui päästämään reilusti nopeamman Hamiltonin ohitseen taistelemaan voitosta, mutta aika loppui brittikuljettajan kannalta kesken. Bahrainin kuumassa illassa ajettu kilpailu oli rankka kuljettajien ja kaluston kannalta. McLareneista Stoffel Vandoorne ei päässyt starttaamaan kilpailuun ollenkaan ja radiokuunnelmallaan yleisöä viihdyttänyt Fernando Alonso ei puolestaan päässyt aivan maaliin saakka. Max Verstappen koki karvaan pettymyksen, sillä reippaasta startista huolimatta hollantilaiskuljettajan Red Bullin jarrut eivät arvostaneet varikkopysähdyksen aiheuttamaa lämpenemistä, joten tuloksena ikävä yllätys ensimmäisessä voimakkaammassa jarrutuksessa. Lance Stroll ja Carlos Sainz puolestaan törmäsivät puolestaan toisiinsa Sainzin kiiruhtaessa varikolta suoraan Strollin kylkeen. Seuraavan kerran F1-sirkus pystyttää shown Venäjälle kahden viikon kuluttua. Bahrainin osakilpailun alustavat tulokset: SijoitusKuljettajaTalli1.Sebastian VettelFerrari2.Lewis HamiltonMercedes3.Valtteri BottasMercedes4.Kimi RäikkönenFerrari5.Daniel RicciardoRed Bull6.Felipe MassaWilliams7.Sergio PerézForce India8.Romain GrosjeanHaas9.Nico HülkenbergRenault10.Esteban OconForce India11.Pascal WehrleinSauber12.Daniil KvyatToro Rosso13.Jolyon PalmerRenault14.Fernando AlonsoMcLarenDNFMarcus EricssonSauberDNFCarlos SainzToro RossoDNFLance StrollWilliamsDNFMax VerstappenRed BullDNFKevin MagnussenHaasDNSStoffel VandoorneMcLaren Lähde: Formula 1 Kuva: Ferrari Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 7.2.2026 Klassikko Viimeinen Puolustaja: klassikkomaasturin laatikkomaiset muodot ja erikoisesti muriseva moottori on kiehtova yhdistelmä 6.2.2026 Uutinen Sähkön hintavaihtelu vaikuttaa myös sähköauton pikalataukseen: varo jopa tuplahintoja! 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 5.2.2026 Autoilu Onko yllätys, mitkä automallit aloittivat vuoden 2026 ensirekisteröintien kärkipaikalla? 5.2.2026 Uutinen Näin sähkön tehomaksu iskee – virasto lievensi pelkoja ja korotti tehorajaa 5.2.2026 Autoilu Tässä tehokkain keino vähentää autoilun haitallisia päästöjä! 4.2.2026 Autokauppa Laaja arvonlisäveron kierto rehottaa käytettyjen autojen kaupassa – kymmenien miljoonien eurojen lovi valtion kassaan 4.2.2026 Autokauppa Useiden autokauppojen uskotaan kiertävän arvonlisäveroa – valtio menettää kymmenien miljoonien eurojen verotulot vuodessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 7.2.2026 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Museorekisteröity Toyota 4Runner V6 6.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Proace Max -retkeilyauto sopii paremmin työhön kuin lomailuun 7.2.2026 Klassikko Viimeinen Puolustaja: klassikkomaasturin laatikkomaiset muodot ja erikoisesti muriseva moottori on kiehtova yhdistelmä 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 2.2.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Maybach 57 on Mercedeksen kannalta harmillisen harvinainen ultraluksusauto 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 1.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport II – ei-huomaamaton työjuhta 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt