Lyypekki – tuttu mutta tuntematon

Itämeren viehättävä pieni hansakaupunki on syyttään monille vain ohikulkupaikka.

Itämeren rantakaupunki Lyypekki (Lübeck) on useimmille suomalaisille tavallaan tuttu, mutta toisaalta tuntematon. Moni (auto)matkailija säntää pysähtymättä kaupungin ohi saavuttuaan meritse Saksaan eli Travemünden satamaan ja edelleen parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Lyypekkiin.

Lyypekki ansaitsisi suomalaismatkailijoiden huomion. Vuonna 1143 perustettu viehättävä ja kaunis kaupunki on oiva parin päivän matkakohde esimerkiksi matkalla, jonka pääkohde on Hampuri tai muut Saksan alueet.

Lyypekki nautti varhaishistoriansa aikana monista etuoikeuksista, joista merkittäviä olivat Oldenburgin piispanistuimen siirto kaupunkiin vuonna 1163 ja Saksan keisari Fredrik II:lta saadut valtakunnankaupungin vuonna 1226. Väkevin taloudellinen ja kulttuurinen kukoistuskausi alkoi vuodesta 1241, jolloin solmittiin Hampurin ja Lyypekin liitto. Siitä sikisi  Saksan kauppakaupunkien hansaliitto eli pohjoiseurooppalaisten kaupunkien kauppaa Itämeren alueella ja Pohjois-Saksassa hallitseva ryhmittymä 1200–1400-luvuilla.

Se oli myös oman aikansa puolustusliitto, jonka voimakeskus oli Lyypekin vapaakaupunki, jonka laivasto oli merkittävä. Lyypekki oli miltei itsenäinen kaupunkivaltio.

Lopulta kaupungin voimat kuitenkin ehtyivät. Lyypekin valta-asema heikentyi 1500-luvulta alkaen, ja se menetti poliittisen ja kaupallisen johtoasemansa. Hansapäivät kokoontuivat kaupungissa viimeistä kertaa vuonna 1669.

Vuodesta 1871 lähtien Lyypekistä tuli yhdistyneen Saksan osavaltio – ja vuodesta 1937 Lyypekki liitettiin Schleswig-Holsteiniin.

Herkkua goottilaisuuden ystäville

Jokien ja kanavien ympäröimä Lyypekin vanhakaupunki on vaelluskohde kaikille keskiaikaisen arkkitehtuurin ja tiiligotiikan ystäville. Lyypekin ehyt vanhakaupunki on ansaitusti ollut vuodesta 1987 Unescon maailmanperintökohde.

Vanhan kaupungin kapeat kadut ovat kauniiden rakennusten kirjomat. Yleisilme keskustassa on viipyilevä. Lyypekin historiallinen ydin ei ole kuitenkaan kuollut museo, vaan taloissa asutaan ja niistä pidetään ilmeisen hyvää huolta.

Nähtävyyksistä ohittamattomia ovat goottilaistyylinen raatihuone 1200-luvulta ja Marienkirche (n. 1260–1350). Kirkon vieressä Mengstraßella sijaitsee Buddenbrookhaus eli kirjailija Thomas Mannin romaanista tuttu rakennus. Kirja kuvaa neljän sukupolven ajalta vauraan lyypekkiläissuvun vaiheita ja rappeutumista.

Kaupungin suojaksi rakennetuista vanhoista kaupunginporteista on jäljellä kaksi: Burgtor (1515) ja kaksitorninen Holstentor (1478).

Vanhaa on jouduttu toki rakentamaan uusiksi toisen maailmansodan moukarointien jäljiltä. Esimerkiksi joenvarren näkymiä hallitseva Lyypekin tuomiokirkko vaurioitui sotavuosina pahoin ja jouduttiin pitkälti rakentamaan uudestaan.

Vanhan ytimen tunnelma on rauhallinen ja viipyilevä. Täällä matkailija voi hengähtää ja istahtaa vaikka Fräulein Brömse -kahvilaan aamiaiselle. Paikan erikoisuutena ovat skonssit ja vegaaniset kakkuvaihtoehdot. Kahvila sijaitsee Euroopan hansamuseon kyljessä. Punatiilisen muurin suojaama ulkoterassi houkuttelee istuksimaan pidempäänkin.

Marsipaani – kolmas kivijalka

Lyypekin valtit voi kiteyttää kolmeen: hansa-historia, arkkitehtuuri ja marsipaani.

Suunnataanpa Raatihuonetta vastapäätä sijaitsevaan ajan patinoimaan Niederegger-kahvilaan ja sen yläkerran Marsipaanimuseoon. 

Kondiittorimestari Johan Georg Niederegger perusti kahvilansa vuonna 1806. Se nousi nopeasti Lyypekin vallasväen suosimaksi herkuttelukeitaaksi. Paikan se jokin on marsipaanille. Imelälle herkulle on omistettu kolme kerrosta. Alakerrassa on myymälä, kakkoskerroksessa kahvila ja ylimmäisenä on marsipaanimuseo.

Myymälä lyö ällikällä heti kynnykseltä: kaikki hyllyt ja pöydät ovat täynnään erilaisia houkutuksia: suklaakuorrutteisia makeisia, pakattuja makeisia, irtomyyntinä painon mukaan ostettavia makeisia, lahjapakkauskokoelmia, ja lasivitriinistä myytäviä kakkupaloja. Kun kysyn myyjältä, paljonko erilaisia marsipaanituotteita on tarjolla, alkaa mies nauraa.

– Niitä on pakko olla tuhansia, useita tuhansia, Jörg Padberg kertoo.

Yksi hauskimmista tuotteista on miehille suunnattu mustanpuhuva Männer Sache -tuoteryhmä.

Jos myymälän tarjonta saa kummastelemaan, niin museo todella yllättää.

Keisari Karl IV seisoo itseoikeutetusti keskellä ihmishahmoja, joiden joukossa on myös silinterihattuinen yrityksen perustaja. Näky on kuin vahakabinetista mutta kaikki on tehty marsipaanista. Väkertämiseen on mahtanut tuhraantua tuhottomasti työtunteja.

1700-luvulta alkaen

Marsipaania on valmistettu Lyypekissä 1700-luvulta alkaen. Historian hämärään taitaa kuitenkin ikuisiksi ajoiksi jäädä varma ja tarkka tieto, miksi ja milloin marsipaanin valmistus alkoi Lyypekissä. Niin tai näin, marsipaanista on kehkeytynyt pikkukaupungin vetonaula.

Marsipaanin maku ja suutuntuma jakaa kansan kannattajiin ja vastustajiin. Ja vaikkei marsipaanista pitäisikään on marsipaanilla kertoa monisäikeinen tarinansa.

Lübecker Marzipan sai vuonna 1996 Euroopan unionin suojan. Aito lyypekkiläinen marsipaani saa sisältää korkeintaan 30 prosenttia sokeria, aito lyypekkiläinen hieno marsipaani korkeintaan 10 prosenttia sokeria.

Jauhetuista manteleista, sokerista sekä väri- ja makuaineista valmistettu marsipaani on pehmeää ja taipuisaa eli helposti erilaisiksi tuotteiksi ja jopa vahamuseomaisiksi ihmishahmoiksi työstettävää massaa. Marsipaanin ominaismaku on perua karvaista manteleista, joita voi olla 4­–6 painoprosenttia mantelien kokonaispitoisuudesta. Marsipaani maustetaan yleensä ruusuvedellä.

Marsipaania on usein kakuissa ja myös täytteenä suklaatuotteissa. Marsipaania on tarjolla ympäri vuoden, mutta se kuuluu eritoten joulunajan ja uudenvuoden herkkuihin. Jos jossain osataan työstää mantelimassaa erilaisiksi tuotteiksi ja matkamuistoiksi, niin Niedereggerillä, jonka motto on Marzipan. Aus Liebe. Marsipaania. Rakkaudella.