2.9.2017 Liikenne Liikenneturva: merkittävä osa autoilijoista syö tai juo ratissa – ei kannattaisi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jäikö aamupala tai lounas syömättä? Ainakaan sitä ei kannata nauttia ajaessa, kertoo Liikenneturva. Liikenneturvan vuonna 2013 tekemän selvityksen mukaan peräti kolme neljästä autoilijasta syö tai juo ratissa vähintään harvoin. Vastaavasti puheluita soittaa vähintään harvoin 65 prosenttia Liikenneturvan tutkimukseen vastaajista. Tieliikennelaki kieltää liikenteeseen keskittymistä häiritsevän viestintälaitteiden käytön ajaessa. Lisäksi autoilijalla on varovaisuusvelvollisuus erityisesti kevyttä liikennettä kohtaan. Liikenneturva korostaa kuljettajan tarkkaavaisuuden merkitystä liikenteessä. – Liikenneturvallisuuden kannalta ongelmallisia ovat tilanteet, joissa kuljettajan katse on muualla kuin tiessä, käsi on irti auton hallintalaitteista tai kuljettajan keskittyminen on jossain muualla kuin ajotilanteessa, kommentoi Liikenneturvan suunnittelija Petri Jääskeläinen. Euroopan komission arvion mukaan tarkkaamattomuus on riskitekijänä 10–30 prosentissa tieliikenneonnettomuuksista. PNASin viime vuonna tekemän tutkimuksen mukaan ratin takana syödessä onnettomuusriski on 1,8-kertainen normaaliajamiseen verrattuna. Vastaavasti onnettomuusriski matkapuhelimella soitettaessa on kaksinkertainen, mutta numeroa valittaessa riski nousee jo 12,2-kertaiseksi tavalliseen ajamiseen verrattuna. Liikenneturvan TNS Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan vuonna 2014 neljä kymmenestä autoilijasta oli ollut itseraportoidussa vaaratilanteessa viimeisen vuoden aikana. Kuljettajat raportoivat huomion herpaantuneen hetkeksi muusta liikenteestä, auton ajautuneen pois omalta ajolinjalta tai auton nopeuden alentuneen kuljettajan huomaamatta. Lähde: Liikenneturva Kuva: Liikenneturva/Ville-Veikko Heinonen Lue lisää: Suomalaisautoilijat: somettelu ratissa vakava rikkomus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?