9.12.2016 Ajoneuvot Väärien asioiden yhdistelmä – näin eteni The Grand Tourin neljäs jakso Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä The Grand Tourin neljäs jakso opetti, että huonoja asioita yhdistelemällä ei saa hyvää. Jeremy Clarksonin, Richard Hammondin ja James Mayn uusi lippulaiva The Grand Tour jatkaa keinuvaa kulkuaan internetvideoiden viihdeaalloilla. Ensimmäisen tuotantokauden neljäs jakso jatkoi kaavaa väärästä kohdasta. Jos kolmosjakso yhdisti ensimmäisen ja toisen esityksen hyviä puolia, toimi nelosjakso ensimmäisten jaksojen huonojen puolien synteesinä.Suurin synti oli kakkosjaksosta tuttuun tyyliin liian pitkä ja jo lähtökohtaisesti melko epähauska päävideo. Tällä kertaa kolmikko pohdiskeli voisiko ekologisesti kestävämmän auton rakentaa teräskorin sijaan uusiutuvista aineksista. Jakson nimenäkin oli teiniuhmakkaasti tyylitelty "Enviro-mental". Viiden minuutin viihde venytettiin kuitenkin yhteensä noin puoleen tuntiin liiallisella toistolla ja päälleliimatulla koheltamisella.Ensimmäisen jakson tavoin myös studio-osuudet tuntuivat venytetyiltä, vaikka niissä huumori lensikin kohtuullisesti, pääosin. Tälläkin kertaa vaeltava telttastudio oli pystytetty Yorkshiren Whitbyyn, paikallisen yleisön ollessa innokasta ja äänekästä hyvän tunnelman luomiseksi.Hölmöilyn keskellä nähtiin sentään muutama autokin. Kukkien ja kaatuilun välissä voi bongata The Grand Tourin kotiradalla suoritetun vertailun, jossa Clarkson asettaa Porsche 911 GT3 RS:n ja BMW M4 GTS:n paremmuusjärjestykseen. Ainakin tavallaan.The Grand Tourin ailahtelevat alkujaksot herättävät varmasti kysymyksiä trion jatkosta, mutta valoakin on nähtävissä. Jos parilliset jaksot ovat jatkossakin huonoja, on ensi viikolla sentään paremman paketin aika.Teksti: Aake Kinnunen Kuva: The Grand Tour / AmazonMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.2.2025 Uutinen Yksi maailman tunnetuimmista ja plagioiduimmasta tavaramerkeistä syntyi 100 vuotta sitten 19.2.2025 Ajoneuvot Škoda Elroq on rantautumassa Suomeen, selkeänä tähtäimenään ensirekisteröintitilaston kärkikymmenikkö 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 18.2.2025 Taksit Taksilaki ei toimi, koska sitä ei valvota 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 17.2.2025 Liikenneturvallisuus Viidellä keinolla tieliikenteen kuolemat vähenevät vuoteen 2030 mennessä 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 18.2.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: me kysyimme, te vastasitte – lukijoiden kokemukset Mercedes-Benz W124 -korimallista 19.2.2025 Koeajo Koeajo: Fiat Grande Panda – neljä metriä makeaa elämää 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää”