17.11.2017 Liikenne Näin pysäköit turvallisesti myös talvella Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Liikenneturva muistuttaa, että sääntöjen vastaisesta pysäköinnistä seuraa sakko myös talvella. Lumi aiheuttaa talvisin haasteita auton turvalliseen pysäköimiseen. Sakon sääntöjen vastaisesta voi saada silti myös lumiseen aikaan. Liikenneturva muistuttaa, ettei pysäköintivalvonta nuku talviunta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMuutoksia tutuilla teilläHelsingin kunnallinen pysäköinninvalvoja Kaija Kossila kehottaa autoilijoita tarkistamaan myös tuttujen tienvarsien pysäköintisäännöt vuodenajan vaihtuessa.– Pysäköintisäännökset voivat muuttua tutuissakin paikoissa. Esimerkiksi vuoropysäköintikilvet kadunvarsilla palvelevat ylläpitotehtäviä eli lumen auraamista ja siirtämistä, Kossila muistuttaa.Sääntöjä noudatettavaLiikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen muistuttaa, että lumen aiheuttamat hankaluudet eivät anna lupaa olla noudattamatta pysäköintisääntöjä.– Esimerkiksi jalkakäytävälle tai pyörätielle ei saa pysäköidä, vaikka olisi kuinka paljon lunta, Savolainen painottaa.Savolainen muistuttaa, että väärin pysäköidyt autot aiheuttavat lisähaittaa julkiselle liikenteelle sekä raskaan liikenteen ajoneuvoille.Kiekko selvästi näkyviinJos parkkipaikalla vaaditaan pysäköintikiekko, on autoilijan omalla vastuulla jättää kiekko näkyville esimerkiksi tuulilasipressun alta.– Parkkikiekon on oltava selvästi ulkoapäin luettavissa. Pysäköinninvalvojat eivät ehdi tekemään salapoliisityötä, Kossila täsmentää.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyOta muut huomioon hallissaKossilan mukaan hyvä vaihtoehto kadunvarsipysäköinnille ovat parkkihallit.– Lumesta aiheutuvaa hankaluutta ei pidä lähteä pahentamaan väärällä pysäköinnillä. Kuljettaja toki haluaisi saada auton niin sanotusti pois käsistään, mutta sitä ei voi jättää miten sattuu, Kossila toteaa.Savolaisen mukaan turvallisin tapa pysäköidä hallissa on ajaa kahden peräkkäisen ruudun läpi. Savolaisen mukaan tärkeintä on ottaa muut autoilijat huomioon: antaa tarpeeksi tilaa pysäköivälle ja pois lähtevälle sekä sovittaa ajonopeus niin, että auton saa pysähtymään nopeasti tarvittaessa.Tärkeintä turvallisuusLiikenneturva antaa pysäköintiin autoilijalle yhden perusohjeen, jota noudattamalla selviää kaikista lumisen pysäköinnin pulmatilanteista.– Pysäköidessä ja liikkeelle lähtiessä on aina toimittava niin, ettei vaaranna omaa tai toisten turvallisuutta, Savolainen tiivistää.Lähde: Liikenneturva Kuva: Moottorin kuva-arkisto Lue myös: Ovatko pysäköintisäännöt hallussa? Tunnetko liikennemerkit? Liikenneturva: 45 prosenttia liikennevahingoista sattuu pysäköintialueilla Suomalaiset rehellisiä peltikolareissa, vaikka miehiä hävettääkin Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”