25.4.2017

Liikenneturva: 45 prosenttia liikennevahingoista sattuu pysäköintialueilla

Parkkihalli_Liikenneturva

Tarkkaavaisuus ja maltillinen nopeus auttavat välttämään vahingot ja vaaratilanteet pysäköintialueilla.

Liikenneturva muistuuttaa, että parkkihalli ei ole liikennevahinkovapaa alue, pikemminkin päinvastoin. Tilastojen mukaan peräti 45 prosenttia vahingoista sattuu pysäköintialueilla. Niiden välttämiseen auttaa Liikenneturvan mukaan parhaiten liikennesääntöjen noudattaminen, tarkkaavaisuus ja maltillinen ajonopeus.

Myös ajovalojen ja vilkun käyttö on tärkeää, jotta muut autoilijat huomaavat liikkeellä olevan auton aikeet hämärässä parkkihallissa.

– Nopeus on pidettävä sellaisena, että voi varautua pysäyttämään auton välittömästi. Ei ainakaan kakkosta isommalle kannata vaihtaa, tiivistää Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen.

Yllättäviä ja auton välitöntä pysäyttämistä vaativia tilanteita saattaa aiheutua esimerkiksi silloin, kun joku peruuttaa ruudustaan pois väistämisvelvollisuudestaan huolimatta.

– On hyvä osoittaa huomaavaisuutta ja antaa autoilijan peruuttaa rauhassa pois paikaltaan. Hetken odotus ei kaada kenenkään aikataulua. Poislähtijän on kuitenkin vaaratilanteiden välttämiseksi havainnoitava kääntelemällä päätään. Pelkästään peileihin ei voi luottaa, muistuttaa Savolainen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Peruuttaen parkkiin

Pysäköidessä kannattaisikin peruuttaa auto ruutuun, jotta pois lähteminen olisi helpompaa ja turvallisempaa. Näin välttää myös lähtiessä mahdollisesti aiheutuvat auton keulan osumat esimerkiksi tolppiin tai vierekkäisiin ajoneuvoihin.

– Ylivoimaisesti paras vaihtoehto on kuitenkin ajaa kahdesta peräkkäisestä ruudusta läpi, jos se on mahdollista. Näin ei joudu peruuttamaan missään vaiheessa, suosittelee Savolainen.

Vähänkään isommissa parkkihalleissa ja -taloissa on niin sanottuja kokoojaväyliä, jotka ovat leveämpiä kuin itse parkkiruutuväylät. Näin monelle saattaa syntyä harhakäsitys kokoojaväylien etuajo-oikeudesta.

– Usein toki kärkikolmio määrää parkkiruutujen suunnasta tulevan väistämään, mutta jos asianmukaisin liikennemerkein ei ole muuta osoitettu, on pääsääntö voimassa, eli oikealta tulevaa väistetään, muistuttaa Savolainen.

Tarkkana myös kävellessä

Parkkihalleissa on myös paljon kävelijöitä, kun ihmiset liikkuvat autoilleen tai pois niiltä. Monesti halleissa ei ole erikseen osoitettu jalankulkuväyliä, ja suojateitäkin on niukanlaisesti.

– Kävelijän onkin oltava erityisen tarkkana ja pyrkiä tekemään itsestään mahdollisimman näkyvä. Niin varmasti toivotaan muidenkin tekevän, kun itse vaikkapa lähtee pois parkkiruudustaan, Savolainen sanoo.

Liikenneturvan viisi vinkkiä parkkihalleissa ajamiseen:

- Pidä nopeus maltillisena – varaudu pysähtymään välittömästi.
- Ole ymmärtäväinen ja anna tilaa muille.
- Peruuta auto ruutuun tai aja kahden ruudun läpi keula poistumissuuntaan.
- Muista normaalit väistämissäännöt, jos liikennemerkein ei ole muuta osoitettu.
- Kävelijänä tee itsestäsi mahdollisimman näkyvä, niin helpotat muiden liikkumista.

Lähde: Liikenneturva Kuva: Aleksi Makkonen/Liikenneturva

Luetuimmat