13.10.2026

Suomen yli 200 000 sähköautolle tarjolla ABC:llä jo 400 latausasemaa ja liki 3 000 latauspistettä

Kuva Marko Jokela
Tiiriössä saa myös auton ladattua.

”Sähköautoilu ei ole Suomessa enää tulevaisuutta vaan arkipäivää, minkä vuoksi rakennamme uusia asemia ja laajennamme nykyisiä ennätystahtiin eri puolilla maata.”

Julkisille latauspalveluille riittää yhä enemmän kysyntää. Elokuussa täyssähköautojen määrä ylitti 200 000 auton rajan, ja uusista henkilöautoista jo yli puolet oli täyssähköisiä.

– Sähköautoilu ei ole Suomessa enää tulevaisuutta vaan arkipäivää. Kasvava sähköautokanta näkyy vahvasti myös ABC-latauksen käyttömäärissä, minkä vuoksi rakennamme uusia asemia ja laajennamme nykyisiä ennätystahtiin eri puolilla maata, liikenteen energioista vastaava johtaja Tiina Viksten SOK:lta taustoittaa.

ABC-latauksen neljässadas latausasema avautui Petikkoon Vantaalle kuun alussa. Latauspisteitä suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Megawattiluokkaa pukkaa

– Pyrimme palvelemaan asiakkaiden arkihetkissä eli marketitien pihoilla sekä matkan päällä liikenneasemilla ja hotelleissa, ABC-latauksen liiketoiminnasta ja kehityksestä vastaava Olli Tervonen SOK:lta kiteyttää verkoston sijainnin.

– Rakennamme nyt erityisesti megawattiluokan latauskenttiä, jotka pystyvät palvelemaan useita autoja samanaikaisesti erittäin suurella teholla. Autoilijalle kehitys näkyy ennen kaikkea lyhyempinä pysähdyksinä.

Latausaika vain lyhenee

Tervosen mukaan sähköautoilijoiden arki on muuttunut aika rajustikin viime vuosina.

– Suomen latausverkosto on nykyisin tosi vahva. Suomessa ei enää ole keskeisin kysymys, löytyykö latureita vaan pikemminkin se, että millainen latauskokemus autoilijalle syntyy. Toimivatko laturit luotettavasti, onko lataaminen vaivatonta ja löytyvätkö latauksen ajaksi tarvittavat palvelut. Yhä enemmän huomio kiinnittyy latauskokemuksen laatuun, ei pelkästään latauspisteiden määrään, Tervonen kuvaa kehitystä.

Hänen arvionsa mukaan Suomessa voi aika huoletta lähteä tien päälle pidemmällekin reissulla, ilman että on erikseen suunnitellut reittinsä latureiden varaan.

– Latausnopeudet tulevat kasvamaan niin autojen kykyjen kohentuessa kuin latauskenttien tehon kasvaessakin. Tulevaisuudessa lähestytään tilannetta, jossa latausnopeudet latureilla lyhentävät niin, etteivät ne vie juuri kauempaa kuin perinteisten polttomoottoriautojen tankkaus, Tervonen vertaa.

Hän kertoo ABC-latauksien massadatan paljastavan, että jo nyt latureille vietetty aika on ollut lyhentymässä.

– Ja kun pistokkeilla lataavien autojen kiertonopeus kasvaa, tarkoittaa se, ettei latausjonoja synny.

Nykyaikaa on sekin, että kaikissa ABC-latauksen suurteholatauspisteissä on mahdollista maksaa lataus yleisimmillä maksukorteilla sekä mobiilimaksuilla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Itseohjautuvuus kokeilussa Heinolassa

Olli Tervonenkertoo, että Heinolan ABC:n latauskentillä on kokeiltu laturiryhmien merkitsemistä väri- ja kirjainkoodein. Pilottikokeilun tarkoitus oli selvittää, hajaantuvatko lataukseen tulevat autoilijat näillä vinkein eri laturiryhmille, jotta koko latauskentällä käytössä oleva latausteho soisi kullekin autokunnalle parhaan mahdollisen lataustehon.

Tervosen mukaan pilotille ei ole jatkotarpeita uusilla latausasemilla, sillä lataustehon kasvu on tehnyt tämänkaltaisen ohjauksen käytännössä tarpeettomaksi.

– Asiakkaat ovat omaehtoisesti osanneet valita oman vapaan latauspistokkeensa koodien perusteellakin, mutta toisaalta suuremmilla asemilla mahdollistetaan minimissään 100 kW:n latausteho, joten tällaiselle hajautukselle ei ole enää juuri tarvetta.

Tervonen kertoo, että ABC-latauksen uusimmilla megawattiluokan latauskentillä taattu latausteho on parhaimmillaan 200 kW jokaiselta pistokkeelta, vaikka kentän kaikki latauspaikat olisivat samaan aikaan käytössä.

– Ja yhdestä latauspisteestä voidaan saada jopa 500 KW:n latausteho, jos auto kykenee ottamaan sitä vastaan.

Arkireittien varsilla

ABC-latausverkostoon kuuluu 400 latausasemaa. Näillä asemilla on 2 903 yksittäistä latauspistettä, jotka jakautuvat tehojen mukaan seuraavasti:

• Teho- ja suurteholatauspisteitä (teho max 500 kW): 1 691 kpl

• Peruslatauspisteitä (max. 22 kW): 1 212 kpl

ABC-latausasemia on Prisma-, S-market-, Sale- ja Alepa-myymälöiden sekä ABC-asemien ja Sokos Hotellien yhteydessä.

Parhaillaan uusia latausasemia rakennetaan muun muassa Rukalle, Leville, Rovaniemelle, Heinolaan, Porvoon Haikkooseen sekä Riihimäen keskustaan. Samalla verkostoa laajennetaan merkittävästi nykyisillä sijainneilla.

Erityisen voimakkaasti kasvavat suurteholatauksen kapasiteetti ja latauspisteiden määrä. ABC rakentaa megawattiluokan latauskenttiä muun muassa Tampereen Prisma Kalevan, ABC Varkauden, Prisma Kuopion, ABC Viipurinportin, ABC Kuortin, ABC Juvan, ABC Viitasaaren ja ABC Kuninkaantien yhteyteen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat