29.8.2017 Liikenne Neste asemien kauppiaat vauhdissa – luvassa sata päivää hyviä tekoja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nesteen liikenneasemien kauppiaat toteuttavat hyviä tekoja itsenäisen Suomen kunniaksi. Neste kertoo liikenneasemiensa kauppiaiden tempaisevan Suomi 100 -hengessä. Luvassa on mittava vyöry hyviä tekoja eri puolilla Suomea.Itsenäisyyspäivään mennessä hyviä tekoja on luvassa kaikkiaan noin 150. Paikallisesti toteutettavat tempaukset kohdennetaan kauppiaiden itse päättämällä tavalla. Tähän mennessä hyvää on tehty esimerkiksi lahjoittamalla munkkikahveja, vanhusten ulkoilua auttamalla ja tarjoamalla työtä uusille työharjoittelijoille.Neste K Kerava Asemansilta- ja Neste K Vantaa Korso -liikenneasemista vastaavien kauppiaiden Milla Hiltusen ja Aki Savolaisen hyvä teko liittyy hyväntekeväisyystempaukseen nuorten syrjäytymisen estämiseksi.– Järjestimme heinäkuun lopulla keravalaisen kulttuuriyhdistyksen Varjo Ry:n kanssa nuorille graffititapahtuman, jossa paikalliset ammattimaalaajat opastivat lapsia ja nuoria tämän taiteenmuodon saloihin. Nuorisoa kävi paikalla mukavasti, ja oli ilo huomata heidän innostuksensa oppia enemmän graffiteista ja maalaamisesta. Maalaukset tehtiin Suomi 100 -teemalla ison kontin seinille, joten nuoret oppivat myös, ettei graffiteja saa aivan mihin tahansa taiteilla, Hiltunen ja Savolainen kertovat.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNeste lupaa lisäpotin hyväntekeväisyyteenKauppiaiden hyvien tekojen lisäksi suomalaiset ovat voineet ehdottaa Nesteelle hyväntekeväisyyskohteita, joista neljätoista valikoitui lopulliseen yleisöäänestykseen.Näistä eniten ääniä saanut viisikko oli Lapsisyöpäpotilasperheidenkerho Sykerö, Viialan kotikolo, Wise Nose Suomen Hajuerottelu Ry, Jalavan erityiskoulu ja erään yksinhuoltajan talon korjaaminen.Valittujen kohteiden kesken jaetaan hyväntekeväisyyspotti, jota suomalaiset voivat vielä kerryttää suuremmaksi peukuttamalla yksittäisten kauppiaiden jakamia kuvia sosiaalisessa mediassa itsenäisyyspäivään asti. Lopullinen summa on koossa ja lahjoitetaan joulukuun puolivälissä.– Lähdimme erittäin mielellämme mukaan tähän kampanjaan yhdessä kauppiaittemme kanssa. On hienoa nähdä, että he tekevät ja lahjoittavat hyviä tekoja omilla paikkakunnillaan näin innostuneesti. Yhtään niin pientä tekoa ei ole, ettei sillä olisi merkitystä, kertoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen markkinointijohtaja Mika Hyötyläinen.– Jokainen suomalainen on myös voinut osallistua tempaukseen äänestämällä tärkeiksi kokemiaan paikallisia hyväntekeväisyyskohteita. Jäämme innolla odottamaan, millainen potti sosiaalisen median peukutuksista itsenäisyyspäivään mennessä kertyy, Hyötyläinen jatkaa.Lähde ja kuvitus: Neste Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 6.7.2025 Uutinen Pikkuautot pulassa Euroopassa kiristyvien säädösten kanssa – avuksi Japani-tyyliset kääpiöautot? 4.7.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 3.7.2025 julkaisemaan verkkojuttuun 4.7.2025 Liikenne Päivän kuva: Konginkankaan bussiturma sai viimein kunnon muistomerkin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen