28.11.2021 Matkailu Nojatuolimatkailu kunniaan – äänikirjojen avulla maailman ääriin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusien koronavirusmutaatioiden jyllätessä näyttää taas todennäköiseltä, että haaveet matkustamisesta voidaan pian unohtaa hetkeksi. Onneksi mielen voi antaa lentää, hyvän mahdollisuuden tähän tarjoaa mukaansatempaava äänikirja. Tässä muutamia tärppejä. Juha Vakkurin Afrikan poikki vie kuulijan seikkailulle Afrikan halki – ei etelä-pohjoissuunnassa vaan kirjaimellisesti Afrikan halki sen leveimmältä kohdalta. Vakkurin seikkailu vuodelta 2009 pitää sisällään teräviä havaintoja, ja kaikesta huomaa, että Vakkurin Afrikan tuntemus on kovalla tasolla. Ja mikä parasta, Vakkuri liikkuu paikallisten kanssa paikallisten kulkuvälineillä. Korvia avaava kokemus.Kesto 15 t 24 minTekniikan Maailman vastaavan päätoimittajan Reijo Ruokasen kirjoittama kirja Ari Huuselan 116 päivää kestäneestä maailmanympäripurjehduksesta – Tahdolla maailman ympäri on matka tahdonvoimaisen ihmisen pään sisälle. Neljän kuukauden seikkailu, yksin ja pysähtymättä, vie ihmiset äärirajoille, ja osittain jopa kaikkien rajojen yli. Mielenkiintoiseksi kirjan tekee se, että Ruokanen vie kuulijan paitsi hermoja raastavalle yksinpurjehdukselle myös Huuselan 20 vuotta kestäneelle matkalle kaikkeen siihen, miten unelmasta ylipäätään tuli totta. Tämä taustoittaa hyvin sen, miksi joku päättää edes moiselle matkalle lähteä.Kesto 7 t 18 minYuval Noah Hararin upea teos – Sapiens – ihmisen lyhyt historia vie kuulijat puolestaan aikamatkalle ensimmäisten ihmisten ensimmäisistä askeleista nykyaikaan. Samalla selviää se, miksi homo sapiensista tuli ainoa jäljelle jäänyt ihmislaji. Harari myös avaa näköalan siihen, mitä sapiensin dominointi on tarkoittanut maapallollemme. Kirja provosoi kuulijoita tarkoituksellisesti, ja saa kuulijan miettimään myös sitä, mihin ihmisen kehitys meidän lopulta vie.Kesto 19 t 22 minBill Bryson vie kuulijan hyvin samantapaiselle matkalle kuin Harari omassa versiossaan maailman historiasta – A Short History of Nearly Everything. Kokemus on kuitenkin hyvin erilainen. Siinä missä Harari on analysoiva ja paikoitellen taipuvainen pessimismiin, Brysonin matka ihmisyyden historiaan on paljon kevyempi; ja samalla oivaltavan humoristinen. Brysonilla on myös paljon muuta tuotantoa, joissa hän avaa mielenkiintoisia näkökulmia maailmaan matkailun kautta.Kesto 18 t 13 minMonisha Rajesh vie kuulijan romanttiselle – ainakin mielikuvissa – 72 000 kilometrin junamatkalle maailman ympäri. Around the World in 80 Trains muistuttaa ihmisiä siitä, että vaikka lentokone vie nopeasti paikasta toiseen, pitkien junamatkojen suosiolle on yhä syynsä. Lento vie matkailijan lähes brutaalisti kulttuurista toiseen, kun junamatkalla elää, näkee ja kokee niin paljon enemmän. Elämys tuntuu myös varsin henkilökohtaiselta, koska kirjailija lukee kaiken kuulijalle itse.Kesto 11 t 4 minJack Kerouacin On the Road tarjoaa puolestaan erilaisen matkan halki USA:n. 1950-luvulle sijoittuva roadtrip avaa ikkunan aikaan, jolloin kaikki oli USA:ssa vielä toisin. Maa oli avoin uudelle, ja uudenlaiset liikkeet nostivat päätään toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Kirjasta on lukuisia audioversioita, ja se on makuasia, minkälaisesta äänestä pitää. Oma suosikkini on näyttelijä Will Pattonin lukema versio.Kesto 11 t 8 minIsmo Leikolan ja hänen vaimonsa Angelika Leikolan kirjoittama Suo, kuokka ja Hollywood vie sekin kuulijan seikkailulle Amerikan raitille, tosin vain Kaliforniaan ja Los Angelesin hullunmyllyyn. Kirja on täynnä samaa oivaltavaa huumoria, mitä Leikola viljelee stand up -komiikassaan. Hauskaksi audiokokemuksen tekee sen, että kirjan lukijana toimi Ismo Leikola itse.Kesto 11 t 14 minJohn Steinbeckin klassikko vuodelta 1962 – Travels with Charley in Search of America on myös matka Yhdysvaltoihin, ja taas hyvin erilainen. Kirjassa 58-vuotias Steinbeckin tekee matkan USA:n halki puudelinsa Charleyn kanssa avolavasta retkeilyautoksi muunnetulla ajoneuvolla. Steinbeckin omakohtainen kokemus maasta, josta hän on kirjoittanut niin paljon, ja jonka muutoksia hän matkan aikana kokee, on yllättävän ajankohtainen. Se muistuttaa kuulijaa siitä, että muutos on jatkuvaa. Lukijana toimivan Gary Sinisen ääni toimii myös hienosti tarinan kannattelussa.Kesto 7 t 58 minThe Hitchhiker’s Guide to the Galaxy on yksi kaikkien aikojen rakastetuimpia scifi-kirjoja. Parhaimman kokemuksen Douglas Adamsin kirjasta saa, kun lukijana toimii lähes kansallisarteeksi luokiteltava Stephen Fry.Kesto 5 t 51 minJupiter’s Travels on sekin klassikko lajissaan. Ted Simon ratsasti neljän vuoden aikana vuosina 1973-77 500-kuutioisella Triumph Tigerilla 126 000 kilometriä maailman ympäri käyden matkan aikana 45 maassa. Kirja toimii hyvänä muistutuksena siitä, miten globaali matkailu on muuttanut maailmaa varsin lyhyessä ajassa. 70-luvulla Ted Simon matkusti monesti sellaisissa paikoissa, missä hän oli ensimmäinen ulkomaalainen, jonka paikalliset olivat koskaan tavanneet.Kesto 16 t 51 minEwan McGregor ja Charley Boorman inspiroituivat myös Ted Simonin kirjasta ja lähtivät omalle maailmanympärimatkalleen BMW R1150 GS Adventure -pyörillään vuonna 2004. Seikkailusta on tehty sekä kirja että TV-dokumentti. Long Way Round -kirjan parhaat kommellukset sattuvat, eivät niin yllättäen, pitkällä matkalla Venäjän halki. Välillä on jopa vaikea uskoa, että tapahtumat ovat aitoja – eivät lavastettuja.Kesto 5 t 56 minThe Bucket List vie puolestaan kuulijan fiktiivisille matkalle nuoren naisen kanssa, joka on juuri saanut tietää sairastavansa rintasyöpää ja lähtee sen takia toteuttamaan omia unelmiaan. Georgia Clarkin kirja sopii kaikenikäisille, sillä unelmien toteuttaminen ei ole koskaan liian myöhäistä.Kesto 14 tTeksti: Vesa EskolaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.5.2025 Laivat Matkaelämys: Finnstarilla 30 tuntia Itämerellä – loppumatka junilla 4.5.2025 Matkailu Jugoslavian museo Belgradissa on pitkälti myös Titon museo 1.5.2025 Matkailu 4 400 kilometriä Itä-Euroopassa Dacia Dusterilla: onko missään enää halpaa? 27.4.2025 Matkailu Red Bull -museo: seitsemännessä taiv… eikun hangaarissa 26.4.2025 Matkailu Hurjan hauska matka Tukholmaan 20.4.2025 Matkailu Freud-museo Wienissä: itseanalyysin paikka psykoterapian syntykodissa 14.4.2025 Matkailu Havaiji – ainutlaatuinen, myyttinen matkakohde toisella puolella maapalloa 13.4.2025 Matkailu In Flanders Fields: seisahduttava 1. maailmansodan museo Belgiassa 6.4.2025 Matkailu Hyvä syy käydä luostarissa: munkit tykkäsivät panna ja polttaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa