28.4.2023 Liikenne Päivän kuva: näkyykö poliisin liikkuva kameravalvonta Google Mapsissa? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Google Mapsista pystyy ilmeisesti näkemään joskus myös liikkuvien kamera-autojen sijainnit - jos käyttäjät ilmiantavat niitä palvelulle. Peltipoliisit ilmaantuivat Google Mapsiin vuonna 2019, jonka jälkeen karttasovelluksen avulla on voinut suunnitella omia reittejään kameratolppien sijainnit huomioiden. Kameratolppien ilmaantuminen palveluun tapahtui hieman yllättäen ja varkain, joskin aiheesta kirjoiteltiin mediassa tuoreeltaan melko paljon.Mitenkään ainutlaatuinen tämä ominaisuus ei kuitenkaan ollut, sillä erilaiset autonavigaattorit olivat huomautelleet kameratolppien sijainnista jo vuosia ennen Google Mapsia.Sen sijaan Google Maps voi olla myös eräänlainen edelläkävijä liikenteen kameravalvonnan suhteen. Palvelussa näyttäisi olevan mahdollista myös huomata liikkuvat kamera-autot - ainakin niissä tapauksissa, joissa joku ilmoittaa havainnostaan pikaisesti Googlelle.Näin kävi taannoin Espoossa, jossa Kehä I:llä näkyi Google Mapsissa pidemmän aikaa liikennekamera, jota siellä ei normaalisti ollut. Normaalien kiinteiden kameratolppien lisäksi palvelu vihjasi käyttäjiään myös liikkuvista nopeustutka-asemista.Poikkeava piste näkyi kartalla noin tunnin ajan, jonka jälkeen se poistui yhtä nopeasti kuin ilmaantuikin kartalle. Todennäköisesti Google Maps kysyi paikan ohi ajaneilta autoilijoilta kyllä tai ei -periaatteella, oliko kamera-auto vielä paikoillaan. Kun valtaosa vastaa kysymykseen ei, voidaan tilannetieto päivittää karttaan.Teksti: Rikhard Wacker Kuvakaappaus: Google Mapsa:2:{i:0;s:6:"123518";i:1;s:6:"123581";}Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.5.2025 Yleinen Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: paisuneet palkit – lisää kolariturvallisuutta, mutta myös katveita 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 22.4.2025 Liikenneturvallisuus Timo Tervo – ajoterveyden ahkera apostoli Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Jeep Grand Cherokee SRT Trackhawk - 710 hevosvoiman järkiostos 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA - vanhaa vain ja ainoastaan nimi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”