26.12.2019 Matkailu Paratiisiloma risteillen Karibialla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Karibian risteilyllä elämyksiä ovat herkulliset ruuat, Maya-temppelit ja eksoottiset eläimet. Pohjois- ja Etelä-Amerikan välillä sijaitseva Karibian saariryhmä on trooppinen paratiisi. Päivän keskilämpötila helmikuussa on +27 astetta, aurinko porottaa tulisesti pilvisinäkin päivinä ja sadekuurot ovat yleisiä, joten ilman kosteusprosentti on korkea. Mukaan kannattaa siis pakata hyvää aurinkovoidetta, aurinkolasit ja päähine. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 10 päivän risteilyt suosittuja Aluksemme Costa Deliziosa on mitoiltaan valtava, mutta matkustajia mahtuu mukaan varsin sopivasti, 2 800, eli saman verran kuin huomattavasti pienempää kotoiseen Viking Graceen. Matkustajien viihtyvyydestä huolehtii peräti 850 henkinen miehistö. Laivan risteilypäällikkö Massimiliano Bertolotto sanoo, että Euroopasta tuleville asiakkaille suosituin risteilyn pituus on 10 päivää. Pitkästä lentomatkasta johtuen monille viikko on liian lyhyt aika, mutta kaksi viikkoa saattaa tuntua liian pitkältä. – Suomalaisten osuus laivan matkustajista on kasvanut selvästi viimeisten 3–4 vuoden aikana. Risteilyllä voi olla mukana 100–200 suomalaista, Bertolotto laskee. Italialaisen keittiön herkkuja Costa Deliziosan ravintolat tarjoavat matkustajille aitoja italialaisia herkkuja, joihin yhdistyy Karibian alueen makuja. Laivan kolmessa keittiössä työskentelee peräti 150 ruoka-alan ammattilaista ja kaikki raaka-aineet ovat ehdottoman tuoreita. Karibian saarilta hankitaan risteilyn aikana tuoreita hedelmiä ja kasviksia. Kaikki laivan leivät, makeat leivonnaiset ja jälkiruoat leivotaan laivan leipomossa. – Emme käytä pakasteita tai puolivalmisteita ja kaikki raaka-aineet ovat tuoreita. Pakasteena laivalle tulee ainoastaan lihaa ja kalaa. Hyvä laatu on meille erityisen tärkeää, menemme kaikessa maku edellä, laivan hotelli- ja ravintolatoiminnasta vastaava Eduard Puckl tähdentää. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ruokaa vuorokauden ympäri Buffet- ja á la carte -ravintoloiden herkkupöytien ohella herkuttelimme muun muassa Lido Azzurro Blussa, jossa herkutellaan hummereilla laivan kannella, kirkkaan tähtitaivaan alla. Ruokaa on tarjolla vuorokauden ympäri ja risteilyn hintaan sisältyvät kaikki ateriat sekä virvoitus- ja alkoholijuomat baareissa ja ravintoloissa. Premium-alkoholeista, osasta drinkkejä, samppanjasta ja vuosikertaviineistä peritään lisämaksu. Ja jos halusimme syödä hytissä, ruoka tarjottiin hyttiin ilman lisämaksua. Maya-temppeleitä ja eksoottisia eläimiä Karibian risteilyillä on mahdollisuus tutustua sekä alueen saarten, että Meksikon mantereen nähtävyyksiin. Caymansaarten suurin saari, Grand Cayman ja pääkaupunki George Town tulivat tutuiksi kaupunkikierroksella. Kaupungissa oli kokemattomankin matkailijan helppoa liikkua, sillä laiva on koko ajan näkyvissä ja pääkatu kulkee rannan suuntaisesti. Meksikon Costa Mayassa tutustuimme sademetsien siimeksessä sijainneeseen maya-kulttuurin keskukseen Chacchobenin raunioalueella. Alueella kukoisti vireä kulttuuri ja vilkas kaupankäynti 250-luvulta aina 900-luvulle saakka. Maya-kulttuuriin tutustuttiin myös Meksikon suurimmalla Atlantin puoleisella saarella, Cozumelissa. Näimme kiertoajelulla itärannan upeita hiekkarantoja, pysähdyimme karunkauniilla El Miradorin näköalapaikalla ja seurasimme jokeen kiireesti karkaavia krokotiileja. Miamin kaupunkikierroksella tutustuimme oppaiden johdolla alueen mielenkiintoisimpiin kohteisiin ja historiaan. Näimme esimerkiksi kuuluisan Coconut Groven alueen, jossa on asunut muun muassa Elizabeth Taylor sekä Michael Jacksonin Thriller-videosta kuuluisan hautausmaan. Teksti ja kuvat: Kari Martiala Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.4.2026 Laivat Vaikka meri on tyyni, tämä laiva huojuu ja hytkyy koko yön 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 12.4.2026 Matkailu Saksan suurin järvi kutsuu autolomalaisia rannoilleen – ja samalla piipahtamaan myös Itävallassa sekä Sveitsissä 12.4.2026 Matkailu Autoilija, paperikartta käteen, jätä navigaattori hätäavuksi! 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 6.4.2026 Laivat Ruoka merimatkoilla – onko kokemus wau vai vähemmän? 5.4.2026 Matkailu Tiesitkö – parin tunnin päässä Barcelonasta käytiin yksi Espanjan sisällissodan ratkaisevista taisteluista? 3.4.2026 Laivat Ruoka on syy risteillä, kertoo Tallink Siljan tutkimus 31.3.2026 Matkailu Tällainen on Panssarimuseon uusi neuvostovaunu, jonka saaminen Suomeen oli vuosikymmenten ajan mahdotonta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin