22.5.2020 Liikenne Raiteilla sekoilu ja ilkivalta käyvät kalliiksi – juna ei voi väistää Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luvaton liikkuminen raiteilla voi käydä hengen päälle. Myös ilkivalta on tänä keväänä lisääntynyt rautateillä. Rautateillä on havaittu ikävä ja vaarallinen ilmiö: veturinkuljettajien havaintojen mukaan ilkivalta ja luvaton liikkuminen ovat lisääntyneet rautateillä. Vuosien varrella kertyneiden silminnäkijähavaintojen mukaan raiteilla luvattomasti liikkuvat henkilöt ovat yleensä lapsia tai nuoria. Väylävirasto, poliisi ja VR muistuttavat, että hölmöily rautateillä vaarantaa junamatkustajien turvallisuuden lisäksi myös pahanteossa olevien henkilöiden oman hengen. Asiaton radalla liikkuminen on hengenvaarallista. – Joukossa tyhmyys tiivistyy. Uskon, että pahanteossa olevat nuoret ja lapset eivät ymmärrä, millaisista riskeistä on kyse. Luvaton liikkuminen ja ilkivalta ei ole todellakaan mitään viatonta leikkiä, vaan siellä on omakin henki uhattuna, Väylän liikenneturvallisuuden asiantuntija Jarmo Koistinen muistuttaa. Väylän tietoon on tullut, että eri puolella Suomea rautateillä tehdyt ilkivaltatapaukset ovat lisääntyneet tänä keväänä viime vuosiin verrattuna. – Niitä tapauksia ei voi ikävä kyllä enää laskea yhden tai kahdenkaan käden sormilla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sakko tai vieläkin kovempi seuraus Luvattomasta radalla liikkumisesta rangaistaan sakolla. Alaikäisten lasten tapauksessa mahdolliset sakot päätyvät vanhempien maksettaviksi. Poliisi on joutunut sakkojen lisäksi toisinaan viemään koteihin vieläkin ikävämpiä uutisia. Luvattomasti rautateillä liikkuneet henkilöt ovat voineet loukkaantua pysyvästi tai kuolla. Nopea ja äänetön uhka Junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi, eikä niiden lähestymistä välttämättä huomaa ennen kuin on myöhäistä. – Juna ei voi väistää ja sen pysähtymismatka on useita satoja metrejä, liikenneturvallisuusjohtaja Tomi Kangas VR:ltä kertoo. Ilkivallalla voi olla monenlaisia seurauksia ja se voi viivästyttää useiden junien matkantekoa. – Jos junakalusto vahingoittuu esimerkiksi raiteille jätetyn esineen vuoksi, korjauskustannukset voivat olla suuret ja tekijältä voidaan vaatia vahingonkorvauksia, Kangas kertoo. Teksti: Moottori Kuvituskuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 5.4.2026 Kuluttajat Kuluttajariitalautakunnassa Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Niemisen rooli vaihtuu edunvalvojasta riitojen ratkaisijaksi 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset 2.4.2026 Yleinen Käännä uusi lehti: Nissan Leaf alkaen 37390 euroa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB – onko tässä joka perheen sähköauto? 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 10.4.2026 Liikenneturvallisuus Autojen uusi valotekniikka auttaa ja askarruttaa 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 5.4.2026 Ajatuksia autoista Sähköautot ovat kehittyneet juuri niin nopeasti kuin arveltiin – mutta mikä on lopulta tarpeeksi? 4.4.2026 Euro NCAP 130 autoa, eikä yhtään ajokelpoista – Euro NCAP paljastaa turvallisuustyön myös muille 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 13.3.2026 Laivat Yksi kuva näyttää, miksei Tallink usko ihan äkkiä sähkölaivaan - "yksi matka Helsingistä Tallinnaan söisi 350 Teslan edestä sähköä" 13.3.2026 Sähköautot Näin paljon (vai vähän) lataussähkö maksaa vuoden ja 15 000 km:n sähköautoilussa 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026