27.8.2022 Ajoneuvot Sähköinen veroporkkana – tonniluokan Maxus eT90 -avolava nyt ennakkomyynnissä 70 tonnilla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kyseessä on täyssähköinen versio kiinalaisvalmistajan lippulaivapickupista. Ennennäkemättömän veroporkkanan tarjoavalla eT90:llä ei toistaiseksi ole suoria kilpailijoita Euroopassa. SAIC Motor -konserniin kuuluvan Maxuksen voi sanoa rantautuneen Suomeenkin, sillä merkin sähköistä tila-autoa, SUV:ia sekä pakettiautoja näkee tieliikenteessä jopa kohtuullisen paljon. Nyt Eurooppaan rantautuva viimeisin uutuus tietänee sitä, että Maxuksia tullaan jatkossa näkemään myös pääteiden ulkopuolella.Jossain päin maailmaa T90 on saanut myös MG:n logot ja nimen Exteder.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMitä 70 000 eurolla saa?Nimestään ja sähköisyydestään huolimatta eT90 ei ole pickupina kovinkaan extra-terrestial, vaan todellakin perustuu tikapuurungolle tehtyyn Hilux-luokan polttomoottoriavolavaan, T90:ään.SAIC:in 2-litraisen dieselin sijaan sitä siis kuitenkin liikuttaa 150-kilowattinen sähkömoottori, joka tekee autosta todennäköisesti, ainakin kuvien tulkinnan perusteella, takavetoisen.eT90:n keulailme on rohkea, jopa aggressiivinen.Ulkomitoiltaan, samoin kuin esimerkiksi tuhannen kilon kantavuudeltaan eT90:n voi kivuttomasti niputtaa pitkähyttisten Toyota Hiluxin ja Ford Rangerin kanssa samaan luokkaan.Pitkähyttisyydestä puheen ollen, 70 500 euron alkaen-hinnalla ennakkomyyntiin lähtenyt eT90 omaa avolavojen veroporkkanan, jota mikään muu valmistaja ei pysty tarjoamaan. Täyssähköautona se on nimittäin vapautettu autoverosta, joten sitä ei polttomoottorisista avolavoista poiketen tarvitse rekisteröidä pakettiautoksi välttääkseen isoista päästölukemista koituvan tuntuvan autoveron. Näin Maxuksen voi puhtain paperein rekisteröidä viisipaikkaiseksi henkilöautoksi.Jos vertailu käy esimerkiksi Toyota Hiluxiin, on selvää, että 2-paikkaisena pakettiautona 150 kilowatin moottorilla ja automaattivaihteistolla Hilux on jopa lähes 20 tuhatta euroa edullisempi. Takapenkit kuitenkin nostavat vastaavan Hiluxin jo eT90:n kanssa samoihin hintoihin, muun varustelun ollessa samoilla tasoilla. Maahantuojan mukaan Maxus tulee kuitenkin tarjolle myös takapenkit poistettuna.Pilkistääkö sieltä pohjalta kenties akkupakettia ja sähkömoottoria?Varautunut veturiMarkkinoiden ensimmäistä sähköavolavaa tulee tarkastella myös suorituskykylukemien valossa. Kantavuus ja moottoriteho on jo todettu vastaaviksi. Meikäläinen maahantuoja on tähän mennessä paljastanut rajoitetun määrän teknisiä tietoja, mutta esimerkiksi Britanniassa tiedetään yhtä ja toista enemmän. Kantavuuden lisäksi avolavoissa kiinnostaa tietysti perävaunumassa, joka on brittiläisen esitteen mukaan (viimeinen vahvistus puuttuu) 1 500 kiloa. Vastaavaan lukemaan pystyvät jo Golf-luokan henkilöautot, ja nyt ollaan 2 tonnin päässä Hiluxin ja kumppaneiden 3,5 tonnin lukemista.Ainakin tämän vielä vahvistamattoman tiedon perusteella Maxuksen kannattaisi ehkä harkita toisen sähkömoottorin asennusta eT90:ään.Lähde ja kuvat: Maxus Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 7.2.2025 Koeajo Maistiainen: BYD Atto 2 – kilpailu kiristyy kompakteissa sähköcrossovereissa 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 4.2.2025 Koeajo Koeajo: DFSK EC75 – markkinoiden halvin tonniluokan sähköpakettiauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 7.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: tässä kohtuuhintaiset poiminnat - klassikoita jopa alle 10 000 eurolla! 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 5.2.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – kuin ostaisit käytetyn auton, ja hyvä niin 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 25.1.2025 Lentokoneet Päivän kuva: miljoonien litrojen höyryshow Helsinki-Vantaalla