29.3.2016 Ajoneuvot Samsungin konseptissa moottoripyörä saa älytuulilasin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Älypuhelinvalmistajan motoristeja vapauttava konsepti saa lopulta kafkamaisia ulottuvuuksia. Samsung Smart Windshield -konseptissa älypuhelin ja moottoripyörä keskustelevat tiiviimmin keskenään. Tuulilasiin yhdistetty heijastusnäyttö kertoo yhtiön visiossa mitä älypuhelimessa tapahtuu milläkin hetkellä. Konsepti mukailee hiukan esimerkiksi BMW:n esittelemää visiota siitä, miten heijastusnäytön ominaisuudet tuodaan kypärän visiiriin. Samsungin kaverina konseptissa on ollut Yamaha, jonka Tricity-kolmipyörä esiintyykin pilottivideon starana.Välittöminä hyötyinä yhtiö listaa esimerkiksi kännykän käytön navigaattorina. Myös puhelut ja viestit saisivat uuden ulottuvuuden, sillä moottoripyörä kertoisi kuka kuljettajaa tavoittelee, jonka jälkeen ajaja voisi valita pysähtyykö hän vastaamaan. Mikäli motoristi antaa puhelimen soida, voisi puhelin lähettää "Ajamassa, soitan myöhemmin takaisin" -tyyppisen vastausviestin automaattisesti.Samsungin visiosta huokuu kuitenkin lopulta tietynlainen älypuhelinlähtöisyys. Älytuulilasin ainoa tarkoitus on näyttää puhelimen ilmoitukset motoristille ilman reagointimahdollisuuksia. "Ruudulla voisivat näkyä myös sähköpostit ja monet muut ilmoitukset" lupailee yhtiön konseptivideo. Kuulostaa suorastaan helvetiltä. Lähde: Autoblog, Samsung, kuva: SamsungMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Yleinen Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 11.5.2025 Autoilu Tero Kallio – autohullu luita ja ytimiä myöten 11.5.2025 Moottoripyörät Moottoripyörien applikaatiot tekevät navigaattorin turhaksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 10.5.2025 Moottoripyörät Käyttötesti: Vakuutusten vertaileminen kannattaa edelleen – CF Motossa härskit hintaerot 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Jeep Grand Cherokee SRT Trackhawk - 710 hevosvoiman järkiostos 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA - vanhaa vain ja ainoastaan nimi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”