9.8.2020 Liikenne Sanomalehti Uuden Suomen kuvia 50- ja 60-luvuilta: Tee aikamatka Helsinkiin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen valokuvataiteen museo on julkaissut runsaasti Sanomalehti Uuden Suomen kuvia 50- ja 60-luvuilta, joten keräsimme niistä joitakin Helsingissä otettuja. Tuon ajan autoja tuntevalle tämä toimii tunnistustehtävänäkin. Suomen valokuvataiteen museo on digitoinut runsaasti Sanomalehti Uuden Suomen kuvia 50- ja 60-luvuilta ja kuvat ovat nähtävillä Kuvia kaikille -sivustolla. Alma Media on lahoittanut Suomen valokuvataiteen museolle Uuden Suomen uskomattoman noin 2,5 miljoonan kuvan negatiiviarkiston, jota on mahdollisuuksien mukaan luetteloitu ja digitoitu Suomen Kulttuurirahaston tuella Uuden Suomen kuvat käyttöön -hankkeessa. Nyt pieni osa näistä 2,5 miljoonasta kuvasta on nähtävillä Kuvia kaikille -sivustolla, jonka kuvat osuvat 1950-luvun ja vuoden 1963 välille.Valokuva-alan järjestöjen aloitteesta suomalaista valokuvaa vaalimaan perustettu Suomen valokuvataiteen museo on jo yli 50-vuotias. Museon valokuvakokoelmiin kuuluu noin 3,7 miljoonaa kuvaa ja ne muodostuvat sekä valokuvaajien valikoiduista teoksista että laajoista valokuva-arkistoista.Esittelemme ohessa muutamia kuvia sanomalehti Uuden Suomen kokoelmasta 1950- ja 1960-luvuilta Suomen pääkaupungista Helsingistä – mukana on myös Presidentti Urho Kekkonen. Vaikka Uuden Suomen valokuvaajat tunnetaan, arkistotietoihin ei tuolloin aina merkitty kuvaajaa. Tiedot kuvista pohjautuvat alkuperäisissä negatiivipusseissa olleisiin tietoihin ja Uusi Suomi -lehdessä julkaistuihin kuvateksteihin.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySanomalehti Uuden Suomen kuvia 50- ja 60-luvuiltaKuva: Tuntematon/Journalistinen kuva-arkisto/Alma Media/Uuden Suomen kokoelmaKuvassa nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja A. Salokangas antaa onnenpotkun Milanon EM-kilpailuihin lähtevälle nyrkkeilijä Pentti Hämäläiselle. Pentti Hämäläinen osallistui kisoihin ainoana suomalaisena nyrkkeilijänä. Kuva on otettu Helsingissä 12.5.1951 juuri ennen kyseisiä kilpailuja, jotka käytiin 14.-19. toukokuuta.Kuva: Tuntematon/Journalistinen kuva-arkisto/Alma Media/Uuden Suomen kokoelmaCoca-Cola tuli tunnetuksi Suomessa olympialaisten aikaan vuonna 1952. Tämä kuva on viitisen vuotta myöhemmin Helsingissä 15. heinäkuuta 1957. Kuvassa puretaan Coca-Colan kuljettamiseen suunnitellun kuorma-auton lastia, mutta mikä auto kyseessä mahtaa olla.Kuva: Eero Markkula/Journalistinen kuva-arkisto/Alma Media/Uuden Suomen kokoelmaJos taksialan sääntelyn höllentäminen on aiheuttanut jälkipyykkiä, niin ennen oli kaikki tietenkin paremmin. Vuoden 1957 elokuussa ruotsalaisen teatterin tolpalla otettiin kuitenkin jo rennosti ja ehkä alamäki alkoikin tässä vaiheessa. Taksinkuljettajan virka-asusta oli nimittäin lupa riisua takki ja lakki helteellä.Kuva: NS/Journalistinen kuva-arkisto/Alma Media/Uuden Suomen kokoelmaEnnen juhannusruuhkaan saattoi törmätä Helsingin linja-autoasemalla, joka sijaitsi vuonna 1958 lasipalatsin takana yhä kuvasta tunnistettavassa paikassa. Pääkaupunki hiljeni juhannukseen jo tuolloin ihmisten suunnatessa muualle. Kuva on otettu 20.6.1958.Kuva: Martti Brandt/Journalistinen kuva-arkisto/Alma Media/Uuden Suomen kokoelmaKuvassa keskusrikospoliisiosaston liikennepoliisiryhmän konstaapeli Erkki Jylhä ohjaa ruuhka-ajan liikennettä Mannerheimintien, Esplanadin ja Lönnrotinkadun risteyksessä. Tapahtumahetkenä on 28. tammikuuta vuonna 1959.Kuva: Martti Brandt/Journalistinen kuva-arkisto/Alma Media/Uuden Suomen kokoelmaKuvan auton tunnistaminen on haastava tehtävä taitavallekin, mutta sen takana näkyy Mannerheimintien ja Pohjois-Esplanadin risteys eli niin sanottu Wulffin kulma. Kuvan ottohetkellä 10.10.1960 sää on ollut syksyisen sateinen.Kuva: Mauri Vuorinen/Journalistinen kuva-arkisto/Alma Media/Uuden Suomen kokoelmaPresidentti Urho Kekkonen oli toukokuussa 1961 valtiovierailulla Englannissa. Hän sai vierailullaan lahjaksi rouva Sylvi Kekkosen käyttöön tarkoitetun Mini-Minor-auton. Morris-tehtaan Suomen edustaja, johtaja Raoul Falin esitteli autoa Tamminiemen pihamaalla presidentti ja rouva Kekkoselle 15.6.1961.Kuva: Tuntematon/Journalistinen kuva-arkisto/Alma Media/Uuden Suomen kokoelmaAleksanterinkadun jouluvalojen historia juontaa juurensa yli 70-vuoden päähän. Kuvassa on liikennepoliisi lumipyryn keskellä Helsingin keskustassa 29. joulukuuta 1961.Lähde ja kuvat: Suomen valokuvataiteen museo, jutun otsikkokuva: Urpo Rouhiainen/Journalistinen kuva-arkisto/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa