22.8.2024

Suosikkiauto on uudistumassa – tätä kaikkea siihen on luvassa

Kuva Moottori

Tesla Model Y on uudistumassa lähiaikoina. Autoon on tulossa lukuisia päivityksiä.

Maailman myydyimmäksi autoksi noussut Tesla Model Y on uudistumassa. Model Y:n uudistus toki menee ensi vuoden puolelle, vuodelle 2025, mutta jo nyt siitä on tihkunut tietoja, kuinka auto oikein uudistuu.

Telsan toimitusjohtaja ja suursijoittaja Elon Musk on sanonut, että Model Y:n uudistus tulee sen vuoksi vasta vuonna 2025, että sitä ennen täytyy tehdä kiireisimpiä päivityksiä muihin malleihin. Kaikkien mallien kilpailukyvystä automarkkinalla täytyy pitää huolta.

Myös myös Model Y on päivitettävä suhteellisen pian, sillä automalli ei ole varsinaisesti uudistunut sitten sen lanseerauksen eli vuoden 2020. Sinä aikana moni kilpailija on kirinyt Teslaa kovasti kiinni – ja jopa menneet ohi.

Brittiläisen Autocarin mukaan tämä onkin yksi Teslan painopistealueista, kun sen vuoro on saada päivitykset. Kun Tesla uudisti Model 3 -malliaan aiemmin, se sai siinä yhteydessä noin 8 prosenttia lisää toimintamatkaa. Sama suuruusluokka lienee tähtäimessä Model Y:n kohdalla, kun sitä päivitetään. Tämä siksikin, että Model Y:n kilpailukyky säilyy.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kuinka käy viiksien?

Sen lisäksi Model Y uudistuu todennäköisesti ulkopuolelta. Muotokieleen liittyvät muutokset ovat tärkeässä osassa myös aerodynamiikan näkökulmasta – jo senkin vuoksi, että edellä mainittu toimintasäde kasvaa. Aerodynamiikan parantuminen vaikuttaa myös auton äänimaailmaan. Kun aerodynamiikka paranee, ilmavirran aiheuttama ääni vähenee. Model 3:n kohdalla auton ilmanvastuskerroin pieneni roimasti 0,23:sta 0,219:ään. Myös Model Y:n odotetaan muuttuvan esimerkiksi takavalojen osalta, kuten monesti faceliftin yhteydessä on tapana.

Model Y:n sisätiloissa auton käytettävyyden ja laatuvaikutelman odotetaan paranevan. Sitäkin myös arvuutellaan, jääkö esimerkiksi autojen ohjauspylväästä tutut viikset pois myös Model Y:stä, kuten ne jäivät Model 3:sta.

Teslalla arvatenkin myös halutaan, että Model Y:n suorituskyky on kilpailukykyinen. Jos Model Y:n suorituskykyä viilataan samalla tavalla kuin sitä tehtiin Model 3:n kohdalla, Tesla Model Y tulee olemaan yksi markkinoiden suorituskykyisimmistä crossover-malleista.

Lähde Autocar

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat