9.7.2025 Koeajo Sähkö Koeajo: Maxus eDeliver 5 – edullinen kaupunkijakelija Teksti Manu Tuppurainen Kuva Manu Tuppurainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Maxus eDeliver 5 on tehty ennen kaikkea kaupunkiliikenteen tehtäviin. Akkukapasiteettinsa puolesta siitä olisi pidemmillekin matkoille. Vanha sanonta, rahalla saa ja hevosella pääsee pitää Maxuksen uutuuspakun, eDeliver 5 -mallin kohdalla ihan hyvin paikkaansa. Kun täyssähköisellä pakettiautolla on hintaa 49 000 euroa ja rapiat, ihan kaikkea sillä ei saa. Maxus eDeliver 5 -malli on siis noin 10 000 euroa edullisempi kuin muut vastaavat ja vastaavankokoiset täyssähköiset pakettiautot. Tämä on tietysti myös kilpailuvaltti, kymppitonni on iso raha, mutta silloin joutuu tinkimään muutamasta ominaisuudestakin. Yksi ominaisuus, mistä Maxuksen kohdalla joutuu tinkimään, on ajettavuus. Valitettavasti Maxus eDeliver 5 on hieman raskas ajettava. Auto on alustansa puolesta todella raskas, sillä alusta nypyttää ilman painavaan kuormaa todella pahasti, alustan pompotus on vielä pahempaa kuin eDeliver 7 -mallissa. Lisäksi auton ohjaus on onnettoman kevyt ja vasteeton. Kaiken tämän kruunaa vielä erikoisen huono istuinergonomia ja kuljettajanergonimia – eDeliver 5 on on suoraan sanottuna kuljettajan näkökulmasta raskas ja uuvuttava ajaa, varsinkin silloin kun ratin takana täytyy olla pidempään. Se sopii lyhyeen kaupunkijakeluun kaikkein parhaiten. Kaupungissa auto on ketterä ja helppo pyöritellä. Autoon kulkeminen ja siitä poistuminen on helppoa ja vaivatonta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suhinaa ohjaamossa Kun ajonopeus nousee 80 kilometrin tuntumaan tai sen yli, myös erilaiset suhinat ja kohinat valtaavat auton ohjaamon. Kovemmissakin nopeuksissa Maxuksessa korostuu nimenomaan se, että auto on parhaimmillaan juuri kaupunkinopeuksissa eikä maantiellä. Tämän kaiken toisena puolena on tietysti sitten se viidenneksen edullisempi hinta kuin monessa muussa saman kokoluokan kilpailijassa. Kun mietitään autojen takaisinmaksuaikoja, kymppitonni on iso raha ja pakettia sen eteen saa kyllä kovin kuskata. Maxus eDeliver 5 on siis todellinen budjettipaku. Kompaktista koostaan huolimatta tavaratilalla Maxuksessa on kokoa 6,6 kuutiota. Lastauksen voi hoitaa perältä tai molemmilla kyljillä olevista liukuovista. Kyytiin mahtuu standardinomaiset pari eurolavaa. Maxuksen hintaan saa myös persoonallisen ulkomuodon sekä väljän ohjaamon. Maxus eDeliver 5 on erikoisen näköinen sähköpaku. Sen tylppä, kuin suoraan seinää päin ajettu keula sekä siihen upotetut led-ajovalot tekevät siitä erikoisen näköisen. Kokonaan uudelle alustalle Maxus eDeliver 5 on tehty kokonaan uudelle MILA-alustalle. Se tarkoittaa uutta ja kevyttä sähköauton infrastruktuuria, joka keveytensä vuoksi takaa tietysti myös hyvän toimintamatkan suhteellisen pienellä akulla. Auton akku onkin vain 64 kilowattitunnin kokoinen, mutta pelkässä kaupunkiajossa toimintamatka onkin sitten jo viidettäsataa kilometriä. Ajossa auto myös siltä, että siinä ei ole paljoa massaa. Maxus eDeliver 5 on ensimmäinen Maxus joka käyttää uutta MILA-perusratkaisua. MILA-alustaratkaisun ansiosta autossa on myös väljä ohjaamo, varsinkin jalkatilan osalta. Polttomoottorikäyttöisissä pakettiautoissa keulalla oleva moottori vie tilaa, ja sen vuoksi ohjaamon jalkatila jää monessa autossa ahtaaksi. Maxuksessa tätä ongelmaa ei ole. Uuden perusarkkitehtuurin vuoksi myös auton tietoviihdejärjestelmä on uusi. Suureen 12,3 tuuman tietoviihdejärjestelmän näyttöön saa yhdistettyä langattomasti muun muassa Apple CarPlayn sekä Android Auton. Tietoviihdejärjestelmän käyttäminen on melko selkeää ja kokemus on intuitiivinen. Maxuksessa on myös hyvä takuu. Auton takuu on 5 vuotta tai 100 000 kilometriä, kumpi täyttyy aiemmin ja auton ajoakuston takuun on puolestaan 8 vuotta tai 200 000 kilometriä. Akkukapasiteetin puolesta autolla taittaisi pidemmänkin matkan. Vaikka akku ei ole järin iso, auton kulutus on kuitenkin maltillista, jonka vuoksi toimintasäde on melko pitkä. Siinä puolessa Maxus on kyllä onnistunut. Latausteho ei ole järisyttävä, mutta pienen akun täyttää 20 prosentista 80 prosenttiin runsaassa 40 minuutissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hyvää ja huonoa Tilava ohjaamo Selkeä ohjaamo Alusta Ajettavuus Istuinergonomia Maxus eDeliver 5 SÄHKÖAUTO, etuveto 120 kW (163 hv), 240 Nm Akku brutto / netto 64 / – kWh Lataus Type 2: 11 kW (3 x 16 A) CCS: 70 kW WLTP-kulutus 21,0 kWh / 100 km toimintamatka 335 km Suorituskyky 0–100 km/h 10,7 s huippunopeus 120 km/h Mitat Pituus 4 800 mm Leveys 1 874 mm Korkeus 1 960 mm Akseliväli 3 100 mm Tavaratila 6 600 l Omamassa 1 850 kg perävaunu 1 500 / 750 kg Euro NCAP 5 (2025) Takuu 5 v / 100 000 km ajoakku 8 v / 200 000 km Hinta alkaen 49 305 € koeajoauto 49 305 € Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 3.7.2025 Koeajo Maistiainen: Maxus eTerron 9 – onko tästä kiinalaisesta maantielaivasta markkinoidemme ensimmäiseksi varteenotettavaksi sähköavolavaksi? 26.6.2025 Koeajo Koeajo: Maxus eDeliver 7 AWD on ainoita luokassaan – täyssähköinen paku nelivedolla 23.5.2024 Koeajo Maistiainen: Maxus e-Deliver 7 – vakiovarusteena aivan kaikki 1.7.2023 Ajoneuvot Koeajo: Maxus Mifa 9 – jättikokoinen kiinalaisvaunu hulppealla matkustusmukavuudella 11.3.2023 Ajoneuvot Koeajo: Maxus T90 EV on Euroopan ensimmäinen sähkölava-auto, eikä se aseta rimaa kovin korkealle 14.5.2022 Ajoneuvot Koeajo: Maxus Euniq 6 tarjoaa tilaa, mutta ei erityisen halvalla 2.11.2021 Ajoneuvot Koeajo: Maxus e-Deliver 9 on kahdesta kiinalaispakusta se isompi ja parempi 31.10.2021 Ajoneuvot Koeajo: Maxus e-Deliver 3 – millainen on kiinalainen sähköpakettiauto? 19.4.2021 Ajoneuvot Koeajo: kiinalainen Maxus Euniq on vuoden mielenkiintoisimpia uutuuksia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 9.8.2026 Klassikko Tiesitkö, että James Bondin auto ei ollut oikeasti DB5 vaan tämä Aston Martinin aiemmin esitelty Gran Turismo? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 10.8.2026 Taksit Taksilakiin jäi useita valuvikoja – viranomainen kriittisenä 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 3.8.2026 Laivat Lähi-idän tilanne muutti suunnitelmia - TUI Cruises tuokin uunituoreen jättiristeilijänsä Mein Schiff Flow'n joulun alla Itämerelle, myös Helsinkiin 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4x4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla