19.4.2021 Ajoneuvot Koeajo: kiinalainen Maxus Euniq on vuoden mielenkiintoisimpia uutuuksia Maxus Euniq 5 oli kiinalaisten pelinavaus Suomessa. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tila-auto Maxus Euniq on kiinalaisen sähköisiin hyötyajoneuvoihin keskittyneen merkin henkilöautotulokas Suomen markkinoille. Hyvää: uusi tulokas markkinoilla, rehellinen tila-auto. Huonoa: vaatii paremman tutustumisen. Vaikka viime vuosina on ollut yleisempää, että automerkit luovuttavat tai fuusioituvat, markkinoilla löytyy välillä uusiakin tulokkaita. Maxus on kiinalaisen SAIC Motorin hyötyajoneuvoihin keskittyvä merkki, joka on nyt saapunut täysin sähköisenä Ruotsin ja Norjan lisäksi Suomen markkinoille. Emoyhtiö tunnettiin aiemmin Shanghai Automotive Industry Corporationina, joka kuvastaa monimerkkistä autonvalmistajaa sangen hyvin. Yhtiö on myös tehnyt yhteistyötä muun muassa Ivecon, General Motorsin ja Volkswagenin kanssa länsimaisten merkkien pyrkiessä Kiinan markkinoille. Merkkinä Maxus puolestaan on perustettu 2011 ja saanut nimensä brittiläisen hyötyajoneuvovalmistaja LDV:n samannimisestä mallista. Varsinaisten tavarajuhtien lisäksi meillä mallistoon kuuluu henkilöautona sähköinen tila-auto Maxus Euniq. Auto on sähköversio Kiinassa myytävästä Maxus G50:stä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Puhtaalta pöydältä Yli 4,8 metriä pitkä Maxus Euniq onkin melkoinen ilmestys. Vaikka muotoilu tuskin voittaa palkintoja täkäläiseltä esteetikkoraadilta, voi tyyliä luonnehtia yhtenäiseksi ja erottuvaksi. Katumaasturien ja crossovereiden keskellä on pakko arvostaa rehellistä tila-autoa, joka lupaa kookkaiden mittojen vastineeksi paljon tilaa. Sähköisyyttä on korostettu sinisillä yksityiskohdilla ja ajovaloumpioissa lukee maininta led-tekniikasta, kuten nykytapaan kuuluu. Maxus Euniq asettuukin markkinoilla mielenkiintoiseen paikkaan, sillä seitsenpaikkaiset sähköautot ovat vielä harvinaisia, varsinkin alle 50 000 euron hintaluokassa. Kolmannella istuinrivillä tilaa on kohtuullisesti, ja korkeuden ansiosta tavaratilaa jää 425 litraa. Kolmosrivi kaadettuna Euniqiin mahtuukin kunnioitettava määrä työ- tai harrastusvälineitä viidelle (yli 1 080 litraa), eikä kakkosrivin jalkatiloissakaan ole valittamista. Etuistuimilla tunnelma on luonnollisesti tila-automainen suuren tuulilasin ansiosta, joskin Maxuksen hyötyajoneuvotausta näkyy pakettiautomaisessa ohjauspyörässä ja sen kulmassa. Mittaristossa perinteiset mittarit ovat kohtuulliset, mutta tärkeimmät tiedot saa onneksi esitettyä mittareiden väliin jäävässä 7 tuuman diginäytössä. Kojelaudan keskellä oleva kosketusnäyttö on 12,3-tuumainen ja sen käytettävyyttä voi luonnehtia pelkistetyn yksinkertaiseksi. Järjestelmä tukee Apple Car Play ja Android Auto -älypuhelinpeilauksia. Nahkaverhoilu, 360 asteen kamerajärjestelmä, pysäköintitutkat eteen ja taakse sekä mukautuva vakionopeudensäädin ovat kaikki vakiovarusteita. Linja jatkuu turvavarusteissa, joista mainittakoon automaattinen hätäjarrutus, kaistallapitojärjestelmä sekä katvealueen varoitus. Sisustan ja käyttöliittymän toteutuksesta tulee mieleen korealaismerkki Ssangyong. Sähkön voimin Turun seudulla suoritettu ensikoeajo jätti Maxus Euniqin ajettavuudesta positiivisen kuvan. 130 kilowatin ja 350 newtonmetrin sähkömoottori etuakselilla riittää enemmän kuin hyvin arkiajoon. Poljintuntumat ovat perushyvät, ja regeneroivan jarrutuksen voimakkuuden voi valita kolmesta tasosta. Käytettävissä on myös pihimpi Eco-ajotila, joka rajoittaa moottorin käytettävissä olevaa tehoa. Euniqissa on 52,5 kilowattitunnin akku, jolle luvataan 260 kilometrin toimintamatka yhdellä latauksella (WLTP-yhdistetty). Pikkupakkasessa ajetulla testilenkillä auto arvioi toimintamatkan sangen lähelle. Kaupunkiajossa tila-auto pääsee omilleen, sillä WLTP:n kaupunkisyklillä toimintamatkaksi kerrotaan jo 356 kilometriä. Mielenkiintoisesti valmistaja ilmoittaa äärimmäiseksi toimintamatkaksi 60 km/h nopeudella ajettaessa 430 km. Maxus kertoo Euniqin AC-latauslaitteen tehoksi 6,6 kilowattia, joten yksivaiheisella 32 A -latauksella akun saa kesäkelillä tyhjästä täyteen kahdeksassa tunnissa. Suko-latauksella aikaa kannattaa varata yli vuorokausi. Euniq tukee myös CCS-pikalatausta, jonka huipputeho on 63 kW, jolloin akun saanee täyteen noin tunnissa. Valmistaja ilmoittaa 30 %–80 % -latauksen kestoksi 30 minuuttia. Talvioloja ajatellen akulla on lämmitin. Latausportti sijaitsee auton etumaskissa. Euniqiin on saatavissa myös vetokoukku, mutta hiukan Hyundai Kona Electricin tapaan vetomassa on käyttökohteita karsiva 400 kiloa. Maavaraa löytyy 164 millimetriä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lupaava ensivaikutelma Parempi tutustuminen Maxuksen autoihin ja Euniqiin paljastanee vielä lisää tulokkaiden luonteesta, mutta on mielenkiintoista nähdä, onko Maxus ensimmäinen monista vai harvoista Suomeen rantautuvista kiinalaisista sähköautomerkeistä. Sähköistyminen joka tapauksessa avaa uusia markkinoita toimijoille ja toisaalta madaltaa kynnystä automarkkinoille saapumiseen. Maxus Euniq on kuitenkin jo nyt yksi vuoden mielenkiintoisimmista uutuuksista ja löytämässä markkinoilta nurkan, jossa se saanee toimia vähällä kilpailulla lähivuosien ajan. Kilpakumppaneista lähimmäksi pääsee hiukan edullisempi Nissan e-NV200 Evalia (40 kWh), joka pakettiautopohjaisena jakaa ratkaisun hyvät ja huonot puolet. Euniq-malliston hinta alkaa ja päättyy 48 540 eurosta, ja lisävarusteluettelosta löytyvät vain metalliväri sekä Mode 3 -latauskaapeli. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Maxus Euniq MPV 177 hv Exclusive Hinta alkaen 48 540 € Moottori Sähköauto, etuveto. Akku Akuston energiasisältö: teoreettinen 52,5 kWh. Lataus: Type 2 6,6 kW (1 x 32 A), CCS/CHAdeMO 63 kW. Toimintamatka 260 km Hybridijärjestelmän yhteisteho 133 kW Kiihtyvyys 0–100 km/h 9,5 s Huippunopeus 160 km/h Mitat pituus 4825 mm, leveys 1825 mm, korkeus 1778 mm, akseliväli 2800 mm Vetokyky jarrullinen/ jarruton 400 / 400 kg Euro NCAP Ei testattu Takuu 5 vuotta / 100 000 km, ajoakku 8 vuotta / 200 000 km Lue lisää Kaikki artikkelit 10.8.2026 Koeajo Alfa Romeo Junior Ibrida ei tunnu halpamallilta, mutta tuntuuko se Alfalta? 9.8.2026 Koeajo Koeajo: Hyundai Tucson Hybrid N-Line on viisivuotiaanakin ajan hermolla 8.8.2026 Koeajo Koeajo: uudistunut ja sähköistynyt Subaru E-Outback tarjoaa virtaa takamaille 7.8.2026 Koeajo Opel Astra Sports Tourer sai isomman akun, mutta juuri mikään ei muuttunut 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 3.8.2026 Koeajo Kia EV2 on vakuuttava budjettiluokan sähköauto, mutta onko se kuitenkin liian kallis? 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 2.8.2026 Koeajo Defender Octa -kevytkuorma-auto – maailman ehkä kiinnostavin maastoauto, jonka Suomi muutti toisenlaiseksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 9.8.2026 Klassikko Tiesitkö, että James Bondin auto ei ollut oikeasti DB5 vaan tämä Aston Martinin aiemmin esitelty Gran Turismo? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 10.8.2026 Taksit Taksilakiin jäi useita valuvikoja – viranomainen kriittisenä 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 3.8.2026 Laivat Lähi-idän tilanne muutti suunnitelmia - TUI Cruises tuokin uunituoreen jättiristeilijänsä Mein Schiff Flow'n joulun alla Itämerelle, myös Helsinkiin 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4x4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla