28.9.2023 Ajoneuvot Traficomin asiantuntijat: Yksityisautoilussa itsestään ajavaa autoa ei nähdä vielä pitkään aikaan, sen sijaan joukkoliikenteessä hyvinkin pian. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Siitä, että autot ajavat itsestään ja kuski vaikka esimerkiksi nukkuu auton kyydissä, on puhuttu jo pitkään. Traficomin asiantuntijoiden mukaan todellisuudessa siihen on vielä pitkä matka. Itsestään ajava auto tulee – näin on puhuttu jo pidemmän aikaa. Tulee kyllä, mutta millä tasolla – ja koska.– Siitä kiistellään, milloin automaattiajaminen toimisi kaikissa olosuhteissa. Jotkut ovat sitä mieltä, että se ei tapahtuisi koskaan. Ainakin siihen menisi ainakin vuosikymmeniä aikaa, sanoo johtava asiantuntija Reijo Jälkö liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.Tämä on nimenomaan suuri kysymys yksityisautoilun puolella – jos ajatellaan sitä skenaariota, että auto ajaisi itsestään ja kuljettaja ottaisi sinä aikana vaikka torkut tai tekisi jotain muuta, lukisi esimerkiksi kirjaa.Ongelma automaattiajamisessa on myös se, että ihmisen keskittymiskyvyssä on merkittäviä puutteita.– Jos kehitys menee niin, että kuljettajan on seurattava automaattiajamista, se asettaa erittäin suuria vaatimuksia. Jos ihmistä vaaditaankin ottamaan autolta hallinta, ihminen on huono pidempiaikaisissa tarkkailutehtävissä ja voi kestää useita sekunteja, ennen kuin ihminen ymmärtää, mitä pitäisi tehdä, kun automaattijärjestelmä vaatiikin, että ihmisen pitäisi ottaa hallinta uudelleen, johtava asiantuntija Mikko Räsänen Traficomilta sanoo.Räsäsen mukaan täytyy siis esimerkiksi vielä kehittää sitä, että kuinka auto vastaavasti toimisi tällaisissa tilanteissa. Ohjaisiko se itsensä esimerkiksi turvallisesti tien sivuun sinä aikana ennen kuin ihminen ottaa jälleen ohjat.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAutomaattiajamista pysäköintitaloissaAutomaattiajamisessa on vielä siis lukuisia asioita ratkottavana, kunnes se on osa yhteiskuntaamme.Selvää kuitenkin on, että kun automaatitajaminen maailmaan tulee, se ei tapahdu hetkessä. Aluksi automaattiajaminen voi olla esimerkiksi rajoitettua jollekin tietylle alueelle.– Joukkoliikenteessä, siten että turvakuskia ei enää ole, automaattiajaminen voi tulla nopeastikin. Se on ihan realismia ja voi toteutua hyvinkin pian tietyillä alueilla, Reijo Jälkö sanoo.Traficom on myöntänyt kaikkiaan vuoden 2016 jälkeen yhteensä 17 eri toimijalle 39 lupaa automaattiajamisen testaamiseen Suomessa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on ollut useita kokeiluita, joissa robottibussi on liikennöinyt bussireittejä. Busseissa on ollut turvakuljettaja mukana.Automaattiajamiseen kuuluu lausahdus ”jos se toimii Suomessa, se toimii muuallakin”.– Meillä on hankalat ilmasto-olosuhteet, Suomi on hyvä paikka testata automaattiajamiseen kuuluvia erilaisa lidareita, lasereita ja kameroita, Reijo Jälkö sanoo.Automaattiajaminen voi yksityisliikenteessäkin olla realismia hyvinkin pian jo esimerkiksi siten, että joitain ajamiseen liittyviä osa-alueita automatisoidaan.– Esimerkiksi Saksassa on jo automaattisen pysäköinnin sallivia pysäköintitaloja. Autossa olevat henkilöt jäävät autosta pois pysäköintihallin edessä, jonka jälkeen auto ajaa itsenäisesti parkkiin. Tällaisia voi tulla yksityisten toimijoiden kautta nopeastikin, asiantuntija Jukka Juhola Traficomista sanoo.Moottori on aiemmin uutisoinut muun muassa Saksassa olevasta maailman ensimmäisestä automatisoidusta pysäköintipalvelusta, jossa auto ajaa itsestään parkkiin.Teksti Manu Tuppurainen Lue lisää Kaikki artikkelit 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 3.2.2025 Uutinen Citroën kiistää brittihuhut Rättärin paluusta sähköretroversiona 3.2.2025 Sähköautot Sähköautojen osuus kasvussa – kiitos käytettyjen tuonnin ja työsuhdeautojen 2.2.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G9 ei pidä kynttilää vakan alla 31.1.2025 Uutinen BMW iX saa kasvojenkohotuksen ja lisää toimintamatkaa – uudistuneen malliston lähtöhinta 87 300 euroa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 6.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin huono tuuri jatkuu: nestevuoto pakotti korjaamolle 6.2.2025 Yleinen Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 7.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: tässä kohtuuhintaiset poiminnat - klassikoita jopa alle 10 000 eurolla! 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 5.2.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – kuin ostaisit käytetyn auton, ja hyvä niin 6.2.2025 Yleinen Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 2.2.2025 Moottoripyöränäyttely Rieju Xplora 557 – laatuosilla varustettu adventure yllättää hinnallaan 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 8.1.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Peugeot teki luksussedanin keskelle poikittain sijoitetulla diesel-V12:lla 9.1.2025 Uutinen Reilu 130 000 kilometria ajetusta Škodasta rikkoutui ohjaus – myyjä epäili vian johtuneen auton ostajasta