23.4.2022 Ajoneuvot Uusi BMW 7-sarja – kun kaikki vedetään överiksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ennen kuin yksikään uusi, muhkea ja sähköinen 7-sarjalainen on kurvannut ensimmäisenkään asiakkaan pihaan, on se varmasti voittanut ainakin yhden osa-alueen edustusautojen titaanien taistossa, nimittäin mediahuomion. Seitsemännen sukupolven seiskasarjalainen on saanut kauan kaivatun maailmanensi-iltansa. Moni osasi odottaa uutuudelta vähintäänkin mielenkiintoista keulailmettä, ja auto onkin jo heti tuoreeltaan saanut melko jyrkän vastaanoton kansainvälisillä foorumeilla.Ulkonäkö on kuitenkin makuasia ja jokainen voi itse muodostaa siitä mielipiteensä, joten mitäpä sitä sen kummemmin tässä vatvomaan. Siirtykäämme sen sijaan muihin osa-alueisiin, kuten kokoon. Edustusautojen myynnillisessä kärkikolmikossa vuosikymmenet paistatellut seiskasarjalainen on aina ollut iso auto, muttei kertaakaan aiemmin näin iso. Eihän se nyt voi olla missään nimessä ainakaan pienempi kuin edellispolvi. Lisäpituutta on nimittäin kertynyt 13 senttiä, -leveyttä 4,8 senttiä ja korkeuttakin viitisen senttiä. Lopputulos on muhkeista muhkein luksussedan.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyi7 - täyssähköä samoissa kuorissaEtukäteen eniten otsikoita uuden 7-sarjalaisen kohdalla on kerännyt i7-versio. BMW:llä on tällä hetkellä kahdenlaisia täyssähkömalleja. On varta vasten täyssähköisiksi suunnitellut mallit, kuten iX, ja sitten on lähtökohtaisesti polttomoottoriautojen pohjalle tehtyjä malleja, kuten iX3. i7 kuuluu näistä jälkimmäisiin eli täyssähköinen edustusmalli perustuu täysin polttomoottoriversioon. 7-sarjan Euroopan myynnin aloittavan sähköversion tarkka mallimerkintä on i7 xDrive60. Speksit kuuluvat sen osalta: teho 400 kilowattia, vääntö 745 newtonmetriä, kiihtyvyys nollasta sataan 4,5 sekuntia ja toimintamatka 590:stä 625:een kilometriä.Itse polttomoottorimalli, malliston tuleva lähtötaso 740i, nojaa niin kutsuttuun kevythybriditekniikkaan ja voimanlähteenä siinä on kolmelitrainen rivikuutonen @ 375 hevosvoimaa. 4,4-litraisella V8:lla ryyditetty 760i tähtää lähinnä Amerikan maalle.760i xDrive mustaan pukeutuneena näyttää myös i7:sta puuttuvat pakoputket.Kaikki voimalinjaversiot eivät saaneet ensi-iltaansa vielä. Odotuksessa ovat vielä sähkö- ja lataushybridivoimalinjoille perustuvat M-suorituskykymallit, joihin kuuluu tehokkaampi, 1 000 newtonmetriin ja nollasta sataan alle neljään sekuntiin pääsevä i7 M70.Hehkutettu BMW Theatre Screen mukana matkustuselämyksessäSeitsemännen polven seiskasarjalainen on jo etukäteistietojen perusteella tullut tunnetuksi Theatre Screen -innovaation ensimmäisenä kaupallisena käyttöönottajana. Moottorinkin jo pääpiirteissään esittelemä 31,3-tuumainen näyttöruutu tarjoaa takamatkustajille leffaelämyksiä 8K-tarkkuudella. Theatre Screen vie perinteiset pääntukinäytöt aivan uusille ulottuvuuksille.Takamatkustajat voivat nauttia myös valinnaisesta Executive Lounge -varustelusta. Lisäksi jo perusvarustelu on segmentinkin vaatimukset huomioiden perin tasokasta. Eräs täysin uudenlainen juttu sisätilassa on kojelaudan BMW Interaction Bar. Se on eräänlainen valaistu palkki, josta löytyvät kosketuspinnat ilmastoinnin säätöön, varoitusvilkkuihin sekä hanskalokeron avaamiseen. Palkin valaistusta voi säätää tunnelman mukaan, ja siihen voi myös valita sävyn itse. Palkki voi myös kertoa valomerkeillä esimerkiksi puhelimen hälytyksistä.7-sarjalaisen ulkokuori, kuten toki myös sisäpuoli, ovat melko laajasti personoitavissa. Muistakin BMW-malleista tuttu M Sport (sekä M Sport Pro) -paketti siirtää ajatuksia vahvasti urheilullisempaan suuntaan. Mutta mihin suuntaan ajatuksia mahtavatkaan siirtää ne räikeät kaksivärikombinaatiot, joita BMW:n konfiguraattori näyttää tälle villille edustusautouutuudelle tarjoavan?Lähde ja kuvat: BMW Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa