23.4.2022 Ajoneuvot Uusi BMW 7-sarja – kun kaikki vedetään överiksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ennen kuin yksikään uusi, muhkea ja sähköinen 7-sarjalainen on kurvannut ensimmäisenkään asiakkaan pihaan, on se varmasti voittanut ainakin yhden osa-alueen edustusautojen titaanien taistossa, nimittäin mediahuomion. Seitsemännen sukupolven seiskasarjalainen on saanut kauan kaivatun maailmanensi-iltansa. Moni osasi odottaa uutuudelta vähintäänkin mielenkiintoista keulailmettä, ja auto onkin jo heti tuoreeltaan saanut melko jyrkän vastaanoton kansainvälisillä foorumeilla. Ulkonäkö on kuitenkin makuasia ja jokainen voi itse muodostaa siitä mielipiteensä, joten mitäpä sitä sen kummemmin tässä vatvomaan. Siirtykäämme sen sijaan muihin osa-alueisiin, kuten kokoon. Edustusautojen myynnillisessä kärkikolmikossa vuosikymmenet paistatellut seiskasarjalainen on aina ollut iso auto, muttei kertaakaan aiemmin näin iso. Eihän se nyt voi olla missään nimessä ainakaan pienempi kuin edellispolvi. Lisäpituutta on nimittäin kertynyt 13 senttiä, -leveyttä 4,8 senttiä ja korkeuttakin viitisen senttiä. Lopputulos on muhkeista muhkein luksussedan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy i7 - täyssähköä samoissa kuorissa Etukäteen eniten otsikoita uuden 7-sarjalaisen kohdalla on kerännyt i7-versio. BMW:llä on tällä hetkellä kahdenlaisia täyssähkömalleja. On varta vasten täyssähköisiksi suunnitellut mallit, kuten iX, ja sitten on lähtökohtaisesti polttomoottoriautojen pohjalle tehtyjä malleja, kuten iX3. i7 kuuluu näistä jälkimmäisiin eli täyssähköinen edustusmalli perustuu täysin polttomoottoriversioon. 7-sarjan Euroopan myynnin aloittavan sähköversion tarkka mallimerkintä on i7 xDrive60. Speksit kuuluvat sen osalta: teho 400 kilowattia, vääntö 745 newtonmetriä, kiihtyvyys nollasta sataan 4,5 sekuntia ja toimintamatka 590:stä 625:een kilometriä. Itse polttomoottorimalli, malliston tuleva lähtötaso 740i, nojaa niin kutsuttuun kevythybriditekniikkaan ja voimanlähteenä siinä on kolmelitrainen rivikuutonen @ 375 hevosvoimaa. 4,4-litraisella V8:lla ryyditetty 760i tähtää lähinnä Amerikan maalle. 760i xDrive mustaan pukeutuneena näyttää myös i7:sta puuttuvat pakoputket. Kaikki voimalinjaversiot eivät saaneet ensi-iltaansa vielä. Odotuksessa ovat vielä sähkö- ja lataushybridivoimalinjoille perustuvat M-suorituskykymallit, joihin kuuluu tehokkaampi, 1 000 newtonmetriin ja nollasta sataan alle neljään sekuntiin pääsevä i7 M70. Hehkutettu BMW Theatre Screen mukana matkustuselämyksessä Seitsemännen polven seiskasarjalainen on jo etukäteistietojen perusteella tullut tunnetuksi Theatre Screen -innovaation ensimmäisenä kaupallisena käyttöönottajana. Moottorinkin jo pääpiirteissään esittelemä 31,3-tuumainen näyttöruutu tarjoaa takamatkustajille leffaelämyksiä 8K-tarkkuudella. Theatre Screen vie perinteiset pääntukinäytöt aivan uusille ulottuvuuksille. Takamatkustajat voivat nauttia myös valinnaisesta Executive Lounge -varustelusta. Lisäksi jo perusvarustelu on segmentinkin vaatimukset huomioiden perin tasokasta. Eräs täysin uudenlainen juttu sisätilassa on kojelaudan BMW Interaction Bar. Se on eräänlainen valaistu palkki, josta löytyvät kosketuspinnat ilmastoinnin säätöön, varoitusvilkkuihin sekä hanskalokeron avaamiseen. Palkin valaistusta voi säätää tunnelman mukaan, ja siihen voi myös valita sävyn itse. Palkki voi myös kertoa valomerkeillä esimerkiksi puhelimen hälytyksistä. 7-sarjalaisen ulkokuori, kuten toki myös sisäpuoli, ovat melko laajasti personoitavissa. Muistakin BMW-malleista tuttu M Sport (sekä M Sport Pro) -paketti siirtää ajatuksia vahvasti urheilullisempaan suuntaan. Mutta mihin suuntaan ajatuksia mahtavatkaan siirtää ne räikeät kaksivärikombinaatiot, joita BMW:n konfiguraattori näyttää tälle villille edustusautouutuudelle tarjoavan? Lähde ja kuvat: BMW Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.9.2026 Esittely Näitä Volvon päivityksiä onkin jo vähän odoteltu 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan 11.9.2026 Koeajo Auton käytettävyys: Mazda 6e on päältä kaunis 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa