5.11.2026

Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa

Kuva Jussi Saarinen ja Rikhard Wacker

Kia K4 -bensafarkun käyttötesti on sujunut häiriöttömästi – melkein. Pari pientä juttua tapahtui, joista toiseen olimme itse syypäitä.

Mitä, nytkö jo? Kun käyttötestiautomme huolto tulee ajankohtaiseksi, se tuppaa aina olemaan jonkinasteinen yllätys – tai ainakin testiaikataulua sekoittava tekijä.

Taustalla on tietysti se, että useimmilla nykyautoilla vajaan vuoden mittainen ja noin 25 000 kilometrin pituinen testi saadaan ajettua läpi ilman määräaikaishuoltoa, mutta on myös autoja, jotka edelleen noudattavat tiheämpää huoltoväliä. Taannoisista käyttötestiautoista mainittakoon esimerkkinä Opel Astra Electric ja Toyota Corolla Cross, ja myös uusin automme Kia K4 kuuluu tähän klaaniin.

Kian 15 000 kilometrin tai yhden vuoden huoltoväli oli toki tiedossa kun käyttötesti alkukesästä starttasi, mutta auto itse päätti kiirehtiä asiaa. Kun ajomatkaa oli syyskuun puolivälissä kertynyt 12 500 km, mittaristoon ilmestyi yhtäkkiä kehotus moottoriöljyn vaihtoon.

Koska tämä tapahtui niin paljon ennen 15 000 km -rajapyykkiä, ehdimme epäillä, onko huolto tosiaan jo nyt tarpeen. Yhteydenotto maahantuojaan kuitenkin vahvisti, että kyse on täysin normaalista tahdista. Nykyautojen tapaan Kia "haistelee" menneitä ajo-olosuhteita ja laatii huoltoajankohdan sen mukaisesti, ja esimerkiksi kovavauhtinen Saksan-reissumme oli varmasti omiaan aikaistamaan öljynvaihdon tarvetta.

Tilasimme siis pikapikaa huollon Vantaan Länsiautoon. Sieltä K4 valmistui odotetusti parissa tunnissa moottoriöljyn ja öljynsuodattimen vaihdon jälkeen, ja kokonaisuus kustansi meille 328 euroa.

Hanki rajaton lukuoikeus

Haluatko jatkaa lukemista?

Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin.

Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta

Moottori

Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa.

Tiepalvelu

Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat