4.11.2026 Viikon arkistopoiminto Huimat Saab Aero-X ja Chrysler Imperial sekä myös muutama eri tavalla realistinen autouutuus 20 vuoden takaa Teksti Benjamin Helander Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Oletko valmis uskomaan, että nämä automallit täyttävät tänä vuonna jo 20 vuotta? Tämän Viikon arkistopoiminto -artikkelisarjan aiheita arkistojen syövereistä nostellessa jonkinlaisena itse asetettuna (muttei kuitenkaan liian tiukkana) ohjenuorana on ollut se, että noston täytyisi olla vähintään 20 vuotta vanha. Se on melkein vähimmäisaika, joka erityyppisillä aiheilla menee riittävän nostalgia-arvon keräämisessä. Ensi vuonna nähdään siis lähtökohtaisesti poimintoja vuosilta 1925-2007. Tällä kertaa ollaan vuodessa 2006, muistelemassa, millaisia autouutuuksia saimmekaan 20 vuotta sitten osaksemme. Lähteenä tähän toimii Moottorissa 3-4/2006 julkaistu reportaasi tuon vuoden Geneven autonäyttelystä, joka on itse asiassa jo tapahtumanakin jäänyt historiaan, niin hurjalta kuin se tuntuukin. Geneven kaltaisissa autonäyttelyissä on totuttu näkemään vuoden merkittävimpiä autouutuuksia ihan tuotantotarkoituksessa sekä myös toinen toistaan villimpiä näkemyksiä siitä, miltä tuotantoautot voisivat joskus tulevaisuudessa näyttää. Euroopan automuodin avaus, Geneven autonäyttely, oli tänä vuonna todellinen supermarket. Esillä oli monennäköistä ja -kokoista kulkupeliä, mutta tavallista autonostajaa ei hemmoteltu uutuustulvalla. Volyymimallien niukkuutta oli korvattu toinen toistaan erikoisemmilla konseptiautoilla ja tutkielmilla. Muusta kuin autouutuuksistaan vuosi 2006 voidaan muistaa muun muassa Lordin euroviisuvoitosta, Torinon olympialaisista, joista suomalaisurheilijat toivat kotiin yhdeksän mitalia, Porvoon tuomiokirkon ja VR:n makasiinien tulipalosta sekä vaikkapa siitä, että Pluto menetti virallisesti asemansa planeettana. Suomi oli myös EU:n puheenjohtajamaa, mihin mielenkiintoisesti viitataan edempänä jutussa uuden Volvo S80:n myötä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Saab Aero-X Kuten alkuperäisartikkeli kuvailee, konseptit ja tutkielmat näyttelivät suurta roolia vuoden 2006 Geneven autonäyttelyssä. Nostetaanpa siis näyttelyn konseptiannista mielenkiintoisimmat tapaukset tähän kärkeen, ja ihan koko lehden kansikuvana toiminut Saab-konsepti ensimmäiseksi. KUVA: Saab Saabin osastolla piti mielenkiintoa yllä Aero X, jonka lennokas toteutus heijastelee merkin tulevaa muotokieltä – soveltuvin osin, sillä autoileva keskivertokansa ei ehkä vielä ole valmis ottamaan vastaan kaksipaikkaista, ovipaneelien kanssa avautuvalla katolla varustettua ajokkia. Aero-X:ssä todellakin nähtiin lennokkaasta toteutustavasta huolimatta varsin todenmukainen ennakko Saabin tulevasta muotokielestä eli, mitä tässä ei vielä tiedetty, Saabin viimeiseksi jääneestä muotokielestä. Konseptissa esiteltyjä muotoseikkoja nähtiin seuraavina vuosina muun muassa 9-3:n faceliftissä 2008, 9-5 II:ssa vuonna 2009 ja 9-4X:ssä vuonna 2010. Aero-X:ssä oli 2,8-litrainen ahdettu V6-moottori etanolikäyttöisenä. Sama voimanlähde asennettiin myös 9-5 II:n ja 9-4X:n huippumalleihin. Kumpaakin mallia ehdittiin valmistaa vain hyvin pieniä määriä. KUVA: Saab Kuten oheisesta kuvasta voidaan verrata, vaikka oviratkaisu oli tuotantomalleissa perinteinen, Aero-X-konseptin erikoinen tuulilasi, joka jatkuu molemmilla puolilla kuomumaisesti sivuikkunoiksi asti, päätyi myös tuotantomalleihin visuaalisena elementtinä, jossa A-pilarit oli maalattu mustiksi. Chrysler Imperial Chrysler oli aikoinaan mahtava automerkki, mutta se on jo vuosien ajan kahlannut pohjamudissa, yhden ainoan tuotantomallinsa kanssa, joka on jo kymmenen vuotta täyttänyt tila-auto Pacifica. Vielä vuonna 2006 näkymät olivat hieman toisenlaiset: Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 3.11.2026 Moottoripyörät Kawasaki nostaa käden virheen merkiksi – ja julkaisee KLE650 adventuremallin 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista