Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi – ACS 2026

Kuva Benjamin Helander, Saab, Cadillac

Hauskaa kyllä, Saabin viimeiseksi uudeksi malliksi jäänyt 9-4X kuuluu Cadillac SRX:n sisarmallina amerikkalaisempaan puoliskoon American Car Show'n tämänvuotisessa kattauksessa.

Saabin tuotannon lakkaamisesta tulee tämän vuoden lopulla kuluneeksi kokonaiset 15 vuotta, ja onhan tämä persoonaa täynnä oleva ruotsalaismerkki Moottorin kannalta ajankohtainen myös käyttötestiauto Saab 9-5 Aeron kautta.

15 vuoden takaisten, Saabin lopulliseen lakkauttamiseen johtaneiden tapahtumien keskiössä oli 9-4X, Saabin toinen katumaasturimalli, kuusi vuotta aiemmin debytoineen suuremman 9-7X:n korvaaja. Sen tuotanto alkoi Meksikossa vuonna 2011, vain kuukausia ennen kuin Saabin oli pistettävä pillit pussiin. Tuossa vaiheessa Saab oli jo hollantilaisen Spyker Carsin omistuksessa.

Näin 9-4X:n valmistusmäärä jäi lähteestä riippuen vain noin 800 autoon. Näistä osa oli tehtaan testiautoja ja muuta asiakkaille päätymätöntä sarjaa, ja ihan asiakaskäyttöön 9-4X:ää tiedetään päätyneen vain 670 kappaletta, kaikki vuosimallia 2011. Malli on siis todellinen harvinaisuus.

Yksi noista 670 asiakkaille valmistetusta yksilöstä ja samalla yksi viidestä Suomen rekisterissä olevasta yksilöstä nähtiin pääsiäisenä American Car Show'ssa Messukeskuksessa Helsingissä. Musta 9-4X oli esillä osastolla, jossa sen kanssa esiintyi kolme muutakin Saabia, nimittäin 9-5 II, 9-3 II ja 900 II.

Automallien kanssa esillä oli myös kaksi moottorilohkoa, joista yksi oli Saab-Valmetin 1,6-litrainen nelisylinterinen ruiskumoottori vuodelta 1989, ja toinen puolestaan Saab-Valmetin 4,0-litrainen V8 samaiselta vuodelta. Tuosta V8:sta Valmet yritti vakuuttaa Saabia Amerikan markkinoita varten, mutta tuloksetta. Moottorilla on myös kokemusta tuosta V8:lla varustetusta Saab 9000 -prototyypistä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

O. s. Cadillac

General Motors osti Saabin itselleen vuonna 1989, ja sen jälkeen kaikissa uusissa Saabeissa oli GM:n tekniikkaa. Esimerkiksi edellisen kappaleen ryhmäkuvassa etualalla olevassa, vuonna 1994 esitellyssä uudessa 900:ssä, jota myöhemmin valmistettiin 9-3:na, oli Opel Vectran kanssa jaettu alusta.

9-5 II:n tuotantokaari jäi vajaaksi, mutta oli silti selvästi pidempi kuin 9-4X:llä. Näitä valmistettiin 11 320 kappaletta, joista Suomeen myytiin 130 kappaletta. Nyttemmin Suomeen on varmasti yksityisesti tuotu x-määrä lisää 9-5 II:sia esimerkiksi Ruotsista.

9-5 II:ssa puolestaan oli GM:n Epsilon II -alusta, joka teki siitä muiden muassa Opel Insignian, Chevrolet Malibun ja Cadillac XTS:n sukulaisen.

9-4X taas rakentui Theta Premium -alustalle, ja oli sen kautta vuonna 2008 esitellyn Cadillac SRX:n läheinen sukulaismalli.

Toisen polven Cadillac SRX, johon 9-4X perustuu

9-4X sopii siis vallan hyvin tapahtumaan, jonka kattonimi on American Car Show.

9-4X oli ennen muuta tarkoitettu Pohjois-Amerikan automarkkinoille, ja ainoat moottorivaihtoehdot, joita siihen ehdittiin istuttaa, olivat bensiini-V6:sia. Vaihtoehdot olivat joko 2,8-litrainen ahdettu V6 tai 3,0-litrainen ahtamaton.

Tässä ACS:ssä esillä olleessa yksilössä konepellin alta löytyy tuo 3,0-litrainen vaihtoehto, joka tuottaa 265 hevosvoiman tehot ja 306 newtonmetrin vääntömomentin. Haldex Gen 4 -nelivetojärjestelmä välittää moottorin tehot pyörille.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat