11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Saab 9-5 Aero Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Toimitukseen on välillä tullut palautetta siitä, että teemme korjauksia liian korjaamomaisissa olosuhteissa, ja ettei suurimmalla osalla autoilijoista ole vastaavia tiloja. Tällä kertaa valitsimme olosuhteet, jollaiset löytyvät jokaiselta. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kesän aikana Saab saatiin korjattua siihen kuntoon, ettei kyydissä tarvitse enää hikoilla. Kuten taannoisessa väliraportissa kerroimme, ryhdyimme kojelaudan koristepaneelin vaihdon yhteydessä korjaamaan myös käytetyn Saab 9-5 Aeromme lämmönjako-ongelmaa. Saab oli talvesta saakka puhaltanut vain kuljettajalle pyydetyn lämpötilan mukaista ilmaa ja kaikille muille tulikuumaa. Kiusallista, etenkin kesäkelissä. Edellämainitussa väliraportissa ehdimme kokeilemaan askelmoottorien korjausta. Paikalleen asentaessa ne eivät kuitenkaan alkaneet toimimaan. Tuossa hetkessä emme ehtineet tekemään korjauksia sen enempää, sillä kyseinen artikkeli täytyi saada eteenpäin kohti painoa. Artikkelin kirjoittamisen jälkeen palasimme työmaalle. Askelmoottorit uudelleen irti paikaltaan ja tällä kertaa jätimme ne johtojen varaan, jotta voimme testata pyöriikö ylipäänsä moottorien akselit lainkaan, vai onko kyse lämmönjakoa hoitavien läppien vivustoissa, joihin moottorit kiinnittyvät. Virrat päälle ja askelmoottorien kalibrointi käyntiin. Kummassakaan moottorissa ei tapahtunut yhtään mitään. Moottorit siis jälleen irti ja auki. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentit (1) Toivottavasti ette hajottaneet moottoria kun naputtelitte akselia (hammasratasta syvemmälle akseliin). ACC paneelin kalibrointi (moottorin käydessä AUTO ja OFF yhtäaikaa painaen) auttaa läppämoottorien asento-ongelmaan. BTW: se jalopuu on oikeastikin jalopuuta, siinä on vain paksulti lakkaa päällä. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.9.2026 Ajoneuvot Legendaarinen 1,6 miljoonaa kilometriä ajettu Mersu löytyi 20 vuotta katoamisensa jälkeen – näin se päätyi takaisin Suomeen 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 25.9.2026 Autokauppa Naapurimaiden autot: Norja sähköautoilee vuosia edellä - silti uusien autojen buumi päättynyt sielläkin 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel