30.6.2026 Käyttötesti käytetyllä Saab 9-5 Aero Viimein käytetyn Saabin vikojen kimppuun – murheena aikatauluongelmat Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ajan puute rasittaa varmasti usean käytetyn auton omistajan arkea. Samojen ongelmien kanssa on painittu myös Moottorin toimituksessa. Nyt oli kuitenkin aika kääriä hihat ja korjata Saabimme pienet epäkohdat kuntoon. Käytetty Saabimme on viihtynyt tiiviisti tien päällä aina viime vuoden lopulla alkaneen käyttötestin alusta saakka. Jopa niin tiiviisti, että erilaisille huolto- ja korjaustoimenpiteille on jäänyt vähänlaisesti aikaa. Talvella sentään korjasimme peurakolarista johtuneet vauriot, vaihdoimme ehjät keskikonsolin näyttöpaneelit ja asensimme keulaan uuden Saab-merkin. Kuten yleensä käytettyjen autojen kanssa, tehtävät eivät loppuneet tähän. Kiireisen kevään vuoksi huoltokohteet jäivät kuitenkin hoitamatta, mikä johtaa vanhan auton kanssa siihen ikävään tosiseikkaan, että uutta tekemistä vain kertyy ja kertyy. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pudonneen ikkunan arvoitus Aiemmin keväällä ehdimme tutustua Saabin ovipahvin sisäpuoliseen maailmaan, kun pikapesuun ajettaessa kuljettajan puolen sivuikkuna tipahti toisesta laidastaan alemmas. Ikkuna nousi onneksi takaisin ylös, mutta tämän jälkeen kuskin ruutu laitettiin käyttökieltoon ja asiasta muistuteltiin erilaisilla ikkunoiden kytkimiin liimatuilla post-it-lappusilla. Allekirjoittaneen omaan autokantaan on kuulunut useita sen toisen ruotsalaisvalmistajan tuotteita, joissa ikkunan paikaltaan irtoaminen muodostuu olennaiseksi osaksi auton omistamista. Volvoissa on nimittäin tyypillistä, että ikkunahissin muoviset ”perhospalat” halkeavat ajan myötä. Niinpä oletimme, että myös Saabissa vika voisi johtua tästä. Ennen osien tilaamista päätimme kuitenkin tarkastaa tilanteen, vaikka nuo muovikiinnikkeet eivät olisikaan olleet kovin hintavia. Toimitukseen on välillä tullut palautetta siitä, että teemme korjauksia liian korjaamomaisissa olosuhteissa, ja ettei suurimmalla osalla autoilijoista ole vastaavia tiloja. Tällä kertaa valitsimme olosuhteet, jollaiset löytyvät jokaiselta. Saabin oviverhoilu irtosi nopeasti, sillä kiinnikkeitä on varsin vähän. Syy ikkunan putoamiseen löytyi vielä nopeammin: muovinen kiinnikepala oli irronnut kiskosta, mutta näytti pikaisesti tarkasteltuna täysin ehjältä. Todennäköisesti ikkuna on siis ollut vain tiukasti jäässä sillä hetkellä kun lasia on avattu, ja tämä on ollut painoliitokselle liikaa. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 16.8.2026 Moottoripyörät Matti Nykäsen Pappa, Jope Ruonansuun Jawa, Monkey ja kumppanit 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla