25.9.2026 Autokauppa Naapurimaiden autot: Norja sähköautoilee vuosia edellä – silti uusien autojen buumi päättynyt sielläkin Teksti Raimo Tengvall Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sähköautoilun voittokulun mahdollistanut Norja on osin maalissa. Uudet autot ovat sähköisiä, mutta autokannan uudistuminen ei enää nopeudu. Norjassa päätettiin vuonna 2017, että maan autokanta sähköistyy ja kaikki uudet henkilö- ja pakettiautot ovat nollapäästöisiä vuonna 2025. Kunnianhimoinen tavoite myös kuta kuinkin saavutettiin: 96 % viime vuoden ensirekisteröinneistä oli täyssähköisiä. Taustalla oli jo 1980-luvulta alkaen Norjassa ollutta sähköautoaktivismia ja yrityksiä. Suomeenkin oli tästä läikähtänyt vuoden 2010 paikkeilla Think City, jota myös valmistettiin hetki Uudessakaupungissa. Toisena taustana oli toki öljytulojen myötä vauras julkinen talous, jolla siirtymää pystyttiin edistämään. Isoimpana temppuna uusilta sähköautoilta poistettiin kaikki verot, myös arvonlisävero! Tehokas keino sai uusien sähköautojen hinnat samalle tasolle kuin vastaavan kokoisten polttomoottoriautojen, joita alvin lisäksi kurittivat korkeat autoverot. Lisäksi Norjassa oli erityisesti vesivoiman myötä edullinen sähkö. Näin ei tarvinnut kummoista matematiikkaa ymmärtääkseen, että sähköautoilu tulee jopa selvästi halvemmaksi kuin uusi polttomoottoriauto. Pitkään oli vielä joka väliin tunkevia pikku etuja, kuten ilmaiset pysäköinnit, lauttamatkat ja bussikaistojen käyttöoikeus. Näin ei jäänyt epäselväksi, mitä käyttövoimaa haluttiin. Tuloksena Norjan autokanta muuttuu täyssähköiseksi nyt sitä vauhtia kuin se ylipäänsä uudistuu. Uudet henkilöautot kun ovat käytännössä kaikki täyssähköisiä ja vanhat romutettavat lähes kaikki bensaa ja dieseliä. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 25.9.2026 Ajoneuvot Legendaarinen 1,6 miljoonaa kilometriä ajettu Mersu löytyi 20 vuotta katoamisensa jälkeen – näin se päätyi takaisin Suomeen 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu