15.11.2023 Uutinen Uusi Finnsirius-alus kyntää myötätuulessa – matkustajamäärät kasvoivat yli odotusten Teksti Marko Jokela Kuva Marko Jokela Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Finnlinesin Naantali–Långnäs–Kapellskär-reitin uusi ja uudenlainen Finnsirius-alus on löytänyt matkustajansa kahden ensimmäisen kuukauden aikana. Se oli Finnlines-varustamolle riski, joka näyttää kannattaneen. Uusi ja varustamolleen palvelukonseptiltaan täysin uudenlainen Superstar-luokan rahtimatkustajalaiva on iso satojen miljoonien eurojen investointi, jossa on aina riskinsä. Kaksi ensimmäistä liikennöintikuukautta kuitenkin osoittavat, että tähdistöstä nimensä saanut M/S Finnsirius tuikkii kirkkaana merenkulun tähtitaivaalla. Moottori osallistui Finnsiriuksen neitsytristeilylle, josta kerrottiin otsikolla Uuden Finnsiriuksen salat – saariston suojissa ruotsinlaivojen malliin. Samaista syyskuista artikkelia varten Moottori pyysi varustamolta ennakkoarviota, miten uusi alus tulee vaikuttamaan reitin matkustajamääriin. Finnlines kuljettaa Naantalin-reitillä vuosittain noin 250 000 matkustajaa, johon kuuluvat myös rekkakuskit. Yhtiö kertoi tavoitteekseen kasvattaa matkustajamääriä ”ainakin kymmenyksellä vuodessa uusien alusten voimin”. Tuoreiden lukujen valossa näyttää vahvasti siltä, että ennakko-odotuksista ollaan jopa edellä, sillä matkustajamäärät ovat kasvaneet merkittävästi. Kuluneen kahden kuukauden aikana reitillä matkusti reilut 60 prosenttia enemmän matkustajia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ahvenanmaalaiset löytäneet reitin Laivatulokkaan aloitettua liikennöinnin Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin yhdistävällä Naantali–Långnäs–Kapellskär-reitillä on käynyt ilmi, että myös ahvenanmaalaiset ovat löytäneet yhteydet ja matkustajamäärä Ahvenanmaalta niin manner-Suomeen kuin Ruotsiin on noussut huomattavasti. – Olen erittäin tyytyväinen Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin välisen reittimme matkustajamäärien kehitykseen. Varsinkin Ahvenanmaan luvut ilahduttavat, sillä tuotamme luotettavia ja miellyttäviä kuljetuspalveluja. Haluamme myös olla vahva kumppani Ahvenanmaan matkailu- ja hotellialalle, Finnlinesin matkustajapalvelujen johtaja Marco Palmu kertoo. – Kahden ensimmäisen kuukauden perusteella on käynyt ilmi, että matkustajistamme noin puolet ovat olleet kanta-asiakkaita, mutta risteilyasiakkaista valtaosa on ollut uusia matkustajia yhtiöllemme, Palmu kertoo. Uudenlainen ruokamaailma Finnsiriuksen ruokamaailma on nykyaikainen ja tarkoittaa monenlaisia ravintoloita, laadukkaita raaka-aineita ja ruokahävikin hallintaa. Moottorin aiemmassa artikkelissa kerrotaan tarkemmin, mitä tarkoittaa huippukokki Henri Alén yhteistyössä Finnlinesin keittiöpäällikkö Dan Grönvallin kanssa suunnittelemat Finnsiriuksen ruokailuvaihtoehdot. Laivayhtiön aiemmin teettämän asiakaskyselyn mukaan 60 prosenttia matkustajista piti kestävyyttä ja vastuullisuutta erittäin- tai melko tärkeänä perusteena matkapäätösten teossa, 40 prosentille vastuullisuus oli erittäin tärkeä tekijä. Keittiöpäällikkö Sami Mäkinen ja tarjoilija Riikka Mäkitalo valmistelevat Cargo Buffetia asiakkaiden tulla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Automatkailijalle järkevät aikataulut Suomalaisille Ruotsiin tai siitä edemmäs Eurooppaan omalla autolla suuntaavalle matkailijalle Naantali lähtösatamana tarjoaa otolliset aikataulut ja otollisen määränpääsataman. Merimatka kestää 8–9 tuntia. Alus irtoaa Naantalin sataman laiturista aamupäivällä joko kello 10.30 (torstai–sunnuntai) tai kello 11.45 (maanantai–keskiviikko). Naantali–Långnäs–Kapellskär-reitin valitsevat auton kanssa matkailevat pääsevät kätevästi jatkamaan matkaa määräsatamista jonottamatta, sillä perillä ollaan kaupunkikeskustojen ulkopuolella ja ruuhka-aikojen jälkeen. E18-valtaväylälle pääsee suoraan Kapellskärin satamasta. Finncanopus tulee ensi vuonna Reitille tulee myös toinen uusi alus eli Finnsiriuksen sisarlaiva. Finncanopus aloittaa liikennöinnin samalla reitillä vuoden 2024 alussa. Palmu luettelee uusien alusten valtteja matkailijan näkökulmasta. Niitä ovat rauhallinen merimatka, luotettavat aikataulut ja tilava autokansi. Finnsirius ja sen sisaralus Finncanopus ovat enemmän rahti- kuin matkustajalaivoja. Ropax-alusten pituus on 235 metriä ja lastikapasiteetti 5 200 kaistametriä. Alukset vetävät sisuksiinsa noin 200 henkilöautoa ja 300 kuorma-autoa matkaa kohden. Finnlines on ollut yli 75 vuoden ajan Suomen suurin tuonti- ja vientikuljettaja. Teksti ja kuvat: Marko Jokela Lähde: Finnlines Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Uuden Finnsiriuksen salat – saariston suojissa ruotsinlaivojen malliin Päivän kuva: Finnsirius Airiston tyvenessä Vuoden 2023 Ropax-laiva on valittu – voittajasta ei liene epäselvyyksiä M/S Finncanopus laskettiin vesille – Finnlinesin uusista lippulaivoista molemmat luovutetaan tänä vuonna Lue lisää Kaikki artikkelit 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 5.9.2026 Laivat Tallink Siljan matkustajamäärät lievässä kasvussa – erikoisristeilyt vetoavat 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 28.8.2026 Matkailuajoneuvot Garmin CamperCam 795 on karavaanarin kaveri – yhdistää matkailuauton navigaattorin ja kojelautakameran 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 5.9.2026 Huutokauppahelmet Sydänverellä tehty, 116 kilometriä ajettu Lexus LFA Nürburgring Package on varmastikin arvokkain japanilaisauto, jonka tällä hetkellä rahalla saa 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja