Vesi herahtaa kielelle, kun saa nämä annokset eteensä

31.3.2026
Kuva Marko Jokela

Huhtikuu tuo Viking Linen punaisille laivoille uuden Jean Leon -menun, jonka keskiössä ovat espanjalaiset viinit ja pohjoismaisittain ryyditetyt välimerelliset annokset.

Arjesta irtautuminen, vaivattomuus, kiinnostavat ruokateemat, sosiaalinen kanssakäyminen, perhe- ja sukujuhlat, järkevä hinta-laatusuhde. Tukku syitä, joiden vuoksi moni suuntaa risteilemään Itämerelle ja laivalle herkuttelemaan.

Viking Linen uutena täkynä kaikille ruoka- ja juomaelämyksiä hamuaville on Jean Leonin katalonialaisviineistä innoituksensa saanut uusi à la carte -menu – joka todella herauttaa veden kielelle.

Makunystyröiden hellittely on varustamolta tietoinen valinta, joka pohjautuu matkailijoiden toiveisiin. Viking Linen kaupallinen johtaja Minna Tuorila kertoo varustamon tutkineen, kuinka tärkeä osa ruoka- ja juomaelämykset ovat risteilyillä. Viime vuonna noin 59 % suomalaisista kertoi, että tärkein yksittäinen syy lähteä laivalle on ruoka. Tässä kyselytutkimuksessa oli lähes 2 000 vastaajaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ruuan alkuperä kiinnostaa

Tuorila kertoo, että odotukset ruokaa kohtaan ovat korkealla sekä lyhyillä että pitkillä reiteillä. Sekin on Itämeren matkustaja-aluksilla koettua, että ruuan laadun lisäksi sen alkuperä kiinnostaa matkailijoita, jotka kyselevät aiheesta joskus jo ennen matkaa ja tyypillisesti esimerkiksi aterioinnin yhteydessä.

Valtaosa punaisilla aluksilla tarjottavasta ruuasta valmistetaan itse laivojen keittiöissä. Ahvenanmaalaisvarustamo hankkii liki 70 prosenttia ruuan raaka-aineista Suomesta, Ruotsista ja Virosta. Esimerkiksi silakat ja sillit ovat MSC-sertifioituja.

Monet vihannekset tulevat Etelä-Ruotsista, jossa kasvukausi alkaa paljon aiemmin kuin Suomessa. Yrtit tulevat Mynämäeltä.

Myös pientuottajia suositaan, jos he vain kykenevät toimittamaan riittäviä määriä suosituilla risteilyreiteillä tarvittavia raaka-aineita.

Välimerellisiä vaikutteita

Viking Linen alusten ravintoloista ja ruoasta vastaava Janne Lindholm kertoo, että Viking Gloryn kevätmenun välimerellisiä vaikutteita on tulkittu modernilla ja kevyesti pohjoismaisella otteella. Esimerkiksi pastat ovat Viking Linen à la carte -ravintoloiden listoilla harvinaisempi näky, mutta italialaishenkinen teema toi ne nyt tarjolle.

– Hioimme annoksia suunnitteluvaiheessa useaan otteeseen, jotta viinit ja ruoat toimisivat yhdessä mahdollisimman hyvin. Jos jokin viini korosti esimerkiksi liikaa annoksen happoja, muokkasimme reseptiä sen mukaan.

Viiniperintö ja kiehtova kausimenu on tarjolla Viking Glorylla, Viking Gracella, Viking Cinderellalla sekä Gabriellalla 9.4.–24.6. Moottori kertoi aiemmin varustamon uusimmasta aluksesta otsikolla Tämä Viking Linen uusin alus on seilannut jo neljä vuotta –kyydissään yhteensä neljä miljoonaa matkustajaa.

Janne Lindholm veikkaa, että suosituin alkuruoka on ceviche eli lime-chilimaustettua siikaa ja ahventa. Pääruokahitiksi Lindholm veikkaa pippuripihviä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Viinien johdatuksella

Viking Gloryn bistrotyylisessä, hälyltä häivytetyssä ja aistikkaasti sisustetussa Kobba-ravintolassa vierähtää hyvän ruuan ja seuran kanssa helposti pitkän illan puolelle. Tarjoilija Anne Suoknuuti tuokin jo pöytään ennakkomaisteluun kutsutulle seurueellemme ceviche-annoksia.

Jean Leno -menun ruoka-annokset on rakennettu niin, että ensin valittiin Espanjan Penedèsistä tulevat yhden viinitarhan rypäleistä tehdyt viinit, ja vasta sen jälkeen suunniteltiin ruoat. Viinikumppani on myös mainittu listalla aina ensimmäisenä. Esimerkiksi linguinepasta, glaseerattu porkkana, pinjansiemen-kikhernecrumble ja feta on annos, jonka viiniksi on valittu takuuvarma Chardonnay.

Pitkään haudutettu, murea ja mehevä karitsa, hapankaalipyree ja kevätkasvikset saavat kyytipojakseen Cabernet Sauvignonin – oli muuten täydellinen liitto.

Ja jos valintana on Schnitzel Cordon Bleu, sydänsalaatti ja ranskalaiset bearnaise-kastikkeella, kannattaa lasi täyttää mainiolla Merlotilla.

Pääruokina menu tarkoittaa myös hiillostettua turskaa, paistettua ankanrintaa ja puna-anturaa sekä simpukoita ja rapuja pastan kera.

Lindholm lupaa, että menu taipuu toiveiden mukaan eli monia annoksia voidaan esimerkiksi muokata vegaanisiksi.

Menu on ihan oman rahan ratkaisu: alkuruoat maksavat 13–14 euroa, suositellut 16 senttilitran viinilasilliset 8,50–9,50 euroa. Pääruokien vastaava hintahaitari on 23,50–34 euroa ja viinien 8,50–13,80 euroa.

Hollywoodin hengessä

Jean Leon – oikealta nimeltään Ángel Ceferino Carrión Madrazo – oli Espanjassa syntynyt monilahjakkuus, joka pakeni diktaattori Francisco Francon ajan (vallassa 1939–1975) rajoituksia Yhdysvaltoihin.

1950-luvun Hollywoodin legendaarisen ravintoloitsijan italialaishenkisen La Scala -ravintolan asiakkaisiin kuuluivat muun muassa Marilyn Monroe, Marlon Brando ja James Dean. Myöhemmin hän omistautui viininvalmistukselle tavoitteenaan luoda Espanjan persoonallisimpia luomuviinejä.

Jean Leon perusti 1962 viinitilansa Penedèsiin ostamalla 150 hehtaaria maata ja palkkaamalla Jaume Roviran. Yhdessä he korvasivat perinteiset rypälelajikkeet Cabernet Sauvignonilla, Cabernet Francilla ja Chardonnaylla, jotka tuotiin huippuviinitarhoilta Ranskasta, ja loivat perustan Espanjan ensimmäisille Cabernet Sauvignon -viineille.

Seuraavina vuosina istutettiin useita viinitarhoja. Vuonna 1983 Wine Magazine valitsi viinivelhon Cabernet Sauvignonin yhdeksi maailman kahdeksasta parhaasta viinistä. Vuonna 1994 Jean Leon ‑viinien valmistus siirtyi suomessakin kuululle Torresin perheyritykselle.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Wau-kokemuksille tilausta

Kun matkailija astuu Itämerta kyntävään matkustaja-alukseen, ovat odotukset ruoka- ja juomaelämysten suhteen tutkitustikin varsin korkealla. Ruoka- ja juomatarjonta näkyy EPSI Ratingin Laivaliikenne 2025 -tutkimuksessa selvästi osana kokonaiskokemusta, ja odotukset sitä kohtaan ovat melko korkealla kaikilla varustamoilla.

Toimialatutkimus kattaa sekä Suomen ja Ruotsin että Suomen ja Viron välisen matkustajaliikenteen keskeisimmät toimijat – mukaan lukien Viking Line, Tallink Silja, Eckerö Line ja Finnlines.

Kulinarismista kilpailutekijäksi

EPSI Rating Suomen maajohtaja Heidi Laitinen taustoittaa, että merimatkalla koettu suoritus vastaa pääosin odotuksia – suuria pettymyksiä tai ylityksiä ei juuri synny.

– Tämä tarkoittaa myös sitä, että asiakkaiden näkökulmasta ei synny merkittäviä positiivisia yllätyksiä. Tämä viittaa siihen, että taso on vakiintunut: asiakkaat ovat tottuneet tiettyyn perustasoon, jota pidetään itsestäänselvyytenä, Laitinen erittelee.

Kulinaristiset valtit voisivat olla nykyistä tärkeämpi vetovoimatekijä matkustaja-aluksille. Kulinarismihan tarkoittaa hyvän ruoan ja juoman arvostamista, hienostunutta nautiskelua sekä ruokakulttuurin tuntemusta.

Laitisen mukaan matkailijoiden odotukset ovat korkealla, mutta voisivat myös nousta vielä korkeammalle – ja juuri tätä kautta varustamon olisi mahdollista erottautua kilpailijoista ja kasvattaa asiakastyytyväisyyttä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kuinka ylittää odotukset?

– Tutkimuksen perusteella ruokatarjonta on tällä hetkellä tärkeä osa kokonaiskokemusta, mutta enemmänkin totuttu ja odotettu tekijä kuin varsinainen vetovoimatekijä.

Tutkimuksen perusteella ruokatarjonta ei nouse keskeiseksi syyksi valita laivayhtiö: se mainittiin noin 9 % vastauksista kolmen tärkeimmän valintasyyn joukossa. Vertailun vuoksi esimerkiksi hinta (68 %), aikataulun sopivuus (49 %) sekä terminaalien sijainti ja yhteydet (45 %) ovat selvästi merkittävämpiä tekijöitä.

Laitisen mukaan ruoka siis harvoin yksin ohjaa valintaa – mutta juuri tässä piilee myös mahdollisuus.

– Kehittämällä tarjontaa tavalla, joka ylittää odotukset, siitä voisi tulla nykyistä vahvemmin myös yhtiövalintaa ohjaava tekijä, Laitinen arvioi.

Näin tutkittiin

EPSI Data Collection Services haastatteli Laivaliikenne 2025 -tutkimukseen noin 1 100 yli 18-vuotiasta yksityisasiakasta, jotka ovat matkustaneet laivalla Suomesta tai Suomeen viimeisten 12 kuukauden aikana.

EPSI Rating on voittoa tavoittelematon akateeminen organisaatio, jonka omistaa Swedish Instiute for Quality (SIQ), jonka puolestaan omistaa Ruotsin valtio. EPSI Rating perustettiin EU-tutkimushankkeena Tukholman kauppakorkeakoulussa vuonna 1989, ja organisaatio on toteuttanut Suomessa kansallisia laatuindeksejä mittaavia toimialatutkimuksia vuodesta 1999 asti.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy