28.7.2019 Ajoneuvot Volkswagen-ryhmän vuosineljännes: vähemmän autoja, selkästi parempi kate Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagen-ryhmän merkkien panostus katumaastureihin ja premium-tuotteisiin näyttää kannattavan, sillä määrällisesti vähäisemmän myynnin tuloksena oli peräti 30 prosenttia kasvanut liikevoitto. Volkswagen-ryhmän vuosineljännes sujui monia kilpailijoita aurinkoisemmissa merkeissä. Škodan ja Porschen kasvavat volyymit sekä konsernin panostus kannattavampiin katumaastureihin hilasi liikevoiton 30 prosentin nousuun, vaikka määrällisesti autokauppaa tehtiin hiukan vähemmän. Oman lisänsä voittomarginaalin kasvuun tekee myös Volkswagenin dieselskandaalin kulujen poistuminen tulosta rasittamasta edelliseen vuoteen verrattuna. Volkswagen-ryhmä onkin kestämässä myrskyisän vuoden käänteet monia kilpakumppaneita paremmin, sillä esimerkiksi Daimler ja BMW ovat suhtautuneet loppuvuoteen odotettua viileämmin. Volkswagenin lähdettyä hitaasti mukaan katumaasturitrendiin ovat sen VW T-Rocin ja Škoda Karoqin kaltaiset mallit saavuttaneet jo yli kolmanneksen osuuden alkuvuoden toimituksista. Viime vuonna vastaava osuus oli neljännes. Volkswagenilla uskotaan, että katumaasturit nappaavat 40% myynnistä ensi vuoden aikana. – Mallistotarjontamme parantuu ja olemme onnistuneet hinnoittelussamme, talousjohtaja Frank Witter kertoi Bloomberg TV:lle. Volkswagen on kuitenkin skaalannut tuotantoaan alas 450 000 autolla tälle vuodelle ja Witterin mukaan yhtiö pitää oven auki mahdollisuudelle vähentää vieläkin enemmän. Käytännössä 455 000 auton karsiminen vastaa yhden tehtaan kapasiteettia konsernin 122 tehtaasta ympäri maailman. – Pahentuva kauppakonflikti ja jatkuvat suuret investoinnit tulevaisuuden tekniikoihin sähkössä ja autonomisissa autoissa tekevät markkinaympäristöstä epävakaat, kommentoi NordLB:n analyytikko Frank Schwope. Volkswagen-ryhmä on viime vuosina keskittynyt voimakkaammin henkilöautobisnekseen. Se listasi pörssiin raskaita hyötyajoneuvoja valmistavan Traton-ryhmittymänsä. Tähtäimessä saattaa olla myös teollisuuskoneita valmistavien Renkin ja MAN Energy Solutionsin myynnit. Analyytikot ovat toivoneet, että saksalaiskonserni harkitsisi Porschen osakeantia. Se ei kuitenkaan ole Witterin mukaan prioriteetti. Myös huhuttu Ducatin myynti pois VW:n sateenvarjon alta on toistaiseksi hyllytetty. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Muut tsemppaavasivat alkuvuonna, Audi kompasteli Merkeittäin jaettuna Volkswagen-ryhmän merkit olivat pääasiallisesti maltillisessa nousussa 2019 ensimmäisellä puoliskolla. Bentley palasi voitolliseksi viime vuoden tappion jälkeen. Volkswagenin alkuvuotta vauhditti parantuva mallisto ja osuva hinnoittelu. Škoda ja Porsche paransivat tulostaan erityisesti myynnin kasvun ansiosta. Useimpien merkkien tulokseen vaikuttivat lisäksi nousevat kulut ja valuuttakurssien heilahtelut. Poikkeuksen merkkien joukossa teki alkuvuonna Audi, jonka päivittyvät mallisto ja WLTP:hen liittyvät myyntivolyymiongelmat nakersivat tulosta. Merkki on myös kantanut taakkaa uusien mallien ja teknologioiden kehittämisessä. 2,3 miljardin euron liikevoitto ei ole Audilta huonosti, mutta se on tasatulos Volkswagenin kanssa ja vain hiukan Porschen 2,1 miljardin euron osuutta edellä. Klassisesti Audi on ollut VW-ryhmän rahasampo selkeällä kaulalla. Lähde: Automotive News Kuva: Lue lisää Kaikki artikkelit 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin