26.8.2018

Yli 600 huonokuntoista siltaa kaipaa korjausta Suomessa

Café Kailas

Monta huonokuntoista siltaa on jo jouduttu rajoittamaan painon suhteen rajatapauksina. Siltojen kunto on heikentymässä yhä lisää.

Italian Genovassa osa noin kilometrin mittaisesta moottorisillasta romahti tuhoisin seurauksin elokuun puolivälissä. Tämä on herättänyt kysymyksiä kotimaan siltojen tilasta ja Yleisradio uutisoi ensimmäisenä Suomessa olevan yli 600 huonokuntoista siltaa. Huoli ei ole kuitenkaan vielä suuri, vaikka siltojen kunto on yhä rapistumassa.

Suomen maanteillä on hieman lähteestä riippuen noin 15 000 siltaa, joten prosentuaalisesti kyse on vielä pienestä määrästä. ELY-keskus tarkastaa alueensa sillat ja huonokuntoisimmat korjataan kunnostusohjelmaa noudattaen. Siltojen kunnossapitoon kuuluvat perus- ja vauriokorjaukset sekä siltojen puhdistukset, joilla varmistetaan ennen kaikkea liikenneturvallisuus ja kantavuus.

Suomessa on Euroopan tasolla varsin raskaat ajoneuvot, jotka täten myös kuormittavat siltoja hieman enemmän. Vuonna 2013 uudella ajoneuvoasetuksella nostettiin raskaiden tavarankuljetusajoneuvojen ja ajoneuvoyhdistelmien suurimpia sallittuja mittoja ja massoja. Ajoneuvoyhdistelmän maksimikokonaismassa on nykyisellään 76 tonnia.

Monien siltojen kohdalla on jouduttu siirtymään painorajoituksiin ja ainakin osittain tämä johtuu myös siltojen kunnosta. Näistä siltarajoituksista löytyy lisätietoa Liikenneviraston sivuilta. Siellä on sekä luettelo painorajoitetuista silloista että karttasovellus edellä mainittujen siltojen paikantamiseen.

Sillan korjaustöitä kesäkuulta 2018. Kuva: Liikennevirasto.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yli 600 huonokuntoista siltaa

Yleisradion uutisen mukaan Suomessa on kaiken kaikkiaan 630 huonokuntoista siltaa. Tämä käsittää Liikenneviraston kaksi heikointa kuntoluokitusta, joista kuntoluokka kaksi vastaa huonoa ja kuntoluokka yksi erittäin huonoa. Yleisradion uutisen yhteydessä on kartta, jonka avulla voi tarkastaa kaikki omien matkojen varrelle osuvat heikkokuntoiset sillat.

ELY-keskuksen mukaan sillat jaetaan neljään kuntoluokkaan (hyvä, tyydyttävä, huono ja erittäin huono) ja Yleisradio uutisoi liikenneviraston jakavan sillat viiteen kuntoluokkaan (1-5). Näistä ELY-keskuksen mukaisella jaolla huonokuntoisella sillalla on selviä peruskorjausta vaativia vaurioita ja se tulisi korjata viivyttelemättä. Vastaavasti erittäin huono tulisi korjata heti liikenneturvallisuutta vaarantavien vaurioiden takia.

Yleisradion uutisessa kerrotaan kuitenkin, että edes erittäin huonokuntoiset sillat eivät ole Liikenneviraston mukaan vaarallisia. Liikkumisen tulisi siis edelleen olla turvallista ja tarvittaessa silloille asetetaan painorajoituksia, kuten on jo edellä on mainittu. Rajoituksista kerrotaan luonnollisesti aina myös liikennemerkillä sillan luona.

Huonokuntoisten siltojen määrä kasvaa kuitenkin joka vuosi korjaustoimenpiteiden lykkäämisestä johtuen. Määrärahat eivät yksinkertaisesti riitä tarvittaviin korjaustöihin ja siltojen keskimääräinen kunto jatkaa laskemistaan. Tilanne muistuttaa siinä mielessä muuta tieverkostoa.

Lähde: YLE, Liikennevirasto, ELY-keskus. Kuvituskuvat: Antti Hentinen, Liikennevirasto

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat