15.6.2019 Liikenne Ahdingosta valoon – Airbus 50 vuotta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suurin eurooppalainen lentokoneiden valmistaja ja yhdysvaltalaisen Boeingin kilpailija on selvinnyt mahtavaan menestykseen. Airbus on suurin eurooppalainen lentokonevalmistaja. Airbus perustettiin vuonna 1969 ja sen ensimmäinen matkustajakonetyyppi, Airbus A300, suoritti ensilennon vuonna 1972 ja otettiin kaupalliseen lentoliikenteeseen vuonna 1974.Airbus A300 oli aikanaan edistyksellinen – ensimmäinen kaksimoottorinen laajarunkoinen matkustajalentokone. Aluksi koneen myynti takkusi, mutta vähitellen A300 sai lisää tilauksia, myös Yhdysvalloista. 2010-luvulla A300-koneet ovat jo poistettu matkustajakäytöstä, mutta niitä käytetään edelleen rahtikoneina.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTukiaiset kismittivät kilpailijoitaLentokoneiden tuotekehittelyyn saadut tukiaiset ärsyttivät poliitikkoja etenkin Britanniassa ja myös lentokonevalmistaja Boeingia Yhdysvalloissa. Airbusin vastaus on, että Boeing-yhtymä saa liittovaltion rahaa sotilaspuolen ja avaruustutkimuksen projekteihin eli ”piilotukiaisia”.Lentoyhtiöiden ja matkustajien kannalta on kuitenkin parempi, että Airbus on olemassa ja tarjoaa ankaran ja tasapäisen kilpailun yhdysvaltalaista Boeingia vastaan.Ilman Airbusia yli 120-paikkaisten koneiden markkinoilla olisi lähes Boeingin monopoli. Vuonna 1997 Boeing ”nielaisi” McDonnell Douglasin, joka valmisti maineikkaita DC- ja MD-koneita. Luulisi, että lentokonevalmistajien tarjoama työllisyys on jo kattanut tukiaiskustannukset? Airbus työllistää 20 000 henkilöä pelkästään Hampurissa ja sen lähialueella.Menestys alkoi vuodesta 1987Oikeastaan Airbusin menestys lähti lentoon vasta vuodesta 1987 alkaen. Silloin esiteltiin kapearunkoinen A320, ensimmäinen matkustajalentokone, jossa on tietokoneavusteinen ”fly-by-wire”-ohjausjärjestelmä.Perinteisten rattiohjainten sijaan A320-sarjan koneissa on niin sanotut sidestick-ohjaimet, ja perinteiset analogiset mittarit on korvattu isoilla näyttöruuduilla, joihin lentäjät voivat valita sopivan näkymän lennon vaiheen mukaan.Airbus A320:stä tuli nopeasti haastaja suositulle Boeing 737:lle keskikokoisten 150-paikkaisten koneiden ryhmässä.A320-sarja kasvoi1990-luvulla A320-sarjaa laajennettiin. Markkinoille tuli pidempi A321, lyhyempi A319 ja vuonna 2002 ”tumppi” A318.Viimeksi mainittua lukuun ottamatta koneet ovat hyvin suosittuja. Viime aikoina suuntaus on isompaan A321-sarjaan päin (180–240-paikkainen).A320-sarja ja Boeing 737 käyvät ankaraa kamppailua 120–240-paikkaisten kapearunkokoneiden herruudesta.Airbus 350 vuodelta 2014: Istuimet on ryhmitelty 3+3+3 ja jokaisessa selkänojassa on 11'' näytöt.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Liki 15 000 tilattua konetta Airbus A320-sarjan koneita on tilattu 14 639 kappaletta, joista toimitettu 8 788 konetta. Kaikkiaan Airbus-koneita on tilattu yhteensä 19 282 kappaletta ja toimitettu 11 995 konetta. Huikeita määriä! Airbus esitteli uudelleen moottoroidun A320 NEO -sarjan (New Engine Option), joka on keräsi hetkessä yli 5 000 tilausta, nyt tilauksia on jo 6 500. Vastaiskuna Boeing esitteli uudelleen moottoroidun B737 MAX -mallin. Tulevaisuudessa on mahdollista, että sekä A320-sarja että B737-sarja pystyvät ylittämään legendaarisen Douglas DC-3-koneiden kokonaistuotantomäärän, 16 079 kappaletta – luvussa mukana myös sotilaskoneet ja lisenssivalmistus. Viime vuosina tilauksissa Airbus on ollut niskan päällä, mutta Boeing on pystynyt toimittamaan enemmän koneita. Viime vuonna Boeing toimitti 806 lentokonetta ja Airbus tasan 800. Tämä vuosi on todennäköisesti Airbusin vuosi, sillä Boeingin toimituksia hidastavat Boeing 737 MAX -koneen ongelmat ja lentokielto. 1970–1980-luvuilla moni piti Airbusin suunnitelmia suuruudenhulluina. Kukapa olisi tuolloin voinut arvata, että Airbus pystyisi haastamaan yhdysvaltalaisen Boeingin tilauksissa ja valmistusmäärässä. Nykyään yli 120-paikkaisten matkustajakoneiden markkinoilla on selkeä duopoli. Boeing ja Airbus hallitsevat markkinoita suvereenisti, muille valmistajille on jäänyt vain murusia. Niiden tilaukset lasketaan sadoissa, Airbusin ja Boeingin tuhansissa. Esimerkkinä mainittakoon ennen A320 NEOa ja B737 MAXia esitelty hiukan pienempi Bombardier CSeries oli kerännyt vain niukasti tilauksia. Bombardier CSeries -koneesta tuli Airbus A220-sarjaYhdysvaltain presidentti Donald Trumpin määräämien tuontitullien vuoksi kanadalaisvalmistaja Bombardierillä oli vaikeuksia saada konetta myytyä esimerkiksi yhdysvaltalaiselle Delta-yhtiölle.Heinäkuun 1. päivänä 2018 Airbus osti 50,01 prosentin osuuden CSeries-projektista ja kone nimeksi muutettiin Airbus A220. Airbus rakentaa toisen tehtaan Yhdysvaltoihin valmistaakseen siellä A220-koneita, jota on kaksi versiota, A220-100 ja A220-300.Alun pitäen nihkeästi alkanut C-sarjan myynti petrannut Airbusin hoivissa ja Airbus-nimellä. A220-koneita on toimitettu 60 ja tilauksessa on viitisensataa konetta.Heinäkuun 5. päivänä 2018 varmistui Boeing-Embraer-yhteistyösopimus. Boeing hankki 80 prosenttia brasilialaisen Embraerin matkustajakonetuotannosta ja jälkimarkkinoista (huolto- ja varaosapalvelu). Embraerille jää 20 prosentin osuus. Sotilaskonetuotannosta tehdään erillinen yhteistyösopimus.Ensimmäinen alun pitäen Airbus A220-nimellä varustettu kone (A220-100) luovutettiin lokakuun 26. päivänä, operaattori yhdysvaltalainen Delta.Tehtaita ja osahankkijoita useissa maissaAirbusilla on tuotantoa useissa eri maissa ja erittäin laaja osahankkijaverkosto. Euroopassa Airbusilla on tuotantolaitoksia Saksan lisäksi Ranskassa, Britanniassa ja Espanjassa.Lentokoneiden FAL (Final Assembly line)- loppukokoonpanolinjoja on neljässä eri maassa; Toulouse Ranskassa, Hampuri (Finkenwerder) Saksassa, Tianjin Kiinassa ja Mobile Yhdysvalloissa.Airbus mielletään usein ranskalaiseksi, mutta myös Saksalla ja Britannialla on tärkeä osa Airbusin toiminnoissa. Hampuri lähiympäristöineen on suuri ilmailuteollisuuden keskittymä. Airbusilla on neljä tehdasta Hampurin Pohjois-Saksassa, Hampuri, Bremen, Stade ja Buxtehude. Ne työllistävät yhteensä yli 20 000 henkilöä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHampurin keskittymäHampuri on Saksan ilmailuteollisuuden mekka ja maailman kolmanneksi suurin Yhdysvaltojen Seattlen ja Ranskan Toulousen jälkeen.Hampurissa ja sen lähialueella työskentelee kaikkiaan 40 000 ilmailualan ammattilaista. Airbus on suurin ja Lufthansa Technik kolmanneksi suurin työllistäjä hansakaupungissa ja sen lähistöllä.Hampurin Finkenwerder on Airbusin Saksan pääkonttori ja -tehdas, työllistäen 16 000 henkilöä. Valtava tehdasalue Elbe-joen varrella on 500 jalkapallokentän kokoinen.Hampurista johdetaan A320-sarjan valmistusta. Lähes puolet A320-sarjan lentokoneista valmistetaan ja luovutetaan asiakkaille Hampurin tehtaalta. Hampurissa valmistetaan myös A350- ja A330-koneiden runkojen osia.Jättikokoisen A380:n rungon osat valmistetaan Hampurissa ja kuljetetaan laivalla Toulouseen Ranskaan koneen kokoonpanoa varten. Sen jälkeen A380 lennetään Hampuriin, jossa kone sisustetaan ja maalataan asiakkaan toiveiden mukaan luovutuskuntoon. Jättimäisen, nelimoottorisen A380:n tuotanto päättyy vuonna 2021.Kaksimoottoriset laajarunkokoneet, kuten Boeing 787 ja 777 sekä Airbus A330, A330 NEO ja A350 ovat osoittautuneet merkittävästi taloudellisemmaksi kuin raskas, nelimoottorinen A380.Teksti: Timo Turkula Kuvat: Moottorin arkisto/Antti Hentinen, valmistaja Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa