31.10.2019 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: saippuaoopperaa automaailmassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä PSA:n ja FCA:n yhdistymisessä on paitsi historian havinaa, myös valtava uusien automallien haaveilupotentiaali. Automerkkien yhdistyminen saa mielikuvituksen laukkaan. Kun Fiat Chrysler Automobilesin (FCA) ja ranskalaisen PSA:n (mm. Peugeot) yhdistymishuhut lähtivät liikkeelle, aloin pohtimaan konsernien historiaa ja merkkikirjon mahdollisuuksia. Juuri kirjoitusvaiheen päästyä parhaimpaan vauhtiin kantautuikin maailmalta jo ilmoitus: konsernit ovat päättäneet yhdistyä. Taustalla on FCA:n kiivas kumppanitarve ja PSA:n halu laajentua Yhdysvaltoihin. Kumpaakin kiinnostanee myös yhteistyön tuotekehityssäästöt sähköistymisessä ja autonomian kehittämisessä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Alfasta Opeliin Unohdetaan kuitenkin taloudelliset tarpeet ja leikitellään hetki fuusion mahdollistamalla mallipaletilla. Mitä kaikkea FCA:n ja PSA:n kirjosta voisikaan tehdä? Chrysler 200 jakoi perusrakenteensa esimerkiksi Alfa Romeo Giuliettan kanssa. Toista sukupolvea valmistettiin vain 2015–2017. PSA:n brändeihin kuuluvat Peugeot, Citroën, DS ja Opel/Vauxhall. FCA:n alla ovat taas Abarth, Alfa Romeo, Chrysler, Dodge, Fiat, Jeep, Lancia, Maserati ja Ram (Dodgesta irrotettu hyötyajoneuvomerkki). Ferrari irrotettiin omaksi yhtiökseen vuonna 2016. Citroën ja Maserati takaisin yhteen Laajan merkkikirjon historiasta löytyy paljon kaikkea jännää yhteistä. Esimerkiksi Citroën on aiemmin omistanut Maseratin, minkä kenties kuuluisimpana tuloksena syntyi upea Citroën SM. Opel taas valmistaa edelleen entiselle isännälleen General Motorsille autoja, esimerkiksi Insigniaa myydään Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Kiinassa Buick Regalina. PSA:n ja FCA:n yhdistyminen todennäköisesti tietäisi tällaisen loppua. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Chrysler Europen tarina Mielenkiintoisinta on Peugeotin ja Chryslerin päätyminen samaan leiriin. Peugeot kun osti vuonna 1969 Chryslerin Euroopan toiminnot itselleen, eikä se ollut järin onnellinen tarina. Insignia on yhä erinomainen auto, mutta miten GM-taustainen perusrakenne selviää osin Chrysler-omisteisessa konsernissa? Menestystä Pohjois-Amerikan ulkopuolelta etsinyt Chrysler perusti Chrysler Europe -osaston 1960-luvulla ostamalla ja yhdistämällä ranskalaisen Simcan, brittiläisen Rootes-yhtymän ja espanjalaisen Barreiroksen, hyötyajoneuvovalmistajan, joka oli alkanut 1960-luvulla myydä Espanjassa Dodge- ja Simca -pohjaisia malleja. Rootesin valikoimaan kuuluivat esimerkiksi Hillman ja Sunbeam merkit. Vuonna 1970 yhtiön nimeksi vaihdettiin Chrysler UK. Samaan aikaan Ranskassa Simcasta tehtiin Chrysler France. Sekava ja tappiollinen Alkuun konsernin autoja myytiin omilla nimillään, mutta 1970-luvun puolivälin jälkeen Chrysleria alettiin käyttää Iso-Britanniassa. Ranskassa Simca pysyi käytössä pidempään. Chryslerin Euroopan toimintoja voi ainakin jälkikäteen kuvailla sekaviksi: Simcan ja Rootes-yhtymän malleja ei saatu nidottua yhteen, ja jälkimmäisen tulos nakersi koko osaston kannattavuutta. Kun koko Chrysler-konserninkin tulos lähestyi konkurssikypsää, oli juuri johtajaksi nouseeen Lee Iacoccan helppo lakkauttaa operaatiot vanhalla mantereella. Alfa Romeo Giulian perusrakenteessa on yhä paljon potentiaalia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Talbot syntyi uudelleen Chrysler Europen jäänteet osti juuri ranskalainen PSA Peugeot Citroën. Kauppahinta oli kokonainen dollari, mutta mukana tulivat tehtaiden ja automallien lisäksi velat. PSA:n omistuksessa brittiläiset Chryslerit ja ranskalaiset Simcat nimettiin uudelleen ottamalla käyttöön historiasta henkiin herätetty nimi: Talbot. Talbotina myytiin niin suomessakin valmistettua Horizonia (ex-Chrysler Horizon) kuin Peugeot 104:stä muokattua Talbot Sambaa. Vuonna 1981 mallistoon Chryslerin aikana kehitetty liittyi suuri sedan Tagora, jonka tuotanto päättyi jo vuonna 1983. Peugeot 309:n piti olla Talbot Arizona. PSA:n Talbot ei ollut menestys, ja juuri ennen Horizonin korvaavan Arizona-mallin esittelyä ranskalaiset päättivät nimetä auton uudelleen: syntyi Peugeot 309. Vuonna 1986 ranskalaiset myivät Englannin Whitleyssä sijainneen tuotekehityskeskuksen pois Jaguarille, ja se toimii tänään Jaguar Land Roverin pääkonttorina. Vuonna 1987 Talbot vaipui takaisin historiaan, kun Horizonin valmistus loppui Espanjassa ja Uudessakaupungissa. Pakettiautopuolella brändi pysyi markkinoilla vuoteen 1994 saakka. Chryslerin paluu Kun tänään 31.10.2019 Peugeotia edustava PSA ja Chryslerin takaa löytyvä FCA ilmoittavat yhdistymisestä ei Chrysler Europen jäänteistä ei juuri ole mitään jäljellä. Toivotaan kuitenkin uuden konsernin johtajien lukeneen historiansa ja välttävät aiemmat virheet. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kaikkea jännnää Peugeot 508: palaisko lippulaiva takaisin takavetoon, josta 505:n jälkeen luovuttiin? Mahdollisuuksia liitossa on paljon – tietysti taloudellisten hyötyjen lisäksi. Esimerkiksi Peugeot 508 voisi seuraavassa sukupolvessa hypätä uskottavammin premium-haastajaksi vaihtamalla Alfa Romeo Giulian erinomaiseen takavetoperusrakenteeseen. Fiat voisi vihdoinkin tuoda uuden Punton Peugeot 208:n ja Corsan pohjalta. Upeaa olisi myös nähdä DS:n isoimpiin malleihin pohjautuvia Lancioita, mutta se taitaa olla yhtä turha toive kuin uusi Citroën SM:kin. Toivotaan kuitenkin, ettemme kohta näe Grand Cherokeehen pohjautuvaa Citroënia – tästä on jo varoittava esimerkki Maserati Levantena. Uusi nimi? PSA:lla ja FCA:lla ovat kädessä avaimet onneen ja katastrofiin. Tämän vuoksi uusi konserni tarvitsee historiaa kunnioittavan nimen, joka samalla muistuttaa virheiden vaaroista. Uuden autojätin itsestään selvä nimi olisi tietysti Talbot Group. Teksti: Lauri Ahtiainen, kuvat: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 23.9.2026 Ajoneuvot Nissan Pixo on uusi, edullisehko täyssähkömalli Micran alapuolella – se on tosin isompi kuin Micra vielä viimeistä edellisessä sukupolvessa 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu