4.10.2022

Ducati Multistrada V4 Rally – Lisää muhkeutta ja varustusta

Ducati Multistrada V4 Rally

Viime vuonna esitelty Multistrada V4 saa rinnalleen isotankkisemman, pitkäjoustoisemman ja paremmin varustellun Rally-version.

Vuosi sitten Ducati julkisti täysin uuden Multistradan, jossa vanhan mallin V2-moottori oli vaihtunut V4-moottoriksi. Tietysti kaikki muukin runkoa, geometriaa ja elektroniikkaa myöten meni samalla uusiksi. Peräti 170-hevosvoimainen Multistrada V4 oli seikkailuhenkisestä ulkonäöstään huolimatta 170 millimisine joustomatkoineen ja valuvanteineen suunnattu enemmän matkailuun kuin varsinaiseen adventureajoon.

Nyt Multistrada V4 -mallisto kasvaa pinnavanteisella Rally-versiolla, joka on maastohenkisempi, varusteltu paremmin matkailuun ja varustelun myötä myös hinta nousee perusmallia korkeammalle.

Ducati Multistrada V4 Rally

Muhkeutta tuo 22 litrasta 30-litraiseksi kasvatettu polttoainetankki. Luokkansa tehokkainta V4-moottoria moitittiin viime vuonna janoiseksi, ja Rally on siinä suhteessakin saanut parannuksen.

Takimmaisten sylinterien lepuutustoiminto toimi viime vuonna vain paikallaan ollessa, nyt myös ajon aikana niissä ajotilanteissa, joissa tehontarve on vähäinen. Muutoksilla hiilidioksidipäästöjen luvataan alentuneen 10 grammalla kilometriä kohti, vaikka Rallyssa on 20 kilogrammaa enemmän massaa ja isomman tuulilasin tuoma suurempi ilmanvastus.

Joustomatkat ovat nyt edessä ja takana 200 millimetriä, kun perusmallin etupäässä joustoa on 170 millimetriä ja takana kymmenen millimetriä enemmän. Muutos kasvattaa samalla istuinkorkeutta 30 millimetrillä.

Jotta kuljettajan olisi helpompi yltää maahan ja käsitellä pyörää paikallaan ja hitaissa nopeuksissa, on semiaktiivinen jousitus varustettu järjestelmällä, jossa kuljettaja voi yhdellä napin painalluksella säätää jousen esijännityksen minimiin, mikä samalla laskee istuinkorkeutta. Järjestelmä toimii turvallisuussyistä vain alhaisissa nopeuksissa.

Ducati Multistrada V4 Rally

Matkustusmukavuutta silmällä pitäen tuulilasi on Rallyssa 40 millimetriä korkeampi ja 20 leveämpi. Takarunkoa on pidennetty, jolloin sivulaukkuja ja takalaukkua on saatu siirrettyä taaksepäin, ja näin matkustajalle jää enemmän tilaa.

Luiston- ja keulimiseneston sekä moottorijarrun säätömahdollisuuden lisäksi varustukseen kuuluu mm.  adaptiivinen vakionopeussäädin, kuolleenkulman varoitin, mäkilähtöavustin sekä avaimeton käyttöjärjestelmä. Massa tankattuna on 260 kilogrammaa.

Värivaihtoehtoja on kaksi: Ducatin punainen sekä harjatun alumiinin ja mattamustan yhdistelmä. Hinnat vahvistetaan vuoden 2022 loppuun mennessä. Ensimmäiset pyörät toimitetaan jälleenmyyjille helmikuun 2023 aikana.

Teksti: Janne Huhtala Kuvat: Ducati

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat