4.7.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Maxus T60 MAX – vannoutunut sähköautomerkki toi Suomen markkinoille dieselavolavan Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nimen ei pidä antaa hämätä, tämä tuplaturbodieselillä varustettu "Kiinan-Hilux" on pystyvämpi versio Maxuksen takavetoisesta sähköavolavasta. Kiinalaiseen SAIC-konserniin kuuluva Maxus on edustanut Suomessa ja muualla Euroopassa jo vuosia mallistollaan, johon on kuulunut täyssähköistä tila-autoa, katumaasturia sekä pakettiautoa. Reilut pari vuotta sitten Maxus toi tarjolle tyylilleen uskollisena myös täyssähköisen avolavan, T90 EV:n, joka oli markkinoiden ensimmäinen ja ainoa lajissaan, mutta jättää monin paikoin paljonkin toivomisen varaa. T90 EV:tä rekisteröitiin esimerkiksi vuonna 2024 Suomessa Autoalan Tiedotuskeskuksen tilastojen mukaan neljä kappaletta. Maxus on korjannut täyssähköavolavansa puutteita tehokkaasti kokonaan uudella tuotteella, eTerron 9:llä, josta on luettavissa tuore maistiainen täältä. Toisenlainen korjaus puutteisiin on puolestaan takavetoisen T90 EV:n nelivetoisen polttomoottoriversion T60 MAX:in tuominen Suomen markkinoille. Aiemmin Maxus on edustanut meikäläisillä markkinoilla vahvasti sähköisenä, mutta ensin pakettiautopuolella ja nyt avolavamaailmassa tarjolle on tullut linjanmuutoksen myötä myös dieselvaihtoehtoja. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Väkevä diesel Maxus T60 MAX on varustettu SAIC:in omalla π-sarjan 2,0-litraisella dieselmoottorilla. Sarjasta on otettu tähän kaikkein väkevin vaihtoehto, 215 hevosvoimaa ja 500 newtonmetriä 1 500 minuuttikierrokselta alkaen tuottava kaksoisahdettu. Moottori on HV100-yhteensopiva eli se kelpuuttaa polttoaineekseen myös niin kutsuttuja uusiutuvia dieselpolttoaineita. Moottorin jatkeena on ZF:n valmistama 8-vaihteinen momentinmuunninautomaatti sekä neliveto. Autosta saa halutessaan myös takavetoisen ja eräänlaisen älykkään nelivetoisen. Niin ikään hidas neliveto on mahdollista kytkeä päälle tarvittaessa. Minkään ei pitäisi estää Maxus T60 MAX:ia olemasta yhtä maastokelpoinen kuin oleellisimpien kilpailijoidensa. Perävaunumassaa auto tarjoaa täydet 3 500 kiloa, ja kantavuuttakin löytyy moneen tarpeeseen riittävät 1 050 kiloa. Kiinan tarjokas haluaa vedota tasokkuudellaan mutta toisaalta myös hinnallaan Ei käy kiistäminen, etteikö Maxus T60 MAX astuisi Suomessa ja muuallakin Euroopassa tontille, jossa asemat ovat vakiintuneet, ja merkki- ja malliuskollisuus varmasti korkealla. Omissa poteroissaan ovat kestosuosikit, japanilaiset Toyota Hilux ja Isuzu D-Max sekä saksalais(-australialais)et Ford Ranger ja Volkswagen Amarok, jotka nykyisin jakavat perustansa keskenään. Nämä neljä tasokasta ja kyvykästä avolavaa ovat viime vuosina olleet Suomen myydyimmät luokassaan, jossa tarjonta on viimeisten kymmenen vuoden aikana jopa enemmän laskenut kuin kasvanut. Kiinalaisen Maxus T60 MAX:in ei varmasti ole helppo tulla uutena tarjokkaana tähän kerhoon, ja lähtökohdaksi onkin otettu erottuminen kilpailijoista hinnalla sekä auton luonne huomioon ottaen mahdollisimman henkilöautomaisella käyttökokemuksella. T60 MAX näyttää ulkoisesti varsin tyypilliseltä, rouhean näköiseksi stailatulta tonniluokan avolavalta. Yksityiskohdista silmiin pistävät muun muassa voimakkaat pyöränkaaret sekä aerodynamiisesti muotoillut lavakaaret. Sisätiloissa tunnelma ei ole ollenkaan niin rouhea kuin ulkokuoressa. Siellä on pyritty korostuneesti henkilöautomaisuuteen, ja kaikki työkalumaisuus on siis toisin sanoen tiessään. Taso on runsaasti edellä myös T90 EV:tä. Materiaalit ovat laadukkaan tuntuisia ja sisäilme tyylikäs varsinkin kun otetaan huomioon se, että kyseessä on todellisuudessa monille ostajille työkalu. Kojelautaa hallitsee nykyaikaisesti kahden toisiinsa liitetyn näyttöruudun muodostama digikokonaisuus. Kaikki toiminnot eivät ole näyttöjen takana, mutta jos digitaalisuuden haluaa viedä nykyaikaisen pitkälle, ovat sekä Android Auto että Apple Carplay langattomasti peilattavissa. Korkeasta keskikonsolista löytyy myös kaksi kunnollista älypuhelintelakkaa. Jatketaanpa hinnastolla, jonka saralla on niin ikään mielenkiintoista kerrottavaa. Aina neliovista T60 MAX:ia tarjotaan kaksipaikkaisena pakettiautona 55 901 euroa ja viisipaikkaisena pakettiautona 72 447 euroa, joista jälkimmäisestä 25 621 euroa on pelkän autoveron osuus. Hintapyyntiä voisi verrata vaikkapa Toyota Hiluxiin, jonka alkaen-hinta 2-paikkaisena ja neliovisena Double Cabina on 2.4D Activen 52 156 euroa, mutta T60 MAX:ia vastaavaa tehoa ja varustelua vastaa oikeastaan vasta 66 565 euron 2.8D MHEV Invincible. 5-paikkaisena T60 MAX:in lähtötasoa parhaiten vastaava Hilux yli 200-hevosvoimaisella dieselautomaatilla ja hyvällä varustuksella maksaa jo 91 736 euroa, parikymmentä tonnia 5-paikkaista T60 MAX:ia enemmän. Erittäin huomionarvoista on myös hinnan asemoituminen Maxuksen omaan avolavapesueeseen nähden. Kyvykäs dieselneliveto on 5-paikkaisena suunnilleen samassa hintatasossa kuin takavetoinen sähkösisarensa, ja mainittu varteenotettavampi sähköavolava eTerron 9 löytyy hinnastosta kymmenisen tonnia korkeammalta. On todennäköistä, että näiden kahden erilaisen uutuusmallin kysyntä tulee jakautumaan pääpiirteissään niin, että T60 MAX saa eniten asiakkaista perinteisestä avolavasegmentistä, kun taas eTerron 9 houkuttelee todennäköisesti asiakkaita muista autosegmenteistä täyssähköiseen avolavaan. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan