1.7.2021

Geely kehittää metanoliautoja – kokeiluun takseissa

Geely kehittää metanoliautoja – Geely Vision Starburst

Geely kehittää metanoliautoja monen muun teknologian ohessa ja kokeilua ajetaan takseilla. Yhtiön johto ei kuitenkaan odota tältä projektilta liikoja.

Kiinassa tutkitaan jälleen yhtä polkua tulevaisuuden liikkumisen ratkaisuiden löytämiseksi. Kiinalainen autonvalmistajajätti Geely kehittää metanoliautoja sekä henkilöliikenteeseen että hyötyajoneuvoiksi ja nyt Geelyn valmistamilla metanolikäyttöisillä takseilla ajetaan jo kokeilujaksoa useammissa kaupungeissa. Asiasta uutisoi Automotive News Europe.

Sinällään itse metanolin käyttäminen auton polttoaineena ei ole mikään uusi keksintö. Puhdasta metanolia käytettiin esimerkiksi Indianapolis 500 -autokilpailuissa kilpa-autojen polttoaineena 40 vuoden ajan. Laaja-alainen käyttö tieliikenteessä on kuitenkin toinen asia.

Metanoli omaa korkean puristuskestävyyden ja lisäksi se palaa varsin puhtaasti. Etanoliin verrattuna valmistuksen etuina on mahdollisuus välttää ihmisravinnoksi sopivien kasvien käyttämistä. Etanolin tapaan kyseessä on luonnollinen ja luonnossa hajoava kemikaali, mutta näistä metanoli on ihmiselle huomattavasti myrkyllisempi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Geely kehittää metanoliautoja

Kiinalaisyhtiön johdon mukaan se aikoo jatkaa metanoliautojen kehitystyötä jatkossakin, vaikka he myöntävät yrityksen saattavan epäonnistua. Taksikokeilu on käynnissä Kiinan länsiosissa muutamissa valituissa kaupungeissa ja yhteistyöprojektissa on mukana muutama muukin metanoliautojen mahdollisuuksia tutkiva autonvalmistaja. Samalla Geely kehittää metanolikäyttöisiä hyötyajoneuvoja.

Geely, joka omistaa Volvon sekä lähes 10 prosentin osuuden Daimlerin osakekannasta, on investoinut myös islantilaiseen yritykseen (Carbon Recycling International) tuottaakseen metanolia hiilidioksidista. Tämä olisi tapa vähentää yhtiön hiilijalanjälkeä.

– Tutkimme jatkossakin metanoliteknologiaa ajoneuvokäytössä. Tietenkin tämä yritys saattaa lopulta epäonnistua, mutta toistaiseksi jatkamme sen parissa, kertoi yhtiön puhemies Li Shufu.

Onnistuessaan metanolipolttoaineen käyttö tukisi Kiinan energiariippumattomuutta, sillä maassa on runsaasti kivihiiltä metanolin tuottamiseen. Geelyn mukaan metanolikäyttöiset ajoneuvot olisivat perinteisiä bensiinikäyttöisiä vaihtoehtoja ympäristöystävällisempiä.

Eräs metanolikäytön haasteista, ainakin kylmillä alueilla, on kylmäkäynnistyvyys. Geely on ainakin toistaiseksi ratkaissut ongelman käyttämällä kylmäkäynnistykseen perinteistä bensiiniä.

Tätäkään teknologiaa ei suinkaan ehdoteta yksittäiseksi kaiken kattavaksi ratkaisuksi, vaan yhdeksi vaihtoehdoksi muiden rinnalle – hieman Toyotan tapaan vedyn suhteen. Geely kehittääkin metanolin rinnalla sähköautoja, hybridimalleja sekä vetykäyttöisiä hyötyajoneuvoja.

Kuvituskuva: Geely, Lähteet: Automotive News Europe, Danish Methanol Association

Luetuimmat