1.7.2021 Ajoneuvot Geely kehittää metanoliautoja – kokeiluun takseissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Geely kehittää metanoliautoja monen muun teknologian ohessa ja kokeilua ajetaan takseilla. Yhtiön johto ei kuitenkaan odota tältä projektilta liikoja. Kiinassa tutkitaan jälleen yhtä polkua tulevaisuuden liikkumisen ratkaisuiden löytämiseksi. Kiinalainen autonvalmistajajätti Geely kehittää metanoliautoja sekä henkilöliikenteeseen että hyötyajoneuvoiksi ja nyt Geelyn valmistamilla metanolikäyttöisillä takseilla ajetaan jo kokeilujaksoa useammissa kaupungeissa. Asiasta uutisoi Automotive News Europe. Sinällään itse metanolin käyttäminen auton polttoaineena ei ole mikään uusi keksintö. Puhdasta metanolia käytettiin esimerkiksi Indianapolis 500 -autokilpailuissa kilpa-autojen polttoaineena 40 vuoden ajan. Laaja-alainen käyttö tieliikenteessä on kuitenkin toinen asia. Metanoli omaa korkean puristuskestävyyden ja lisäksi se palaa varsin puhtaasti. Etanoliin verrattuna valmistuksen etuina on mahdollisuus välttää ihmisravinnoksi sopivien kasvien käyttämistä. Etanolin tapaan kyseessä on luonnollinen ja luonnossa hajoava kemikaali, mutta näistä metanoli on ihmiselle huomattavasti myrkyllisempi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Geely kehittää metanoliautoja Kiinalaisyhtiön johdon mukaan se aikoo jatkaa metanoliautojen kehitystyötä jatkossakin, vaikka he myöntävät yrityksen saattavan epäonnistua. Taksikokeilu on käynnissä Kiinan länsiosissa muutamissa valituissa kaupungeissa ja yhteistyöprojektissa on mukana muutama muukin metanoliautojen mahdollisuuksia tutkiva autonvalmistaja. Samalla Geely kehittää metanolikäyttöisiä hyötyajoneuvoja. Geely, joka omistaa Volvon sekä lähes 10 prosentin osuuden Daimlerin osakekannasta, on investoinut myös islantilaiseen yritykseen (Carbon Recycling International) tuottaakseen metanolia hiilidioksidista. Tämä olisi tapa vähentää yhtiön hiilijalanjälkeä. – Tutkimme jatkossakin metanoliteknologiaa ajoneuvokäytössä. Tietenkin tämä yritys saattaa lopulta epäonnistua, mutta toistaiseksi jatkamme sen parissa, kertoi yhtiön puhemies Li Shufu. Onnistuessaan metanolipolttoaineen käyttö tukisi Kiinan energiariippumattomuutta, sillä maassa on runsaasti kivihiiltä metanolin tuottamiseen. Geelyn mukaan metanolikäyttöiset ajoneuvot olisivat perinteisiä bensiinikäyttöisiä vaihtoehtoja ympäristöystävällisempiä. Eräs metanolikäytön haasteista, ainakin kylmillä alueilla, on kylmäkäynnistyvyys. Geely on ainakin toistaiseksi ratkaissut ongelman käyttämällä kylmäkäynnistykseen perinteistä bensiiniä. Tätäkään teknologiaa ei suinkaan ehdoteta yksittäiseksi kaiken kattavaksi ratkaisuksi, vaan yhdeksi vaihtoehdoksi muiden rinnalle – hieman Toyotan tapaan vedyn suhteen. Geely kehittääkin metanolin rinnalla sähköautoja, hybridimalleja sekä vetykäyttöisiä hyötyajoneuvoja. Kuvituskuva: Geely, Lähteet: Automotive News Europe, Danish Methanol Association Lue lisää Kaikki artikkelit 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa