1.7.2020

Geneven autonäyttely halutaan pitää vain ensiluokkaisena – ei järjestetä lainkaan vuonna 2021

Geneven autonäyttely 2018

Koronaviruspandemia antoi autonäyttelyille kylmää kyytiä ympäri maailman. Geneven autonäyttely peruttiin vain muutamaa päivää ennen sen tarkoitettua alkamista. Nyt järjestäjät ilmoittivat, ettei tapahtumaa tule ensi vuonnakaan, koska se halutaan pitää vain täysissä voimissa.

Koronaviruspandemia iski Eurooppaan tänä vuonna hieman ennen Geneven autonäyttelyä, ja tapahtuma peruttiin vain päiviä ennen kuin sen olisi pitänyt alkaa. Sittemmin moni Genevessä esiteltäväksi tarkoitettu malli debytoi kansalle internetin kautta.

Nyt perinteikkään autonäyttelyn järjestäjät ovat ilmoittaneet ettei tapahtumaa järjestetä myöskään vuonna 2021, uutisoi Automotive News Europe. Peruuntumisen syyksi kerrottiin autonvalmistajien kiinnostuksen puute ja koronaviruksen aiheuttama epävarmuus.

Geneva International Motor Show -säätiön järjestämässä kyselyssä enemmistö vastasi ettei luultavasti ole osallistumassa tapahtumaan vuonna 2021, ja haluaisivat tapahtuman järjestettävän ennemmin vuonna 2022. Vuoden 2022 näyttelyn järjestämistä ei ole vahvistettu.

Tapahtuman järjestäminen ensi vuonna ilman autonvalmistajien tukea olisi GIMS:in pääjohtaja Sandro Mesquitan mukaan voinut iskeä viimeisen naulan tapahtuman arkkuun.

– Jos peruuttaisimme tapahtuman jälleen ensi vuonna, se olisi meille katastrofi, joten meidän on otettava huomioon valmistajien mielipiteet. Ilman brändejä näyttelyä ei olisi, Mesquitan kommentoi.

– On tärkeää, että seuraava näyttely on hyvä, eikä pienennetty ja karsittu, Mesquitan lisää.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lainaehdot ei sopivat

GIMS -säätiön päätös loi ristiriitaa paikallisen Geneven viranomaisen kanssa. GIMS olisi saanut lainaa sillä ehdolla, että näyttely järjestetään vuonna 2021. Näyttely on Sveitsin suurin tapahtuma ja se tuottaa noin 200 miljoonaa frangia (n. 187 miljoonaa euroa) kaupungille.

GIMS-säätiö hylkäsi lainatarjouksen koska se katsoi ettei ehto tapahtuman järjestämisestä vuonna 2021 ole hyväksyttävä.

Sen sijaan säätiö ilmoitti päättäneensä myydä autonäyttelyn Palexpon konferenssikeskukselle Genevessä, joka on toimittanut tapahtumapaikan virkaa.

GIMS:in mukaan tavoitteena on löytää ratkaisu, joka varmistaa kansainvälisen autonäyttelyn säännöllisen järjestämisen Genevessä jatkossakin. Lainalla olisi ollut tarkoitus ainakin maksaa autonvalmistajien osallistumismaksuja takaisin, jotka oli maksettu tämän vuoden tapahtumaa varten.

Lähde: Automotive News Europe Kuvituskuva: Moottorin arkisto

Luetuimmat