10.6.2018

Hatunnosto perinteiselle urheiluautolle – Aston Martin V12 Vantage V600

Aston Martin V12 Vantage V600

Aston Martin on siirtymässä mallistossaan uuteen aikaan, mutta ensin on aika jättää osuvat jäähyväiset perinteille.

Autoteollisuus kehittyy koko ajan ja sen mukana tietysti myös autoluokat. Pääosaa näyttelevät nyt erilaiset sähkömoottorit, automaattivaihteistot, suuret kosketusnäytöt sekä autonominen ajaminen. Myös urheiluautot on vedetty kehitykseen mukaan – perinteiden ja tyylin kustannuksella. Onneksi Aston Martin näyttää ainakin arvostavansa tätä tyyliä, ja teki kunnianosoituksena viimeisen vedoksen legendaariselle VH-pohjarakenteelleen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tarina alkoi vuonna 2004

Muun muassa maailman arvostetuimmaksi automerkiksi valittu Aston Martin esitteli vuonna 2004 DB9:n. Malli saapui jatkoksi jo 1940-luvulla alkunsa saaneelle DB-malliperheelle. Samalla se esitteli uuden perusrakenteen, tyypiltään VH, jonka nimi tulee englanninkielen sanoista vertical ja horizontal. Lyhyesti sanottuna VH-rakenteen hieno idea on, että kun uloimmat korinosat eivät kuulu kiinteään korirakenteeseen, on malleja helppo muokata, eli esimerkiksi tehdä uusia malliversioita tietyn mallisarjan yhteyteen. Aston Martin onkin tullut tunnetuksi lukuisista ja taas lukuisista eri malliversioistaan ja erikoismalleistaan.

Aston Martin V12 Vantage V600

Yhteisestä nimestä huolimatta VH-perusrakenne on kuitenkin kehittynyt vuosien varrella, joten elinkaarensa aikana VH eteni aina neljänteen sukupolveen saakka.

VH-alustalle on liki 15 vuoden ajalla rakennettu lukuisia eri malleja, monilta osin legendaarisia sellaisia. Näitä ovat esimerkiksi juuri vuonna 2004 markkinoille tullut ”grand Tourer” DB9, jota valmistettiin coupéena sekä vuodesta 2005 avokattoisena, eli Aston-kielellä Volantena, lukuisina eri versioina aina vuoteen 2016, jolloin esiteltiin kokonaan uudelle rakenteelle pohjautunut DB11.

Vuonna 2007 pajalta tuli ulos jälleen kahdella korimallilla DBS V12, joka oli kireämpi versio sisarestaan DB9:stä. Vuonna 2010 tapahtui tehtaalla kummia, kun portista ajoi ulos DB9:n nielaissut Virage, tämä olikin ainoa VH-rakenteelle tehty neliovinen, nimeltään Rapide.

Seuraavana vuonna tämä ahmatti, eli Virage esiteltiin virallisesti, mutta Virage osoittautui hieman kehnoksi välimalliksi ja markkinointiharjoitukseksi DB9:n ja DBS:n välissä, ja tuotanto lopetettiinkin jo vuonna 2012.

Aston Martin V12 Vantage V600

Samana vuonna mallistoon saapui eräänlainen DBS:n korvaaja, toisen sukupolven Vanquish, jonka valmistus on jatkunut kuluvaan vuoteen asti koko ajan ’kiristyvinä’ versioina, viimeisimpänä 603-hevosvoimainen Vanquish S. Vuonna 2012 tuli myös lyhyt ’tähdenlento’ V12 Zagato. Tämä V12 Vantageen perustunut rata-aihio poikkesi myös ulkonäöllisesti eniten muista VH-Astoneista.

Malliston pienemmässä päässä tarina alkaa 2005, kun urheilumalli V8 Vantagen tuotanto alkoi. Se sai neljä vuotta myöhemmin jatkeekseen neljä lisäsylinteriä, eli V12 Vantagen. Nyt kun VH-sukupolvi on virallisesti poistumassa uusien mallien edestä, päätti Aston todella kunnioittaa perinteitä, ja esitteli tälle vuodelle V12 Vantage V600 -erikoismallin.

Toisen sukupolven V600 on aito urheiluauto

V12 Vantage V600 on todella toisen sukupolven edustaja, sillä ensimmäisenä tuota nimeä kantoi vuonna 1998 V8 Vantage V600.

Aston Martin V12 Vantage V600

Minkälainen on sitten aito urheiluauto? Siitä on tietysti esitetty monenlaisia mielipiteitä, mutta yleensä sellaisen ajatellaan olevan kaksipaikkainen, takavetoinen, matalakorinen auto, jossa on hyvä teho-painosuhde ja manuaalivaihteisto. Likimain tällainen on V600.

Aston Martin Vantage -malleissa on aina luotettu vahvasti käsityön suureen voimaan. Luonnollisesti robotit eivät ole myöskään tätä 14 kappaleen erikoiserää pilanneet valmistaneet. Kori koostuu pääosin hiilikuidusta, ja ”tavalliseen” V12 Vantageen verrattuna uutta ovat helmat, maski ja konepelti, jotka vastaavat entistä paremmin konepellin alla pyörivää voimanlähdettä. Erikoismalli on ulkoisesti tyylikkään tummanpuhuva.

Voimalinja voisi olla vaikka vuodelta 1968 – tosin sillä erotuksella, että moottorista irtoaa 200–300 hevosvoimaa enemmän tehoa ja vaihdelaatikosta löytyy 2–3 lisävaihdetta. Muuten voimalinja vapaastihengittävine moottoreineen ja manuaalivaihteistoineen noudattelee hyväksi havaittua reseptiä. V600:n 6-litrainen V12 antaa kahdenkymmenen vuoden takaisen mallin tavoin 600 hevosvoimaa. Jatkeena olevassa käsivaihteistossa on seitsemän vaihdetta. Nautittavasta kyydistä vastaa säädettävä erillisjousitus.

V600-erikoiserä valmistetaan kahtena versiona, seitsemän kovakattoisena ja seitsemän avomallisena.

Aston Martin V12 Vantage V600

Sisätiloissa jatkuu sekä käsityö, hiilikuitu että tummat värivalinnat. Hiilikuidun rinnalla kojelaudan materiaaliksi on tullut anodisoitu alumiini ja ultrakevyissä istuimissa on uusi käsin ommeltu tikkauskuvio. Vanhoihin Vantage-malleihin verrattuna uuden ilmeen on saanut myös keskikonsoli.

V12 Vantage V600 paketoi maailman arvostetuimman automerkin erään aikakauden hienolla tavalla. Vanhojen mallien viimeiset hurraat nähdään tämän vuoden kolmannellä neljänneksellä. VH-rakenteen tilalle tulee DB11-mallin johdolla uudella alumiinirakenteella ja saksalaisella Mercedes-AMG -yhteistyöllä uusi sukupolvi. Uusi Vantage-malli taasen tulnee tuotantoon 2019.

Katsotaan 20 vuoden kuluttua uudelleen, millainen mahtaa olla kolmannen sukupolven Vantage V600.

Teksti: Benjamin Helander Lähde ja kuvat: Aston Martin

Lue myös:

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat