25.1.2021

Käytetyt erikoisuudet – Opel Manta B

Opel Manta B - Tori.fi

Opel Manta B on tuttu 80-luvun tuning-piireistä ja sille pyhitetystä saksalaiselokuvasta. Myynnissä on haluttu GSi.

Opel Manta B jatkoi jo vuonna 1970 esitellyn alkuperäisen coupé-mallin taivalta. Tuo tänä päivänä loogisesti nimellä Opel Manta A tunnettu sukupolvi onkin jo esiintynyt Käytetyt erikoisuudet -juttusarjassa. Tällä kertaa on 80-luvun tuning-piireistä ja saksalaisesta "Manta, Manta” -elokuvasta tutun seuraajan aika. 

Opel Manta A korvattiin viiden vuoden tuotannon jälkeen. Selvästi kasvanut Opel Manta B oli valmis elokuussa 1975 ja kyseessä oli edeltäjänsä tapaan Asconan perustalle rakennettu coupé. Alkuun moottorivalikoima ulottui 55-hevosvoimaisesta 1,2-litraisesta 105-hevosvoimaiseen 1,9-litraiseen. 

Opel Manta B - Tori.fi
Kesästä 1987 eteenpäin tilattavissa oli käytännössä enää vain 110-hevosvoimaisella 2,0-litraisella moottorilla varustettu Manta GSi.

Näistä viimeksi mainittu, kaikkein tehokkain moottori, kuului mallitarkenteelle GT/E. Sen tunnisti myös ulkoisesti muun muassa keulan ilmanohjaimesta ja mattamustaksi maalatusta konepellistä. Sporttisuutta oli haettu sekä jousituksen että ohjauspyörän ja lisämittariston saralla.

Moottorivalikoimaa, varustelua ja mallistoakin päiviteltiin matkan aikana ja Opel Manta B säilyikin pitkään tuotannossa. Kesästä 1987 eteenpäin tilattavissa oli käytännössä enää vain Opel Manta GSi sen 110-hevosvoimaisella 2,0-litraisella moottorilla, jonka tosin sai halutessaan myös katalysaattorilla. Tuotanto päättyi 1988 ja mallinimi jäi ainakin toistaiseksi historiaan yli miljoonan valmistetun autoyksilön jälkeen.

Opel Manta B - Tori.fi
Viikon Käytetty erikoisuus, Opel Manta B, on vuosimallin 1986 GSi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Käytetty erikoisuus – Opel Manta B

Myytävä Opel Manta B ei olekaan mikä tahansa Manta, vaan loppupään 2,0-litraisella moottorilla varustettu GSi. Vuosimalli on 1986 ja mittarilukemaksi on merkitty varsin hulppea 354 230 kilometriä. Yksilö kerrotaan katsastetun menestyksekkäästi 22.12.2020.

Opel Manta 2,0 GSi -moottori - Tori.fi
Nelisylinterinen 2,0-litrainen moottori tarjoilee tehtaan asussa 110-hevosvoimaa.

Moottorina on tuo 2,0-litrainen nelisylinterinen, jonka huipputeho on noin 110-hevosvoimaa. Boschin polttoaineensuihkutusjärjestelmällä varustetun moottorin huippuvääntö on 159 newtonmetriä.

Voima välitetään taka-akselille, josta löytyy myös, kansankielellä lukkoperänä tunnettava,  tasauspyörästön luistonrajoitin. Tuon sekä vaihteiston nesteet kerrotaan vaihdetun hiljattain kaikkien muiden nesteiden mukana. Myös takajarrut on uusittu.

Punaiset “Manta GSi” -teippaukset pomppaavat silmille muuten kokomustasta ulkokuoresta ja myös Opelin keulamerkki on värjätty samaan punaisen sävyyn. Myös näyttävät metallihopeansävyyn maalatut kevytmetallivanteet erottuvat mustasta.

Opel Manta B - Tori.fi
Recaron punamustat penkit ovat sisätilojen vetonaula.

Sisätilojen puolella silmä kiinnittyy välittömästi yhteen asiaan. Komeat Recaron valmistamat istuimet on verhoiltu mustin sivuin ja punaisella keskiosalla. Värit toistavat ulkokuoren teemaa. 

Myynti-ilmoitus lupailee auton olevan hienossa kunnossa, joskaan ei virheetön. Näillä kilometreillä jälkimmäistä ei varmasti kukaan kuvittelisikaan. Alusta on ilmoituksen mukaan hitsattu ja tämän jälkeen massattu.

Opel Manta B - Tori.fi
Autossa on myynti-ilmoituksen mukaan potentiaalia myös museorekisteröintiin.

Auton kerrotaan toimivan ja olevan myös museorekisteröitävissä “helposti”. Myös huoltohistorian kerrotaan olevan kunnossa ja jopa alkuperäisen huoltokirjan löytyvän. 

Teksti: Henri Posa, Kuvat: tori.fi 

Luetuimmat