29.5.2021 Ajoneuvot Koeajo: BMW iX3 – baijerilaisten toinen sähköauto on huomattavasti ensimmäistä tavallisempi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ennätti kulua lähes kymmenen vuotta i3:n esittelystä, kun BMW palasi sähköautojen pariin. BMW iX3 huokuukin myöhässä tehtyjen kotitehtävien tunnetta. Hyvää: kulutus, tavallisuus. Huonoa: ajettavuus, kunnianhimottomuus. On vaikea uskoa, että BMW iX3 on vasta toinen baijerilaisten rakentama täyssähköauto. Konseptina vuonna 2011 esitelty ja jo 2013 tuotantoon päätynyt BMW i3 toimi pitkään sinivalkoisen merkin tulevaisuuden lähettiläänä, mutta nyt automaailman sähköistymisessä ollaan yleisesti edetty erikoismalleista perusmallien sähköistämiseen. Vielä nytkin ihmetyttää, että autot julkaistiin tässä järjestyksessä. BMW i3 toi hiilikuidun sarjatuotantokoriin, toteutti takaovet kaapparimallisina ja raikasti sisustaa uusilla muodoilla sekä materiaaleilla. BMW iX3 sen sijaan on tasaisen tuttu X3, mutta isolla akulla ja takavedolla varustettuna. Ulkoisesti sähköversion erottaa mystisistä i-kiduksista, peitetystä munuaismaskista ja aerodynaamisemmista vanteista, joilla tavoitellaan 10 kilometrin lisämatkaa akullista kohti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kiinasta käsin BMW iX3:n syntyyn on vaikuttanut omalta osaltaan Kiina, ja malli tehdäänkin Dadongin tehtaalla Kiinan koillisosassa. Taka-akselille sijoitettu sähkömoottori on BMW:n omassa kirjanpidossa viidennen sukupolven suunnittelua, mikä tarkoittaa vapautta harvinaisista maametalleista. Uusi moottorin, voimansiirron ja elektroniikan yhdistävä voimayksikkö on myös kustannustehokkaampi. Moottori nipistää hiukan takatiloista, mutta keulalla ei ole myöskään tavaratilaa. Lattiaan sijoitetun akun koko on 80 kilowattituntia, minkä ansiosta iX3 on saanut 460 kilometrin toimintamatkan yhdistetyllä WLTP-syklillä mitattuna. Pikalatauksen huipputeho on 150 kW, joten 0–80 prosentin lataus sujuu noin 35 minuutissa. Type 2 -lataus hoituu kolmivaiheisesti 11 kW:n teholla, joten parhaimmillaan akun saa täyteen kahdeksassa tunnissa. Koeajoaikana auto osoitti ainakin kehäteiden ja valtaväylien vaeltajana pysyttelevänsä WLTP-kulutuksen tuntumassa, joten myös akullisella saavutettava kilometrimäärä pysyi komeasti 400:n paremmalla puolella. Lämpöpumppu auttaa energiatehokkuudessa. Muuten lötkö X3 Pitkäliikkeinen kaasupoljin saa iX3:n tuntumaan aluksi uneliaalta, mutta voimakkaampi painallus herättää 210 kilowatin voimavarat. Tuolloin tulee kiusallisesti ilmi, että alustainsinööreillä ei ole ollut paras päivä painavan katumaasturin ajo-ominaisuuksia säädettäessä. Adaptiivinen M-alusta on töyssyissä pintanapakka ja horjahtelee epämääräisesti kiihdytettäessä, eikä ohjauksella ole mitään tietoa auton tekemisistä. Jarrutuntumassa ei sinänsä ole valittamista, mutta BMW:n lataushybrideistä tuttu kamerapohjainen mukautuva energian talteenotto tekee jokaisesta moottorijarrutuksesta jännittävästi nykivän kokemuksen. Kiinteä asetus on suositeltavampi vaihtoehto. Muuten iX3 on juuri niin kuin X3, mikä on varmasti myös merkin nykyomistajille plussaa. Muutamat valikkoratkaisut ovat huonontuneet, mutta iDrive pitää vielä pintansa markkinoiden selkeimpien tietoviihdejärjestelmien joukossa. Digimittaristo ei edelleenkään tarjoa merkittävää muokattavuutta. Edistyksellisen BMW i3:n jälkeen tämä kaikki tuntuu harmittavan välttävältä – aivan kuin iX3 olisi koottu “tämä riittää” -mentaliteetilla. Vuoden 2013 visio 2020-luvusta oli paljon toteutunutta jännittävämpi. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen BMW iX3 Charged Plus Hinta alkaen 75 882 € Koeajetun auton hinta varusteineen 78 406 € Moottori Sähköauto takaveto. Teho 210 kW (286 hv) Akku Akuston energiasisältö teoreettinen/käytössä oleva: 80,0 / 74,0 kWh. Lataus: Type 2 11 kW (3 x 16A, 1 x 32A), CCS 150 kW. Toimintamatka 460 km Kiihtyvyys 0–100 km/h 6,8 s Huippunopeus 180 km/h Mitat pituus 4734 mm, leveys 1891 mm, korkeus 1668 mm, akseliväli 2864 mm Vetokyky jarrullinen/ jarruton 750 / 750 kg Euro NCAP 5 tähteä Takuu 2 vuotta, ajoakku 8 vuotta / 160 000 km Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Koeajo Koeajo: Jeep Avenger– asennepäivityksellä pidemmälle 24.7.2026 Sähköpyörät Raymon Ravor Pro -sähkömaastopyörän hyvin sykkivä sydän löytyy Yamahan uudesta moottorista 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 23.7.2026 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz C-sarja – uutuus esillä Porvoon mitalla 22.7.2026 Koeajo Suzukin ensimmäinen sähköauto jää hieman piippuun – eVitara on parhaimmillaankin ihan kiva 20.7.2026 Koeajo Koeajo: BYD Atto 2 – paljon järkeä, vähemmän tunnetta 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 19.7.2026 Koeajo Koeajo: Jeep Compass 4xe paketoi ison akun ja nelivedon maastomerkin lumoon Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan