30.10.2023

Koeajo: Chevrolet Suburban 6.2l V8 AWD High Country – siinä on kaikki, ja vielä älyttömän iso koko kaupan päälle!

Chevrolet Suburban High Country on V8:lla varustettu ylellinen seitsenpaikkainen vankkuri, jossa on ihan kaikki ja vielä kaupan päälle iso koko. Hyvää: Tilat, varustelu, looginen infotainment, vetokyky, neliveto. Huonoa: Polttoaineen kulutus, iso koko parkkipaikoilla, tunnoton ohjaus ja alusta.

Chevrolet Suburban on Suomessa tuttu television ja suoratoistopalveluiden agenttisarjoista, sillä se on FBI- ja CIA-agenttien tavanomainen työauto. Samoin Suburban on ollut tuttu näky autosaattueesta, kun esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti on käynyt Suomessa vierailuilla.

Ja kyllä presidentin palveluskunnan ja muidenkin Suburbania käyttävien kelpaa, vaikka agenttienkin tehdä vähän pidempää kyttäyskeikkaa. Suburbanin lähes kuusi metriä pitkä kori kätkee sisälleen tummennettujen lasien taakse hulpeat tilat.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Isolla koolla puolensa

Iso koko on Suburbanin tapauksessa sekä hyvä että huono asia. Suburbanissa on huipputilat seitsemälle henkilölle ja tämän lisäksi matkustustilojen taakse jää valtavan kokoinen tavaratila. Mutta kun autolla on pituutta runsas 5,7 metriä ja leveyttäkin yli kaksi metriä, se on parkkipaikkapyörittelyyn iso. Tavalliset parkkiruudut ovat Suburbanille ahtaat ja tiukoissa käännöksissä tekee tiukkaa.

Koska auto on iso, kuljettajaa avustaa tarvittaessa 360-kamerat, joiden avulla auton näkee hyvin joka puolelta. Muutenkin kuljettajan olosuhteet ovat leppoisat, kaikki tarvittava on kuljettajan paikalla myös hyvin saatavilla. Suburbanin ohjaus ei ole mairitteleva, se on periamerikkalaiseen tapaan tunnoton ja vasteeton, mutta siihenkin tottuu. Vaikka kuljettajalla on leppoisaa, myöskään ajotuntuma Suburbanissa ei ole mitenkään mairitteleva juuri kevyen ja tunnottoman ohjauksen, mutta myös pehmeän alustan vuoksi.

Suburban ei itse asiassa ajossa tunnukaan niin isolta kuin mitä se oikeasti on. Kuljettajan paikalla viihtyy, vaikka auton ajotuntuma ei ole paras mahdollinen. Korkealta näkee hyvin joka puolelle, Suburbanin infotainment on helppo ja looginen käyttää – ja vielä Suomen kielelle käännettynä. Tietoviihdejärjestelmä Suburbanissa on Google-pohjainen.

Osa sylintereistä lepää välillä

Varustelu Suburbanin High Country -versiossa on huippuluokkaa. Malliston yläpäähän sijoittuvaan High Country -varusteluun kuuluu oikeastaan kaikki tarpeellinen, ylellinen ja vähän enemmänkin ja sen lisäksi Suburbanin luksuksen kruunaa luksus-tilat. High Countryssä lähes kaikki varusteet tulevat vakiona. Takamatkustajia hemmotellaan muun muassa etuistuimen selkänojiin integroiduilla näytöillä.

Entä suorituskyky ja siihen liittyvät ominaisuudet? Nehän on amerikanraudassa menohaluja uhkuvat, keulalla hörisee 6,2-litrainen V8. Se vie isoa ja painavaa autoa kiivaasti, mutta vastapuolena tälle on tietysti runsas polttoaineen kulutus. Chevyn Ecotec-moottorissa on sylinterien lepuutus, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että polttoainetta pitäisi kulua vähemmän, kun kevyellä kuormalla kahdeksasta sylinteristä vain osa työskentelee.

Kuitenkin paino sanalla pitäisi, sillä polttoainetta Suburbanilla kuluu joka tapauksessa paljon, vaikka sylinterit lepäisivätkin välillä. Auton suuri paino sekä iso otsapinta-ala ja korkeahko ilmanvastuskerroin tekevät siitä janoisen.

Chevrolet on päivittänyt Suburbanin nykymallin juuri isommalle 6,2-litraiselle moottorille, aiemmin Suburbanin keulalla oli 5,3-litrainen V8, joten auton teho myös nousi. Nyt tehoa on 420-hevosvoimaa, aiemmin vajaa 80 vähemmän. Vaikea sanoa, oliko tällä muutoksella polttoaineen kulutukseen mitään merkitystä mutta ainakin siihen, että nyt Suburban liikahtaa varsin livakasti. Kaasun kun painaa pohjaan, V8 ärjäisee, mutta se myös liikuttaa isoa autoa vikkelään. Suburbanilla pystyisi helposti saamaan takarenkaat polttamaan kumia.

Peräti 10 vaihdetta

Chevyn päivitetty V8-moottori on yhdistetty 10-pykäläiseen automaattivaihteistoon, joka on GM:n ja Fordin yhteistyönä syntynyt vaihteisto. Samaa vaihteistoa käytetään muun muassa Ford Explorerissa. Vaihteisto hoitaa hommansa äärimmäisen hyvin ja tasaisesti. Vaihteistoa käytetään kojelaudassa olevista napeista, joita nostetaan, eikä paineta. Tämä eliminoi sen, että esimerkiksi vauhdissa ei laittaisi peruutusvaihdetta vahingossa päälle kojelaudan kytkimiä sorkkiessaan.

Moottorin suuri suorituskyky tarjoaa autolle myös valtavan kyvyn kuljettaa sekä tarvittaessa vetää painavaa kuormaa. Suburbanin perään voi kytkeä myös yli 3 000 kiloa jarrullista vetomassaa. Suburban on tarkoitettu nimenomaan vaunun vetämiseen ja tekniikka siihenkin on hyvin edistynyttä, auto auttaa kuljettajaa muun muassa kameranäkymällä vaunun kiinnityksessä, mutta myös siinä, että se tarkkailee vaunun ”pimeämpää” eli oikeaa puolta.

Suburbanin vahvuus on äärimmäinen mukavuus. Ei pelkästään hyvän varustelun näkökulmasta, vaan siitä näkökulmasta, että auton kulku on äärimmäisen pehmeää. Jos Suburbanin valitsee ajokikseen, auto kannattaa ehdottomasti ottaa lisävarusteisella ilmajousituksella, koska se tekee siitä juuri mukavan. Ilma-alustalla auton korkeutta voi myös säätää 100 millimetriä.

Suburban hyvin varusteltuna, myös lisävarusteisella ilmajousituksella maksaa kuorma-autoksi rekisteröitynä noin 125 000 euroa. Jokainen Suomessa myytävä Suburban-yksilö hinnoitellaan käytännössä erikseen, eikä varsinaista hinnastoa, josta esimerkiksi malliston alkaen hinta selviäisi, ole käytännössä olemassa, koska autoja myydään niin vähän.

Kevytkuorma-autoksi rekisteröitynä auton hinnasta kuitenkin häviää autovero. Jos Suburbanin haluaisi rekisteröidä Suomessa henkilöautoksi, 125 000 euron hintaan tulisi päälle autovero, joka voi olla käytännössä mitä tahansa 50–100 prosentin välillä, koska verrokkeja Suomesta ei taida henkilöautoksi rekisteröitynä juurikaan löytyä.

Teksti ja kuvat: Manu Tuppurainen

Chevrolet Suburban 6.2l V8 AWD High Country
POLTTOMOOTTORI, neliveto
8-syl. bensiinimoottori 6 162 cm 3
10-v. automaattivaihteisto
313 kW (420 hv), 623 Nm
WLTP-kulutus 16,7 l/100km
CO 2 -päästöt 398 g/km
Suorituskyky 0–100 km/h 6,4 s
huippunopeus 245 km/h
Mitat
Pituus 5 733 mm
Leveys 2 060 mm
Korkeus 1 923 mm
Akseliväli 3 406 mm
Tavaratila 1 175–4 097 l
Omamassa 2 729 kg
perävaunu 3 357 / 750 kg
Euro NCAP ei testattu
Takuu 3 v / 200 000 km
Hinta alkaen, ei tiedossa
koeajoauto 124 900 €

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat