Ajoneuvot | Koeajo | 27.6.2020

Koeajo: Mercedes-Benz GLB 200 d:ssä maailmaa katsotaan korkealta, eivätkä nurkat ahdista

Mercedes-Benz GLB:ssä on jotain kovin tuttua. Autohan muistuttaa erehdyttävästi muutama vuosi sitten tuotannossa ollutta GLK-katumaasturia, joka erottui persoonallisen kulmikkailla muodoillaan paitsi kilpailijoistaan, myös oman valmistajansa katumaastureista.

Sama pätee uuteen GLB:hen. Muodot ovat toki pyöristetyt mutta silti kantikkaat, ja etenkin tavallista pystympi keula sekä takalasi herättävät nykyautoksi huomion. Ero viereen parkkeerattuun, sämpylämäiseen ja viistoperäiseen GLA-pikkuveljeen on huomattava, vaikka mallit ovat pohjimmiltaan samaa maata.

Todellisen maasturimainen

Myös tunnelma ratin takana on poikkeuksellisen maasturimainen – ehdottomasti hyvässä mielessä. GLB:ssä istutaan hyvin korkealla, vaikka istuimen olisi säätänyt ala-asentoonsa, ja menoa säestää tietynlainen, selittämätön jyhkeys.

Hän, joka on venyttänyt GLK:nsa vaihtoa, löytää siis hieman suuremmasta GLB:stä varmasti sielunsukulaisuuden – kunhan hyväksyy sen, että auto pohjautuu Mercedeksen pienimpään perusrakennekategoriaan. Päällimmäisenä perimän paljastaa rengasmelu, joka kantautuu kevätkarkealla tiellä lävitse, eikä dieselmoottorikaan aivan äänettömin kiihdytyksissä ole. Pientä sanomista laatuvaikutelmaan tuovat myös terävimpien töyssyjen aiheuttamat lievät rämähdykset.

Positiiviset asiat puskevat kuitenkin päällimmäiseksi. Esimerkiksi ohjauksessa on ihailtavaa luonnollisuutta, ja ratti jopa vähäsen vetelee tienpinnan epätasaisuuksien mukaan – turhaa vaimennusta ei siis ole harrastettu. Tuntoa ohjauksesta löytyy myös kadunkulmista aina moottoritienopeuksiin asti.

Korkeasta istuma-asennosta huolimatta GLB:n korin liikkeet tuntuvat pysyvän aisoissa, eikä kallistelu ole mutkatielläkään epämiellyttävän voimakasta. Sulavaa etenemistä häiritsee oikeastaan vain moottori-vaihteistoyhdistelmä, joka viivyttelee risteyksistä kiivaasti lähdettäessä kiusallisen pitkään.

Samaa verkkaisuutta vedon voimaantumisessa voi havaita myös pysäköintitilanteissa: alkuun auto ei tunnu lähtevän ollenkaan, sitten tuleekin jo varsinainen hyöky, kun kaasun on ehtinyt painaa liian syvälle. Muuten kahdeksanvaihteinen kaksoiskytkinvaihteisto – muun tyyppistä laatikkoa GLB:hen ei nykytapaan saakaan – vaihtaa erittäin tasaisesti.

Tilaa kontissa ja takapenkillä

Kuten ensikoeajossa raportoimme, GLB on mersulta oiva yhdistelmä katumaasturin ja tila-auton parhaita puolia, eikä näkökulmaa ollut kotimaankaan koeajon myötä syytä muuttaa.

Tavaratilassa on kaikki kunnossa: kahteen tasoon asettuva välipohja, kolmessa osassa kaatuva selkänoja sekä todella ylös aukeava takaluukku tekevät lastaamisesta vaivatonta. Pysty perä auttaa etenkin silloin, kun kontti kuormataan kattoon asti täyteen – ja matkustamon ja tavaratilan väliin saa reilulla 200 eurolla suojaverkonkin.

Takamatkustamossa asiat ovat vieläkin paremmalla mallilla. Vaikka GLB ei ole kovin lyhyt auto – onhan kokonaispituutta sentään reilut 4,6 metriä – muotoilu saa korin näyttämään todellista pienemmältä.

Siksi taakse istuva hämmästyy: 190-senttisen etumatkustajan taakse mahtuu toinen samanmittainen, ja polvitilaa jää vielä useita senttejä ylikin. Siinä ei edes kovamuovinen etuistuimen selkänojan taustalevy haittaa. Pääntilaa riittää puolestaan vaikka hatun pitämiseen. Reisituki on ainoa tavanomainen seikka, eli edustaa lähinnä olematonta nykytyyliä. Vastineeksi penkin pituussuuntaiset säädöt sekä selkänojien kaltevuuden säädöt ovat vakiovarusteena.

Lisävarusteinen kolmas penkkirivi – jota koeajoautossa ei ollut – tekee GLB:stä luokassaan todellisen erikoisuuden, ja tuo helpotusta lasten kuljetustalkoisiin. Kuudes ja seitsemäs istuinpaikka, jotka on mitoitettu enintään 168-senttisille matkustajille, kustantavat noin tuhat euroa. Tarkan pituusrajan vaatii EU-lainsäädäntö, ja se perustuu törmäystesteihin. Seitsenpaikkaisuuden viemä tila aiheuttaa samalla sen, ettei GLB:tä nähdä lainkaan ladattavana hybridinä.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus