6.2.2017

Maistiainen: Volvo V90 Cross Country – murtsikkaa matalampana

Volvo V90 Cross Country

Uusi Volvo V90 Cross Country on kantikkaisiin edeltäjiinsä verrattuna kuin kilpahiihtäjä laskuasennossa. Käytännöllisyyttä ei silti ole unohdettu.

Kun uuden sukupolven Volvo V90 näki päivänvalon vuosi sitten, heräsi kysymys, miten kartanoauton aiempaa linjakkaampi silhuetti istuisi tulevaan Volvo V90 Cross Country -versioon. Korotetun maastopainoksen saapumista kun eivät valmistajan edustajat kiistäneet, vaikka ovatkin aina olleet melko vaitonaisia vielä esittelemättömien malliensa suhteen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lajilleen tyypillinen

Nyt kun Moottori kävi tutustumassa uutuuteen Ruotsissa, voimme kertoa, että autosta välittyvä vaikutelma on luonnossa aivan samankaltainen kuin ensimmäisissä valokuvissa.

V90:n matala ikkunalinja yhdistettynä jyhkeään Cross Country -alustaan näyttää ensin hassunkuriselta, sitten persoonalliselta ja lopulta jopa tyylikkäältä. Tämän autoluokan pääpointti eli katumaastureita menevämpi ulkomuoto ainakin toteutuu – kuten myös farmarikorin tuomien etujen yhdistäminen kohtuulliseen maastokelpoisuuteen.

Volvo V90 Cross Country

Ja jos keskitytään pelkästään auton alla oleviin asioihin, yhtymäkohtia edeltäviin V70 Cross Country -malleihin löytyy runsaasti. Samankaltaisuudet lähtevät jo näille autoille perinteisistä puskureiden alaosien, lokasuojien kaarien ja kylkien helmojen paksuista muovikoristeista.

Tieltä pois -aineksia löytyy ominaisuuksienkin puolesta. V90 Cross Countryn 21 senttimetrin maavara on noin 6 cm suurempi kuin tavallisessa V90:ssä. Jyrkkien laskujen helpottamiseksi murtomaamalliin on lisätty alamäkihidastin, ja valikoista löytyy myös XC90-katumaasturista tuttu offroad-tila pehmeissä paikoissa möyrintää varten.

Odotetun jämäkkä

Myöskään Åreen johtanut koeajoreitti ei paljastanut mitään yllättävää.

Vaikka auton pohjan ja maaperän välinen suurempi tila riittää mökkitien kivien ylitykseen ilman ylimääräistä kiemurtelua, korkeampi alusta ei maantieajossa tunnu kuin korkeintaan ylimääräisenä, osittain mielikuvamaisena tukevuutena.

Perus-90-sarjan Volvoista tuttu alustan ylimääräinen jämäkkyys vaikuttaa silti olevan Cross Countryssakin läsnä, mutta lopullisen arvioinnin täytyy jälleen kerran odottaa koto-Suomea ja sen tutumpia teitä.

Volvo V90 Cross Country

Matkustamo mukavine istuimineen, kosketusnäyttöineen ja toimivine yksityiskohtineen on samanlainen kuin muissakin V90-malleissa, joitakin verhoilun yksityiskohtia lukuun ottamatta. Myöskään tavaratilassa tai sen muunneltavuudessa ei ole eroa.

Helpompi valita

Kaikki V90 Cross Countryt ovat nelivetoisia ja automaattivaihteisia, ja konepellin alta löytyy Volvon tapaan aina kaksilitraisia nelisylinterisiä moottoreita – tosin hieman rajoitetumpana kattauksena kuin tavallisessa V90:ssä.

Volvo V90 Cross Country

Edullisin eli D3 on jätetty pois eikä T8-hybridinkään tuotantoon tulemisesta ole vielä tehty päätöstä, joten murtsikkaa pääsee tällä hetkellä harrastamaan T5- ja T6-bensakoneilla (254 ja 320 hv) sekä D4- ja D5-dieseleillä (190 ja 235 hv).

V90 Cross Countryn Business-hinnasto alkaa D4-mallin 60 524 eurosta; lisähintaa vastaavasti moottoroituun nelivetoiseen automaatti-V90:een muodostuu melko tasan 4 000 euroa.

Volvo V90 Cross Country

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Volvo

Luetuimmat