9.4.2020

Mercedes herättelee pian moottoritehtaita Saksassa, BMW jatkaa taukoa kuun loppuun

Mercedes herättelee pian moottoritehtaita Saksassa

Mercedes-Benzin emoyhtiö Daimler on ilmoittanut, että se käynnistää tuotantoaan ensimmäisillä saksalaistehtailla huhtikuun puolivälin jälkeen. Kilpakumppani BMW ilmoitti palaavansa asiaan vasta kuun lopussa.

Daimler arvioi keskiviikkona, että se pystyy käynnistämään Mercedes-Benzien tuotantolaitoksia jo lähiaikoina. Ensimmäisenä saksalaisyhtiö on käynnistämässä voimalinjalaitoksia. Moottoritehtaiden ja Kamenzin akkutehtaan tuotannon odotetaan käynnistyvän jo 20. huhtikuuta alkaen.

Myös Daimlerin raskaiden kuorma-autojen ja bussien tuotanto jatkunee 20. huhtikuun aikoihin.

Moottori- ja akkutehtaiden jälkeen vuorossa ovat Sindelfingenin (E-sarja, S-sarja) ja Bremenin (C-sarja, GLC, EQC) autotehtaiden tuotannon käynnistykset. Samaan aikaan jatketaan myös Mercedeksen pakettiautojen valmistamista. Yhtiö arvioi, että tehtaiden käynnistyminen voi kuitenkin viivästyä 27. huhtikuuta asti.

– Portaittaisen käynnistyksen aikana nämä laitokset aloittavat yhden työvuoron tahdilla, Daimlerilta linjattiin.

Suurin osa Daimlerin hallinnollisesta ja tuotannollisesta työvoimasta jatkaa lyhennetyllä työviikolla 30. huhtikuuta saakka.

Kiinassa on palattu Daimlerin mukaan lähes normaaliin myyntitahtiin maaliskuussa ja kysyntä on vahvaa Kiinan lisäksi myös Etelä-Koreassa. Pekingissä sijaitseva Daimlerin tuotantolaitos työskentelee jo kahdessa vuorossa. Koronaviruspandemiasta huolimatta myös Yhdysvaltojen automarkkinat ovat pysyneet toistaiseksi verrattain vakaina.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

BMW jatkaa taukoa huhtikuun loppuun

BMW puolestaan kertoi maanantaina, että se jatkaa tuotantolaitostensa taukoa huhtikuun loppuun asti.

Baijerilaisyhtiö käyttää ajan kuitenkin hyödyksi osallistumalla suojavälinetalkoisiin. Yhtiön luovutti 150 000 hengityssuojainta ja miljoona kertakäyttökäsinettä viranomaisille tällä viikolla.

Tavoitteena on luovuttaa kahden viikon kuluessa vielä miljoona hengityssuojainta viranomaisille, sekä huolehtia maskien tuotannosta myös omien työntekijöiden käyttöön. Toimitusjohtaja Oliver Zipse arvioi, että BMW pystyy valmistamaan maskeja satojentuhansien päivätahdilla.

Aiemmin tällä viikolla Volkswagenin markkinointipäällikkö Jürgen Stackmann kertoi, että VW uskoo ja toivoo normaaliin kesään. Tuotantokatkokset maksavat saksalaiskonsernille noin kaksi miljardia euroa viikossa.

Lähteet: Daimler, Automotive News, Reuters Kuvat: Daimler

Luetuimmat