13.9.2017

Merkki menneisyydestä lähitulevaisuuden parissa: Borgward BXi7

Borgward BXi7

Perinteinen saksalaismerkki Borgward hakee edelleen uutta tulemistaan – tällä kertaa sähkökonseptin voimin.

Muutama vuosi sitten paluun automarkkinoille tehnyt Borgward esitteli ensimmäistä kertaa Euroopassa BX7-katumaasturinsa sähkökonseptia. Vuonna 2015 todenteolla palannut Borgward on jännittävä yhdistelmä suvussa pysynyttä nimeä, saksalaista suunnittelua ja kiinalaisen Fotonin sarjatuotantokapasiteettia. Yli 50 vuotta tauolla ollut automerkki ja kiinalaiset taustavoimat sähköisen katumaasturin parissa, mikäpä voisi mennä vikaan?

Borgward BXi7

Borgward BXi7 pohjautuu tavalliseen BX7-katumaasturiin, mutta esittelee samalla Borgwardin aikomuksia sähköisten voimalinjojen suhteen. Sähköinen neliveto on toteutettu sijoittamalla oma sähkömoottori molemmille akseleille ja järjestelmän yhteisteho on 200 kW (272 hv). Huippuvääntö on 400 newtonmetriä. 0–100 km/h selvitetään 6,5 sekunnissa ja huippunopeutta luvataan 200 km/h. Borgwardin mukaan BXi7:lla on noin 500 kilometrin toimintamatka ja 80% pikalataus vie sopivalla asemalla vain 30 minuuttia.

Borgward BXi7

Sisällä BXi7 jatkaa perusmallin ideoita. Kojelaudan 12,3-tuumaisen näytön lisäksi käytössä on saman kokoinen mittaristonäyttö. Suoranaisia villejä konseptiautoratkaisuja BXi7:ssa ei ole, mutta onneksi kaikkea on koristeltu sähköstä kertovalla sinisellä värillä. Yleistä viimeistelyn laatua ei voi erityisemmin kehua, mutta ainakin tarjolla tuntui olevan paljon kaikkea. Erityisesti mieleen jäivät jalkatilan paksut ja pehmeät matot.

Borgward BXi7

Merkki esitteli myös villimpää Isabella-konseptia, joka nojaa melko pitkälle Borgward ePropulsion -sähkövoimalinjaan, joten hiljaisuudesta palanneella saksalaismerkillä on selkeästi katse kohti tulevaa.

Borgward BXi7

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen 

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat