28.5.2021

Rajoitetun erän leffatähti – Ford Ranger Raptor Special Edition

Ford Ranger Raptor Special Edition

The Good, the Bad and the Bad-RSE -elokuvan päätähtenä esiintyy Fordin Ranger Raptor Special Edition. Tätä erikoismallia tullaan saamaan Suomeenkin.

Fordin tuorein tähdittää uutta “The Good, The Bad and the Bad-RSE” -elokuvaa, jossa sen off-road-ominaisuuksilla elvistellään spagettiwesternin kuvauspaikalla. Tuon videon voi katsella jutun lopusta. Ranger Raptor Special Edition erikoismallia valmistetaan rajoitettu erä.

Pientä lapsenomaista ihastusta koeajossa aiheuttanut Ranger Raptor ei välttämättä olisi tarvinnut juuri mitään lisää. Nyt sellaista kuitenkin tarjotaan eikä Eurooppa jää ilman. Tuleva Special Edition saapuu Euroopan Ford-jälleenmyyjille lokakuussa 2021 ja myös Suomeen on tulossa rajoitettu erä autoja.

Ford Ranger Raptor Special Edition

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ranger Raptor Special Edition

Ranger Raptor on Euroopan myydyimmän avolava-auton suorituskykyisin versio ja nyt rajoitetulla erikoisversiolla pyydetään lisää huomiota. Muutokset rajoittuvat kuitenkin ulkonäköpuolelle. Erikoismallia erottaa muun muassa ralliraidat ja punaiset yksityiskohdat ohjaamossa.

Special Edition -mallin Double Cab -mallin sisätiloissa on punaiset tikkaukset ohjauspyörässä, kojelaudassa ja oviverhoiluissa. Vakiovarusteiset nahkaverhoillut istuimet on suunniteltu sekä mukaviksi että antamaan tukea ajetaanpa autolla rankassa maastossa tai mukavasti moottoritiellä. Raceway Grey -värinen mittaristo on saatavilla vain Special Edition -malliin.

Uusi Special Edition on saatavilla kolmessa ulkovärissä: Performance Blue, Conquer Grey ja Frozen White. Aiemmin mainitut ralliraidat kulkevat konepellillä, katolla, kylkien alaosassa, takareunoissa ja takalaidassa. Ne ovat mattamustat ja punaisella kontrastivärillä reunustetut.

Ford Ranger Raptor Special Edition

Ralliraitoihin on sävytetty keulan punaiset hinauskoukut sekä pyöräkoteloiden, etu- ja takapuskureiden, ovenkahvojen ja autolle ominaisen Ford-tekstillä varustetun etusäleikön mattamusta viimeistely. Näin malli on varmasti tunnistettavissa.

Erikoismallissa on Ranger Raptorin Ford Performance -alusta ja kasvatettu raideleveys. Maastorenkaat, vahvistettu tikapuurunko ja kierrejousitettu taka-akseli on nekin kaikki säilytetty.

Myös kaksilitrainen dieselmoottori on sama kuin muutenkin Ranger Raptorissa ja sen parina on 10-pykäläinen automaattivaihteisto. Terrain Management -ajotilanhallintajärjestelmän avulla auto on valmiina maastoon kuin maastoon.

Ford Ranger Raptor Special Edition

The Good, the Bad and the BAD-RSE

Fordin uudessa “The Good, the Bad and the Bad-RSE” -elokuvassa Ranger Raptor Special Edition väistelee kliseiden sijaan pahiksia. Lyhytelokuvassa on useita viitteitä ikonisiin lännenelokuviin, ja se on kuvattu aidossa spagettiwesternien kuvauspaikassa Espanjassa. Siinä esiintyvät myös uudet Ranger-erikoismallit Wolftrak ja Stromtrak sekä rallista vaikutteita saanut Ranger MS-RT.

– Päärooli omassa spagettiwesternissä on täydellinen tapa esitellä Ranger Raptor Special Edition -mallin tyyliä ja off-road-ominaisuuksia, sanoo Euroopan Ford Performancen pomo Stefan Muenzinger.

[embed]https://www.youtube.com/watch?v=vCQDeDybVvQ[/embed]

Kuvat ja lähde: Ford

Luetuimmat