28.5.2021 Ajoneuvot Rajoitetun erän leffatähti – Ford Ranger Raptor Special Edition Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä The Good, the Bad and the Bad-RSE -elokuvan päätähtenä esiintyy Fordin Ranger Raptor Special Edition. Tätä erikoismallia tullaan saamaan Suomeenkin. Fordin tuorein tähdittää uutta “The Good, The Bad and the Bad-RSE” -elokuvaa, jossa sen off-road-ominaisuuksilla elvistellään spagettiwesternin kuvauspaikalla. Tuon videon voi katsella jutun lopusta. Ranger Raptor Special Edition erikoismallia valmistetaan rajoitettu erä. Pientä lapsenomaista ihastusta koeajossa aiheuttanut Ranger Raptor ei välttämättä olisi tarvinnut juuri mitään lisää. Nyt sellaista kuitenkin tarjotaan eikä Eurooppa jää ilman. Tuleva Special Edition saapuu Euroopan Ford-jälleenmyyjille lokakuussa 2021 ja myös Suomeen on tulossa rajoitettu erä autoja. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ranger Raptor Special Edition Ranger Raptor on Euroopan myydyimmän avolava-auton suorituskykyisin versio ja nyt rajoitetulla erikoisversiolla pyydetään lisää huomiota. Muutokset rajoittuvat kuitenkin ulkonäköpuolelle. Erikoismallia erottaa muun muassa ralliraidat ja punaiset yksityiskohdat ohjaamossa. Special Edition -mallin Double Cab -mallin sisätiloissa on punaiset tikkaukset ohjauspyörässä, kojelaudassa ja oviverhoiluissa. Vakiovarusteiset nahkaverhoillut istuimet on suunniteltu sekä mukaviksi että antamaan tukea ajetaanpa autolla rankassa maastossa tai mukavasti moottoritiellä. Raceway Grey -värinen mittaristo on saatavilla vain Special Edition -malliin. Uusi Special Edition on saatavilla kolmessa ulkovärissä: Performance Blue, Conquer Grey ja Frozen White. Aiemmin mainitut ralliraidat kulkevat konepellillä, katolla, kylkien alaosassa, takareunoissa ja takalaidassa. Ne ovat mattamustat ja punaisella kontrastivärillä reunustetut. Ralliraitoihin on sävytetty keulan punaiset hinauskoukut sekä pyöräkoteloiden, etu- ja takapuskureiden, ovenkahvojen ja autolle ominaisen Ford-tekstillä varustetun etusäleikön mattamusta viimeistely. Näin malli on varmasti tunnistettavissa. Erikoismallissa on Ranger Raptorin Ford Performance -alusta ja kasvatettu raideleveys. Maastorenkaat, vahvistettu tikapuurunko ja kierrejousitettu taka-akseli on nekin kaikki säilytetty. Myös kaksilitrainen dieselmoottori on sama kuin muutenkin Ranger Raptorissa ja sen parina on 10-pykäläinen automaattivaihteisto. Terrain Management -ajotilanhallintajärjestelmän avulla auto on valmiina maastoon kuin maastoon. The Good, the Bad and the BAD-RSE Fordin uudessa “The Good, the Bad and the Bad-RSE” -elokuvassa Ranger Raptor Special Edition väistelee kliseiden sijaan pahiksia. Lyhytelokuvassa on useita viitteitä ikonisiin lännenelokuviin, ja se on kuvattu aidossa spagettiwesternien kuvauspaikassa Espanjassa. Siinä esiintyvät myös uudet Ranger-erikoismallit Wolftrak ja Stromtrak sekä rallista vaikutteita saanut Ranger MS-RT. – Päärooli omassa spagettiwesternissä on täydellinen tapa esitellä Ranger Raptor Special Edition -mallin tyyliä ja off-road-ominaisuuksia, sanoo Euroopan Ford Performancen pomo Stefan Muenzinger. [embed]https://www.youtube.com/watch?v=vCQDeDybVvQ[/embed] Kuvat ja lähde: Ford Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan