2.8.2016

Teslan työntekijät ovat olleet epäileväisiä Autopilotin suhteen

musta laatikko

Sähköautovalmistaja sysää epäilyt toukokuisen onnettomuuden aiheuttajasta automaattiselle jarrutusjärjestelmälle, jota se pitää erillisenä Autopilotista.

Toukokuussa Floridassa tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa ohiolaismies menetti henkensä käyttäessään Teslan Autopilotia, on herättänyt paljon keskustelua autonomisista ajoneuvoista sekä Teslan yrityskulttuurista. Teslan itsensä mukaan onnettomuus ei johtunut Autopilotista vaan automaattisen jarrutusjärjestelmän väärästä toiminnasta. Yhdysvaltalaisen kansallisen liikenneturvallisuuslautakunnan (NTSB) tutkimuksissa todettiin onnettomuusauton ajaneen Autopilotilla ylinopeutta, Model S:n ajettua 74 mailia tunnissa (119 km/t) alueella, jonka nopeusrajoitus on 65 mailia tunnissa (105 km/t).

Erikoisesti Teslan mukaan sen automaattinen jarrutusjärjestelmä ei ole osa Autopilotia, joka yhtiön mukaan vastaa vain kaistalla pysymisestä ohjauspyörää kääntämällä. Yhtiö tarjosi Yhdysvaltain senaatin kauppakamarin tapaamisessa kahta teoriaa onnettomuuden syyksi: joko automaattisen jarrutusjärjestelmän tutka- ja kamerajärjestelmät eivät havainneet rekan perävaunua, tai järjestelmät luulivat perävaunua rakennukseksi. Järjestelmä on opetettu jättämään rakennukset huomiotta väärien jarrutusten välttämiseksi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vanha ja uusi maailma kohtaavat

CNN puolestaan haastatteli joukkoa sähköautovalmistajan nykyisiä ja entisiä työntekijöitä yhtiön kehityskulttuurista. Teslan työntekijöillä oli epäilyksiä Autopilotin toiminnasta jo reilusti ennen onnettomuutta. Sensoreiden katvealueiden lisäksi pelättiin tekniikan väärinkäyttöä. Teslan toimitusjohtaja Elon Musk kuitenkin uskoo, että automaattinen ajaminen pelastaa ihmishenkiä poistamalla inhimilliset virheet, joten murheet saivat monelta osin väistyä, jotta ominaisuus saatiin markkinoille.

Teslan entinen työntekijä, Eric Meadows, oli mukana kehittämmässä Autopilotia. Hän muistelee testanneensa toimintoa muutama kuukausi ennen julkistusta. Poliisi pysäytti Meadowsin rattijuopumusepäilystä, sillä Autopilot ei meinannut selviytyä tien jyrkistä kaarteista. Meadows tiesi kokeilevansa järjestelmän rajoja, mutta arveli, että niin kuluttajatkin tekevät.
– Viimeiset kaksi kuukautta pelkäsin, että joku vielä kuolee, Teslalta potkut saanut insinööri kuvailee.

Toisessa anekdootissa Muskille kerrottiin, että Teslan itsepysäköinnissä käyttämät sensorit eivät välttämättä havaitse kissaa pienempiä asioita. Muskin mukaan auto liikkuu kuitenkin pysäköitäessä niin hitaasti, että ongelma koskettaisi lähinnä "koomassa olevaa kissaa".

Teslan johtoryhmään kuulunut entinen työntekijä kertoo, että Musk usein jyräsi työntekijöiden turvallisuusmurheita pitämällä niitä "ylivarovaisina". Yhtiön työntekijät ovat haastateltavien mukaan sekoitus nuoria, pelkästään dataan uskovia insinöörejä ja hiukan vanhempia työntekijöitä, joilla on autoteollisuustausta. Jälkimmäisillä on useammin epäilyksiä turvallisuus- ja vastuukysymyksistä.

Useiden työntekijöiden mukaan kiistatilanteet ratkaistaan Muskin ja ylimmän johdon kanssa selkeimmin näyttämällä dataa. Esimerkiksi Teslan automaattinen pysäköintitoiminto ei välttämättä havaitse jos auto on pysäköity jyrkänteelle, mutta riskiä pidetään niin epätodennäköisenä, että oli arvokkaampaa saada ominaisuus käyttöön. Työntekijöiden tunnuslauseena on "älä anna täydellisen olla paremman vihollinen", Muskin muistuttaessa, että huolet eivät saa olla kehityksen este.

– On vaikea uskoa, että Toyota tai Mercedes tekisivät samoja kompromissejä. Teslan ympärillä onkin täysin eri eetos: he uskovat minimaalisimpaan riittävään tuotteeseen, joka on turvallinen, kommentoi autoteollisuuden uusia tekniikoita tutkiva apulaisprofessori David Keith MIT Sloan School of Managementista.

Elon Muskin kerrotaan halunneen, että Autopilotin aikana ajoneuvon näytöltä voisi katsella videoita. Työntekijöiden vastustuksen jälkeen toiminnosta luovuttiin. Toukokuisessa onnettomuudessa epäilläänkin, että kuljettaja ei kiinnittänyt huomiota tieliikenteeseen tämän katseltua kannettavaa DVD-soitinta.

Autopilotin kehittäjätiimi otti tiedon onnettomuudesta kaikkein raskaimmin. Osa puolusteli osoittamalla tilastoja, että Autopilot on edelleen ihmisajamista turvallisempi vaihtoehto, osa otti tapahtuneen raskaammin itseensä. Kriisipalaverin jälkeen tiimi palasi töihin, ideoiden uutta tutkatoimintoa, joka estäisi vastaavat onnettomuudet jatkossa.

Lähde: CNN, Autoblog Kuva: Tesla

Katso myös:

Luetuimmat